Vihreiden puoluekokous pidetään huomenna ja ylihuomenna Lahdessa, Sibelius-talossa. Puoluekokouksen aineistoon voi tutustua tämän linkin takaa. Kokous on asiapitoinen välikokous, sillä uuden puheenjohtajan valinta on vasta ensi vuonna, jolloin Ville Niinistön vuonna 2011 alkanut johtokausi päättyy. Niinistö johdatti ensi töikseen puolueensa Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallitukseen ja nousi itse ympäristöministeriksi.
Olisiko virkakarenssi paikallaan?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 12. 5. 2016 14:04Olin juuri valmistelemassa uutta postausta ja toista keskustelunaihetta, kun työtoverini Marko Junkkari (sit) tuli juttelemaan ja kertoi uutisen Helsingin apulaiskaupunginjohtajan, ex- sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok) siirtymisestä yhtäkkiä ns. vastapuolelle yksityisen terveysfirman johtajaksi. ( Uutiseen voi tutustua tämän linkin takaa.) Ihmettelimme ja päivittelimme hetkisen uutista, ja sitten Marko lähti omiin töihinsä. Asia jäi vaivaamaan minua niin paljon, että päätin ottaa asian esille täällä blogissa ja siirtää toisen aiheen tuonnemmaksi.
Kenestä tulee kokoomuksen puheenjohtaja?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 4. 5. 2016 14:12Sisäministeri Petteri Orpo ilmoitti äsken twitterissä lähtevänsä ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi, joka valitaan kuukauden päästä, 10-12. kesäkuuta, pidettävässä puoluekokouksessa. Orpon lähtö ei ollut enää yllätys, sillä hän ilmoitti viime viikolla harkitsevansa ehdokkaaksi asettumista.
Onko meillä sittenkään Nato-optiota?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 29. 4. 2016 16:33Uutistoimisto Reuters julkisti viime lauantaina (23.4.) lyhyen uutisen, joka ainakin minut pysäytti. Uutisen mukaan Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Douglas Lute oli kertonut Lontoossa pidetyssä seminaarissa, ettei Nato laajene lähivuosina. Luten mukaan laajeneminen ei ole mahdollista, koska laajeneminen saattaisi horjuttaa vakautta Naton ja Venäjän välillä. “Käytännössä lisätilaa laajentumiselle ei juuri ole useisiin vuosiin tai ehkä pidempäänkin”, Lute arvioi.
Minne menet Sdp?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 28. 4. 2016 16:17Erinomaiset kiitokset ay-liikkeen tulevaisuudesta käytyyn keskusteluun osallistuneille kommentaattoreille. Kävimme mielipiteenvaihdon juuri oikeaan aikaan: aloittaessamme viime keskiviikkona oli vielä hieman epäselvää, miten käy SAK:n puheenjohtajan valinnassa, mutta nyt JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on pyydetty ja suostunut puheenjohtajaksi. Muodollisuudet hoidetaan sitten kesäkuussa. Kun Hakaniemeen on menty, pysytään vielä siellä. Otetaan Sdp tai oikeastaan sen periaateohjelman valmistelu kommentaattorien luupin alle.
Miten käy ay-liikkeen?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 20. 4. 2016 18:34Kiitos viime ääriryhmä -keskusteluun osallistuneille. Tämän viikon aiheen poimin sähköpostistani, jonne oli tänään tullut Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn kannanotto. Jyty on pienehkö 55 000 jäsenen ammattiliitto, jonka keskusjärjestö on STTK. Jytyllä on kuitenkin ollut tärkeä rooli ns. Uuden Keskusjärjestön (UK) valmistelussa, koska Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki veti uuden keskusjärjestön strategian valmistelutyötä.
