Tipaton tammikuu?

”Alkoholistin kannalta hölmömpää ajatusta ei ole”, Kalle Lähde, 48, sanoo.

Hän tietää. Koska on ollut. Pitkään. Pahasti.

”En tarkoita, etteikö alkoholisti voisi olla juomatta koko tammikuun”, Lähde jatkaa. ”Ties vaikka helmikuun puoliväliin saakka. Mutta sitten repeää. Ja sen jälkeen otetaankin sitten juomattomuuden vahinkoa oikein urakalla takaisin.”

Jos tipattomuutta harkitsee joulunpyhinä ja uutena vuotena viineillä kuormittuneen maksan tähden, Lähteen ”kultivoituneeksi” kutsuman juomisen tauottaminen saattaa toimia.

Mutta hän puhuu ja kirjoittaa vallan toisenlaisesta elämästä.

Lähteen esikoisromaani Happotesti ilmestyy tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä. Suorasukaisempaa alkoholismin kuvausta Suomen kirjallisuus ei tunne.

”Päähenkilön kokemukset ovat yksi yhteen omieni kanssa”, Lähde kertoo. ”Omani tosin ovat pidemmältä ajanjaksolta kuin kirjan tarinassa. Mutta kyllä ne minun kokemuksiani ovat, tuoreesta muistista kirjoitettu.”

Hän on ollut kuivilla vasta kaksi ja puoli vuotta.

Raumalla vuonna 1967 syntynyt Lähde alkoholisoitui nuorena.

”Varmaan alle kaksikymppisenä jo oli vaaran merkkejä”, hän arvioi. ”Mutta en juonut joka päivä. Se olisikin tappanut minut jo aikaa sitten.”

Viime vuosikymmenen loppupuolella juominen karkasi täysin hallinnasta. Siihen asti hän oli vielä pärjännyt töissä ja kulissien ylläpidossa, jollain lailla.

”Vuosi 2009 oli käännekohta. Seuraavat kolme vuotta tilanne vain paheni”, Lähde kertoo. ”Viimeinen vuosi oli yhtä helvettiä. Viinan lisäksi napsin rauhoittavia pillereitä. Selvin päin en ollut ollenkaan.”

Vuosien varrelle mahtuu ”satoja” yrityksiä lopettaa juominen. Katkaisuhoidossakin Lähde on ollut laskujensa mukaan ainakin 12 kertaa, ja aina vakaasti päättäneenä lopettaa juomisen. Ja raitistua.

Mutta omin voimin se ei onnistunut. Eikä edes hämmästyttävän sitkeästi luisumista jaksaneen vaimon tuella.

”Kesällä 2013 saavutin niin sanotun oman pohjani”, nykyisin Oripäässä Turun lähellä koirahoitolaa puolisonsa kanssa pitävä Lähde kertoo. ”Vaihtoehdot oli mennä siitä läpi” – toisin sanoen: kuolla – ”tai katsoa peiliin ja nähdä, missä on vika.”

Pahassa krapulassa ja ”maansa myyneenä” Lähde soitti Rymättylässä sijaitsevaan yksityiseen laitokseen, joka on erikoistunut Minnesota-hoitoon.

”Todellisuusterapiaa”, esikoiskirjailija luonnehtii.

Ennen hoitoon pääsyä piti maata mökillä viikko fyysistä krapulaa pois.

”Olin Rymättylässä kuukauden. Jouduin kohtaamaan juomiseni ja sen seuraukset. Läheisviikonloppuna kaikki omaiseni appiukkoa myöten kutsuttiin kertomaan minulle, mitä juomiseni on aiheuttanut. Sinä iltana minulla ei ollut puheoikeutta, kuuntelin vain.”

Lähde tietää, että alkoholisti karkaa paikalta, jos juominen otetaan puheeksi. Niin hän on itsekin tehnyt.

”Rymättylässä ei päässyt pakoon siitä tilanteesta. Voin sanoa, että kokemus oli hyvin raitistava.”

Lähde puhuu rehellisyydestä itseä kohtaan sekä nöyrtymisestä.

”Kuivilla saattaa pysyä vähän aikaa, mutta alkoholistin sairaalla ylpeydentunteella ei raitistuta”, hän huomauttaa.

Tätä ylpeydentunnettakin Happotesti kuvaa. Siksi se saattaa ajoittain tuntua lukijasta hauskalta. Ammattijuoppo on ”skarppi ja särmä jätkä”, joka laittaa partavettä leukaan – ja paskantaa vähän myöhemmin housuihinsa. Se on yhdistelmä, joka ei naurata pitkään.

