Nuorten MM-turnaus on jääkiekkoa aidoimmillaan.

Lähes kaikki ikäluokan parhaat pelaajat kamppailevat kullasta ammattilaisura silmissään.

NHL-kaukaloista vetäytynyt Saku Koivu kuvasi taannoin hauskasti nuorten MM-turnausta hänen aikanaan. Koivu sanoi, että Suomessa tuskin tiedettiin, että Gävlessä pelattiin.

Koivu on nyt nelikymppinen, ja noista ajoista tapahtuma on muuttunut valtavasti.

Pohjois-Amerikassa nuorten kisojen jättimäisellä suosiolla riittää perinteitä – ja katselijoita. Sama ilmiö tulee vauhdilla Eurooppaan.

Leijonien pelit ovat loppuunmyytyjä ja nuoret kiekkoilijat yhtä kysyttyjä mediassa kuin aikuiset esikuvansa.

Kanada hallitsee nuorten MM-turnauksen tilastoja ylivoimaisesti. Vaikka laskettaisiin yhteen Neuvostoliitto ja Venäjä, pysyisi Kanada ykkösenä 16 mestaruudellaan.

Kukaan ei lähde kiistämään Kanadan vahvuutta, mutta mestaruuksistaan puolet se on saanut kotimantereellaan. On mestaruuksia Euroopastakin kahdeksan, mutta menestys tuppaa jäämään vähän laimeammaksi tällä puolen Atlanttia.

Kanada on silti kestosuosikki vuodesta toiseen.

Jokaiselle nuorelle MM-kisat ja kotijää on ainutlaatuinen yhdistelmä. Euroopassa pelataan sen verran harvoin, ettei kukaan saa kuin kerran yrittää mestaruutta.

Suomessa kisat pelataan kuudennen kerran. Kun seuraava vuoro tulee, ovat nämä pelaajat uransa puolivälin toisella puolen.

Vain kolme maata on pystynyt viemään mestaruuden kotikentällään, ja Suomi kuuluu tuohon joukkoon Kanadan ja Neuvostoliiton kanssa. Vuosi oli 1998, kun Niklas Hagman teki Hartwall-areenassa voittomaalin Venäjää vastaan.

Kotikisat eivät olisi aidot, ellei jonkinasteinen isäntämaan kultahuuma alkaisi kohota avausottelun lähestyessä.

Sveitsi ja USA palauttivat Nuoret Leijonat kolauttaen kanveesiin kahdessa harjoitusottelussa.

Tappiot eivät silti tarkoita, että unelmat menestyksestä kannattaisi polkea maahan. Päinvastoin. Vasta nyt alkaa joukkueen hitsautuminen, yhteen kasvaminen ja yhteisen tarinan luominen.

Suomi onnistui kaksi vuotta sitten. Mahdollista se on nytkin.