Hallitsevatko ääriryhmät liikaa keskustelua?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 11. 4. 2016 15:41Helsinki heräsi tänä aamuna aurinkoon. Kiitos hallituksen linja-keskusteluun osallistuneille. Kommentit hieman rönsyilivät, mutta sehän on sallittua. Joudumme todennäköisesti palaamaan tähän aiheeseen vielä uudestaan myöhemmin keväälle. Tällä viikolla keskustelemme keskustelusta. Huimaa!
Onko hallitus löytänyt linjansa?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 6. 4. 2016 10:49Pääministeri Juha Sipilän hallitus on tehnyt viime aikoina merkittäviä päätöksiä, joista osa julkistettiin tiistaina kello 21, osa tänään keskiviikkona kello 9.30 ja vielä loppuosa myöhemmin kuluvan huhtikuun aikana. Tiistaina hallitus julkisti kehysriihensä päätteeksi 400 miljoonan euron sopeutustoimensa, jotka sisälsivät viime vuosilta kovin tutuiksi tulleita toimia: lisäsäästöjä ja veronkorotuksia sekä panostuksia hankkeisiin, joita hallitus pitää hyvinä kohteina. Tätähän tämä politiikka vallitsevissa taloudellisissa olosuhteissa on.
Onko valtio omistajana hyvä vai paha?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 30. 3. 2016 12:25Kiitos kaunis kaikille pääsiäisen keskusteluun osallistuneille. Käytiinpä komea keskustelu: satakunta kommenttia synnistä ryyditettynä Carl Haglundin luopumisella ja Alexander Stubbin tukijoukkojen kirjeellä. Haglundin ilmoitus tuli julki pitkäperjantaina ja Stubbin tukikirje pääsiäispyhinä. En katsonut tarpeelliseksi käynnistää niistä erillistä keskustelua, vaan ohjasin keskustelut pääsiäisen synti-teeman alle. Hyvin mahtuivat. Oma kommentaattorimme Mauno Rissanen veti koko paketin yhteen mainiossa kommentissaan. Sadan kommentin lukeminen, käsittely ja julkaisu pitivät minutkin kivasti kiinni koko pääsiäisen työn syrjässä. Tästä huolimatta ennätin suorittaa tämän talven hiihtourakan loppuun: 62 hiihtopäivää. Ikäiselleni vanhalle ihmisille ihan se on ihan tyydyttävä määrä. Hiihtopäivien luku ei ole aivan sattumalta valittu.
Mikä on syntiä politiikassa?
Unto Hämäläinen | Julkaistu 23. 3. 2016 14:54Ei niin pitkää yötä, ettei päivää perästä. Tämä vanha mutta aina lohduttava kansanviisaus tuli mieleen, kun varhain aamulla hiihtelin Paloheinän luistavilla laduilla. Luonto heräili vieressä, ja aurinko nousi lämmittämään. Olo olisi ollut mahtava, jos eilispäivän synkät tapahtumat eivät olisi painaneet mielessä. Tämän viikon tiistai 22.3. maaliskuuta jää mieleen.
Suosituimmat
- Väestöliitto: Suuri osa nuorista suomalaisnaisista tuntee seksuaalista halua toisia naisia kohtaan
- Selvitys: Likaisilla neuloilla näytteitä ottanut ei ollut ikinä nähnyt käyttämätöntä turvaneulaa
- Alle 700 euron auto ei käynyt kaupaksi netissä – osoittautui myöhemmin miljoonien arvoiseksi
- Pyöräilyn rasitus heikentää näkökykyä, mutta vaikutusta voi ehkäistä kahvilla
- Hernesaaren viihdekeskukset poikineet kymmeniä valituksia – basson jumputus ja kaahaavat avoautot kismittävät naapureita
- Hernesaaren rantaan hinataan 2 000 katsojan tapahtumaproomu
- Isis pysäytti Irakin armeijan hyökkäyksen Fallujassa
- Kilpailukykysopimus on jumissa – mitä nyt voi tapahtua?
