Olin aikanaan tuoreena äitinä suurimman koskaan kohtaamani tietämättömyyden edessä. En ymmärtänyt kaikkea, en tiennyt osaakaan, en osannut alkuunkaan, mutta yhden aavistin: sen, miten käsittämätön suuri vastuu oli annettu käsiini.
Upouutena äitinä hyvää tarkoittavat ohjeet kuulostivat usein vaativilta vanhemmuuden ehdoilta: Kyllä oma äiti tietää, mitä vauva tahtoo – mutta kun en tiennyt, olinhan itsekin vastasyntynyt äiti! Kyllä oma vanhempi tuntee, mikä lapsella on vialla – mutta kun en tuntenut, enkä alussa ollut erottaa pierua hymystä. Kyllä vanhempi oman lapsensa tietää – mutta kun koko ihmisen taimen oli meille vanhemmillekin upouusi!
Lasten kasvettua jutut äidin maagisesta mahtavuudesta sen kuin jatkuivat. Mutta niin jatkui minun tietämättömyytenikin. Onneksi!
Yltiötietävä vanhemmuus on ideaali, jota ei pidä tavoitella. Äidit tai isät eivät ihan oikeasti aina tiedä, tai tietävät varsin väärin. Monet vanhemmat toimivat "intuitiolla" ja "selkärangalla" rajusti rikkoen, koska näkevät kurittomuutta siellä, missä on syvää pelkoa ja ilkeyttä lapsessa, joka vain hätiköi hädässään. Lapset sopeutuvat moniin asioihin ja monenlaiseen vanhemmuuteen – joskus kohtalokkainkin seurauksin.
Miksi siis haluaisimme pienessä tai suuressakaan mittakaavassa ylläpitää mahtivanhemmuuden myyttiä? Sillä oikeasti hyvä vanhempi ei useinkaan tiedä, mutta sitäkin useammin kysyy.
Ammattilaispiireissä on paljon puhuttu viime vuosina mentalisaatiosta, eli vanhemman kyvystä pitää lapsen mieli mielessä. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kuvaa mentalisaatiota onkimisena, mikä kuvaa sopivasti tietämättömän vanhemman tapaa olla lapsen kanssa. Herkkävaistoinen vanhempi uskaltaa pohtia, etsiä ja erehtymälläkin löytää lapsensa mielentiloja ja olon syitä. Hän jättää tilaa lapsen omalle ilmaisulle, erilaiselle kokemukselle ja malttaa tietämisen sijaan kuulla lapsen kertomaa.
Eli vielä yksinkertaistaen: hyvä vanhempi uskaltaa tutustua lapseensa, eikä vain tietää tätä.
Hyvä vanhempi on kuin tyyni onkija: hieman hölmö, hypoteeseissaan hidas, usein tietämätön mutta ainiaan utelias. Hän on kiinnostunut asettumaan lapsensa mielen maastoihin, näkemään lapsen möröt ja tutkimaan itkut tuoden rinnalle oman rauhoittavan olemuksensa. Mitä sensitiivisempi vanhempi on, sitä vähemmän hänen täytyy jatkuvasti kontrolloida lastaan tietäen ja taitaen kaikkea tämän puolesta. Riittävän hyvällä vanhemmalla on varaa olla väärässä.
Hyvällä tavalla tietämätön vanhempi ei "tiedä" mistä kannattaa itkeä ja mistä ei. Hyvällä tavalla tietämätön vanhempi ei kerro mitä "kannattaa" pelätä ja mitä ei. Sen sijaan hän rohkenee kuulostella levollisesti lapsen omaa kokemusta ja tukea tunteita siedettävämmiksi yhdessä säädellen. Luottavaisen vanhemman ei tarvitse jyrätä tietämällä, sillä hänellä on varaa myös kuunnella. Tärkeintä ei ole tietäminen, vaan yhdessä kalan nappaaminen.
Siis sinä tietämätön vanhempi siellä. Ole aivan rauhassa hetkittäin pihalla, pohdiskeleva ja tyynnyttävästi tutkiskeleva uuno. Ole hidas onkija, joka opettaa lastaan ennemminkin ymmärtämään oman mielen maailmaa kuin kurittamaan sitä ulkoisten tietämisten mukaan.
Sillä vain tietämättömyydestä voi syntyä ymmärrys – ja juuri sitä lapsesi kaipaa sinulta eniten.
Kirjoita kommentti