"Ei sillä nyt niin väliä ollut", sanoo hän, kuten kuka tahansa niistä kymmenistä vastaanotollani. Hän on aikuinen, joka edelleen suojelee vanhempiaan lapsen lailla: "Kaikki meni hyvin, kun vain tajusi pysytellä poissa tieltä, eikä isä kuitenkaan ollut väkivaltainen. Lähinnä niihin ei vain saanut kontaktia, olin vähän niin kuin näkymätön. Ei kai sellainen niin haittaa?"
Tässä tasavallassa on kaikkien aikojen kuningas, jota ei ammattiauttajana voi olla kohtaamatta aina uudelleen ja uudelleen. Vuosia vastaanotolla ihmisiä kohdanneena kuulee väistämättä lukemattomat tarinat alkoholista, eivätkä ne ole kaunista kuultavaa. Ei sukutarinaa eikä Suomea, jossa alkoholilla ei olisi osuutta asiaan.
Joka neljäs suomalainen lapsi kärsii kotonaan vanhempiensa alkoholinkäytöstä. Suuriin ikäluokkiin piiloutuu humalaisia isovanhempia, joiden happy hour on eläkkeelle päästyä loppumaton. Joka neljäs liikenneonnettomuus on alkoholin siivittämä. Alkoholi on ainoa suomalaisten neljästä yleisimmästä ennenaikaisesta kuolinsyystä, joka kasvaa koko ajan. Väkivaltarikoksissa alkoholin rooli on merkittävä: noin 80 prosenttia henkirikoksista ja 70 prosenttia pahoinpitelyistä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena.
Alkoholin kädenojennus on harvoin lämmin. Se on monen elämäntarinassa kova puristus, syvälle sydämeen painunut lommo.
Suomalaisessa kulttuurissa alkoholin väärinkäyttö on hämmästyttävän arkista ja hyväksyttävää. Miten usein aikuiset ihmiset kuvaavatkaan, ettei vanhemman humala, tissuttelu tai raivokänni oikeastaan haitannut, vaikka siitä rakentui osa lapsen arkikokemusta. Miten lapsi olisi voinut ymmärtää humalan haitanneen, jos se ei saanut häntä koskaan haitata? Miten puhua alkoholin satuttavuudesta, jos sitä ei saa edes ääneen sanoa? Ja loppujen lopuksi: kuinka paljon lapsella on edes varaa valita omassa perheessään?
Suomessa kuvitellaan, että alkoholi on yksityisasia, vaikka sen väärinkäyttäjä vahingoittaisi toiminnallaan useiden läheistensä elämää. Känni voidaan selittää liian vahvoilla drinkeillä, painostavalla bileporukalla, toistuvilla "vahingoilla", rasittavalla puolisolla tai raskaalla työllä.
Mutta jos ei uskaltaudu katsomaan perimmäistä syytä loputtomaan janoonsa, ei myöskään ole odotettavissa muutosta. Alkoholi ei ole yksityisasia, josta pitää sen satuttaessa vaieta.
Lapsen näkökulma känniin on täysin toinen. Vitsikkäästikin toikkaroiva vanhempi on ennakoimaton ja siten aina lapselle turvaton. Hiljaakin tissutteleva vanhempi on ehkä fyysisesti paikalla, mutta mielessään pullonpohjassa tai humalanhuuruissa, eikä siten lapsen tavoitettavissa. Humalaisen aikuisen kanssa lapsi joutuu aina astumaan aikuisen kenkiin – vanhemmaksi vanhempansa paikalle.
Kuningas alkoholia ei voi katsoa mustana ja valkoisena: ongelma ei löydy vain katujuopoista tai äärikännääjistä. Suurin osa suomalaisista haavoittuu läheisistään, jotka käyvät töissä ja kantavat leivän pöytään, mutta kiertyvät toistuvasti pullon pyörteisiin. Puolisoista, jotka katoavat känniin viikonlopuksi. Äideistä, jotka tissuttelevat itsensä rennommaksi. Vaareista, jotka rähisevät viinapäissään.
Lasiinko tässä sitten pitäisi sylkeä ja kaikesta hauskasta kieltäytyä? Eikö ilo ilman viinaa ole pelkkää teeskentelyä? Ehdottomuus ei ole kohtuuttomuuden vastakohta – kohtuullisuus on. Viina on edelleen viisasten juoma.
Seuraavan viikonlopun saapuessa kysynkin: mitä sinun alkoholiannoksesi tekevät puolisollesi, kaverillesi tai lapsellesi? Millainen on sinun hauska humalasi pikkuisen silmissä? Ja ennen kaikkea: Mihin kaipaat annoksiasi?
Kirjoita kommentti