- Vaihtelua aamuihin: Viisi parempaa aamiaista, jotka valmistuvat nopeasti
- Liki satavuotiasta telakkaa ei häädetäkään Helsingissä – poliitikkojen mieli muuttui reilussa kuukaudessa
- Hernesaaren viihdekeskukset poikineet kymmeniä valituksia – basson jumputus ja kaahaavat avoautot kismittävät naapureita
- Alle 700 euron auto ei käynyt kaupaksi netissä – osoittautui myöhemmin miljoonien arvoiseksi
- Selvitys: Likaisilla neuloilla näytteitä ottanut ei ollut ikinä nähnyt käyttämätöntä turvaneulaa
- Väestöliitto: Suuri osa nuorista suomalaisnaisista tuntee seksuaalista halua toisia naisia kohtaan
- Mielipide: Suomalaiset eivät osaa korjata teitä, ja sen seurauksena tuhansien aikataulu menee turhaan sekaisin
- Tämä rockmanageri oli Suomen huipulla, sitten levyt eivät enää myyneet ja nyt hän on metsuri
- Kolumni: Valvira sen kertoo: vanhuksen laiminlyönti, kovakouraisuus ja puhuminen kuin teinille ei ole ok
- Vaihtelua aamuihin: Viisi parempaa aamiaista, jotka valmistuvat nopeasti
- Metallin neuvottelujen katkeaminen vaarantaa kilpailukykysopimuksen – Pron Malinen: Tästä on tullut arvovaltakysymys
- Kolumni: Keskiluokka päättää, kuinka tästä jatketaan
- Downshiftaus katosi ihmisten puheista – kolme oravanpyörästä hypännyttä kertoo, miten kävi
- Kolumni: Suomella on maailmanluokan kansallisaarre, emmekä edes tajua sitä
- Tältä oikeasti näyttää, kun tavallinen nainen treenaa – ja se on mahtavaa
- Naisten osuus ylioppilaista kasvoi – HS:n ylioppilaskoneella löydät kaikki ylioppilaat
- Tämä rockmanageri oli Suomen huipulla, sitten levyt eivät enää myyneet ja nyt hän on metsuri
- Kysy mitä vaan: Selvitimme, missä Remontti-Reiska eli Jorma Piisinen on juuri nyt
- Blogi: Ensin on opittava rakastamaan itseään – ja muut paikkansa pitämättömät ohjeet
- 180-kiloinen gorilla kanniskeli eläintarhan aitaukseen pudonnutta pikkupoikaa USA:ssa
- Laskutaito heikkenee, ja se uhkaa Suomen tulevaisuutta – testaa, hallitsetko koulumatematiikkaa
- Mielipide: Mieheni ei ole koskaan hankkinut ajokorttia – ajaa silti edelleen autolla töihin
- Lapin erämaassa asuvasta nuoresta naisesta otetut valokuvat herättävät huomiota maailmalla
- Urheilulääkäri ihmettelee bikini fitness -buumia: Paino nousee nopeasti ja hormonitoiminta menee sekaisin
- Downshiftaus katosi ihmisten puheista – kolme oravanpyörästä hypännyttä kertoo, miten kävi
- Kolumni: Suomella on maailmanluokan kansallisaarre, emmekä edes tajua sitä
- Perheenisän amfetamiiniriippuvuus: Päivällä huumeporukoissa, illalla lautapelejä lasten kanssa
- Uutisraportti: Tämä mainos näyttää, kuinka korruptoitunut on suomalainen systeemi
- Mielipide: Rinnat ihan hyvät mutta takapuoli liian iso – Onko naisen keho teille miehille vapaata riistaa?
- Yksin jääneet – kymmenissä Suomen kunnissa miehille ei riitä naisia
- Hyväksikäytetty noin 20-vuotias nainen sai traumojensa takia luvan eutanasiaan Hollannissa
- Tältä oikeasti näyttää, kun tavallinen nainen treenaa – ja se on mahtavaa