Kävellessä tunne maa jalkojesi alla. Lapsesi lähellä ole alati läsnä, huomaa ilahtuneesti jokainen helistimen heilautus nauttien ohikiitävistä hetkistä. Tunteissa elä täysin rinnoin. Raivokohtauksen myrskyissä surffaile tyynesti aalloilla kaikki hetkestä irtiottaen. Carpe diem, tässä ja nyt ja koko ajan. Tätä hetkeä et saa koskaan takaisin!
Olen minäkin Eckhart Tolleni lukenut ja ollut vaikuttunut. Tämän päivän kiireihmiselle hetkessä eläminen on vaikeaa, minkä vuoksi se kaipaa muistuttamista. Kyky pysähtyä hetkeen on hukattu taito, jonka lapset taitavat, mutta aikuiset kadottavat. Vaikka elämä on juuri nyt, all inclusive, läsnäolopakko 24/7!
Mutta, rajansa kaikella. Kannatan yhä edelleen tolleja, läsnäoloa ja mindfullnessia, mutta suomalaisella suorittajaluonteella läsnäolosta on tullut jo paine ja suoritus, joka alkaa olla valovuoden päässä viisaasta olemisesta – ja ennen kaikkea inhimillisyydestä.
Ennen läsnäolopakko koski kehoa, jonka piti raahautua opiskeluiden aikana paikalle, jos mieli läpäistä kurssin. Tänä päivänä läsnäolopakko koskee kehon sijaan mieltä. Miten nauttia kesän joka hetkestä? Miten olla läsnä vauvalle? Mitä olla herkästi paikalla puolisolle? Miten keskittyä yhteen työasiaan kerrallaan? Sillä eilinen oli eilen, huominen on huomenna, vaan nyt on nyt – siis eipä poistuta paikalta!
Jos läsnäolon taidosta tulee pakko, se muuttuu velvoitteeksi suorittajaihmisen loputtomalle to do -listalle. Monet moittivat itseään siitä, miten eivät osaa olla alati läsnä. Carpe diem on muuttunut rauhan sanoista ankaraksi vaatimukseksi.
Ihminen on kuitenkin vain ihminen ja ihmisen mieli harhaileva. Läsnäolon hetki voi olla levähdys, joka muistuttaa elämästä juuri nyt. Läsnäolon hetkiin kätkeytyvät oikeat kohtaamisen mahdollisuudet ja elämälle antautuminen. Silti joskus on saatava olla myös kohtaamaton, kiireinen, väsynyt ja muualla kuin henkisesti paikalla. On tärkeää suhtautua armollisesti siihenkin, että huominen käy mielessä ja eilinenkin saattaa painaa.
On lähes vitsikästä tästä ammatista käsin kertoa, että ei, aina ei ole pakko olla läsnä. Ei ole tarpeen olla sadalla prosentilla hetkessä kakkapeppua pestessä, ei bussimatkoilla, eikä huipputylsissä kokouksissa. Läsnäoloa ei voi pakottaa, sillä sen ylin oppi on armollisuus. Mieli saa karkailla, Facebookiin saa uppoutua ja huomisesta saa huolehtia. Kunhan vain hetkittäin hengähtää armollisesti senkin, että tässä ja nyt, kaikki on ihan riittävän hyvin.
Kirjoita kommentti