”Minua on aina ärsyttänyt juopporomaaneissa se, miten niissä tehdään juomisesta hiukkasen hienoa – ikään kuin juomiseen ei liittyisi mitään lieveilmiöitä.”

Happotestissä päähenkilön punttiin pärähtää montaa sorttia.

”Halusin kertoa, millaista arki on juopon näkökulmasta”, Kalle Lähde selittää. ”En moralisoi, en neuvo.”

Tai ehkä sittenkin ihan vähän. Kohde on suomalainen alkoholipolitiikka. Tarkemmin sanoen juomareiden hyysääminen.

”Kukaan ei ota juomista puheeksi”, Lähde luonnehtii.

”Ainakin minun tapaamani alkoholistit ovat kohtuullisen älykkäitä ja hyviä manipuloimaan muita. Päihderiippuvuus on niin suuri, että alkoholisti on valmis luopumaan aiemmista arvoistaan. Ennen kavahtamasi valehtelukaan ei enää tunnu miltään.”

Juopon kultavuodet on käsite, joka toistuu Lähteen puheessa. Täysin tyynellä äänellä, kuten kaikki muutkin juomiseen liittyvät asiat. Pienintäkään haikailua hänen äänessään ei havaitse. Päinvastoin.

Kultavuodet viittaa aikaan, kun kestokyky on vielä kova, työt hoituvat ja mies jaksaa painaa menemään.

”Alkoholistihan on loppujen lopuksi hirveän hyvä työntekijä. Tekee työnsä enemmän kuin tunnollisesti, jotta kukaan ei pääse syyttämään kehnoudesta viinan tähden. Alkoholisti on tunnollinen, tarkka ja joustava. Alkoholisti suorittaa elämäänsä.”

Lähteen käsityksen mukaan Suomessa on tällä hetkelläkin työelämässä puolisen miljoonaa alkoholistia.

”Joka päivä päättyy jonkun kulta-aika, kun kunto ei enää riitä. Ensin tulee rokulia, sitten sairauslomaa. Sitten ruvetaan hakemaan päästä syytä. Minullakin oli vaikka mitä masennusdiagnoosia, koska en millään uskonut olevani alkoholisti ja että paha oloni johtui viinasta.”

”Masentuuhan jokainen, jos on juonut kaksi viikkoa, sössinyt kaikki asiansa, eikä edes syönyt mitään. Unilääkkeet järjestyvät lääkäriltä, kun ottaa itse puheeksi liiallisen juomisen ja masentuneisuuden. Vaikka masennuksen syy on juominen.”

Pian raitistumisen jälkeen kaksi vuotta sitten Lähde ryhtyi harrastamaan terapiakirjoittamista: kohtaamaan aiempia tekojaan paperilla.

”Katsoin, miltä ne näyttävät nyt”, Lähde täsmentää. ”Vaimo ehdotti, että kirjoittaisin blogiin, jotta muutkin saavat lukea.”

Vuoden kuluttua blogia oli käyty lukemassa 100 000 kertaa, vaikka sitä ei mainostettu missään.

”Sain palautetta merkittävältä taholta, joka ei tiennyt, kuka blogia kirjoittaa, ja aika nopeasti muunsin blogitekstiä romaanin käsikirjoitukseksi.”

Lähde tarjosi käsikirjoitusta kolmelle kustantajalle. Kaikki olisivat hyväksyneet sen. Hän valitsi Happotestin julkaisijaksi Otavan.

”Romaanissa on alkuun samoja tekstejä kuin blogissanikin, mutta loppua kohden mennään ihan eri poluille.”

Lähde poisti bloginsa netistä viime kesänä.

Nyt työn alla on peräti kolmen romaanin käsikirjoitukset. Niistä vain yhden aihepiiri sijoittuu läheltä Happotestin maailmaa.

”En halua leimautua juoppokirjallisuuden tekijäksi”, Lähde kertoo. ”Onhan meillä Suomessa jo yksi semmoinen.”

Hän viittaa Juha Vuoriseen ja Juoppohullun päiväkirja -sarjaan.

Voisi luulla, että kirjoittaminen täyttää nyt juomisen paikan Lähteen elämässä.

Mutta ei:

”Ei juomisen tilalle tarvitse ottaa mitään. Viina syrjäyttää kaiken. Kun pääsin siitä eroon, sain takaisin sen elämän, jonka olin menettänyt jo aikoja sitten.”