-
Risto Harju
Arkkitehti Risto Harju kuoli 10. lokakuuta 2015 kotonaan Oulussa. Hän oli 86-vuotias, syntynyt 17. heinäkuuta 1929 Oulussa. Harju valmistui liikuntaneuvojaksi Suomen Urheiluopistosta Vierumäeltä 1949. Vuonna 1952 hän meni Haapaveden kunnan nuoriso-, raittius- ja liikunnanohjaajaksi ja työskenteli Haapaveden yhteiskoulun voimistelun-, urheilun- ja terveysopin- sekä piirustuksenopettajana vuoteen 1959 saakka. Loukattuaan selkänsä telinevoimistelussa Harju aloitti arkkitehtiopinnot Oulun yliopistossa ja valmistui arkkitehdiksi 1965.
-
Ermei Kanninen
Kenraaliluutnantti ja sotiemme veteraani Ermei Kanninen kuoli 12. marraskuuta 2015 Helsingissä 93-vuotiaana toivomallaan tavalla – nopeasti ja kesken kaiken, kuin saappaat jalassa. Hän syntyi Helsingissä 19. lokakuuta 1922 ja tuli ylioppilaaksi Norssista. Sodan jälkeen Kanninen oli muun muassa Ranskassa sotilasasiamiehen apulaisena ja lyhyen aikaa komppanian päällikkönä Porin Prikaatissa, josta hänet määrättiin toimistopäälliköksi Pääesikunnan operatiiviselle osastolle vuonna 1958. Siitä alkoi hänen neljännesvuosisadan pituinen uransa Puolustusvoimissa.
-
Ossian Wuorenheimo
Eversti Ossian Wuorenheimo kuoli 97 vuoden ikäisenä Helsingissä 24. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt Jämsässä 28. elokuuta 1918. Sotilaan ura oli Ossian Wuorenheimolle selvä valinta jo poikavuosista. Hän liittyi ikämiessuojeluskunnan poikakomppaniaan heti kun ikää oli tarpeeksi. Isä ja isoveli kuuluivat samaan suojeluskuntaan.
-
Maire Pietarinen
Töölön yhteiskoulun pitkäaikainen rehtori Maire Pietarinen menehtyi vaikeaan sairauteen 6. marraskuuta 2015 Espoossa. Maire Pietarinen syntyi 1. elokuuta 1943 Puumalassa. Juuret olivat vahvat: rakas kesäpaikka ja paikkakunnan kulttuuriharrastukset vetivät puoleensa voimien jo huvetessakin, vaikka työura sijoittui pääkaupunkiin.
-
Heli Ailio
Opettaja Heli Ailio kuoli pitkään sairastettuaan 30. syyskuuta 2015 Kotkassa. Hän oli syntynyt 28. maaliskuuta 1935 Helsingissä.
-
Tapani Purola
Professori, valtiotieteiden tohtori Tapani Purola menehtyi sairauskohtaukseen Helsingissä 11. marraskuuta 2015. Hän oli syntynyt Kymissä 14. marraskuuta 1929. Nuoruusvuosien toiminta yleishyödyllisessä palvelutehtävässä palomiehenä kunnallisessa palokunnassa oli hänelle myöhemminkin tärkeätä. Hän väitteli tohtoriksi sosiaalipolitiikassa vuonna 1964 Väestöliitossa suorittamallaan väestöpoliittisella tutkimuksella.
-
Tuomo Lavonius
Heinolan Flutingtehtaan pitkäaikainen tehtaanjohtaja Tuomo Lavonius kuoli 4. marraskuuta 2015 Heinolan kaupunginsairaalassa. Lavonius oli syntynyt Lopella 18. kesäkuuta 1929. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä Korkeakoulusta vuonna 1954.
-
Annariitta Minkkinen
Laulaja Annariitta Minkkinen kuoli pitkällisen sairauden jälkeen 23. lokakuuta 2015 Turussa 66-vuotiaana. Hän oli syntynyt 23. tammikuuta 1949 Jyväskylässä.
-
Fatima Mernissi
Kansainvälisestikin arvostettu marokkolainen kirjailija, esseisti ja feministisosiologi Fatima Mernissi kuoli 30. marraskuuta 2015 kotikaupungissaan Rabatissa, Marokossa. Hän oli 75-vuotias. Keskiluokkaiseen perheeseen Fèsissä 1940 syntynyt Mernissi oli islamilaisen feminismin uranuurtaja, joka edisti monia muslimimaailman ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiä.
-
Olli Saari
Yleisradion pitkäaikainen uutispäällikkö Olli Saari kuoli Noormarkun sairaalassa vaikeaan sairauteen 18. lokakuuta 2015. Hän oli 71-vuotias, syntynyt 25. helmikuuta 1944 Pomarkussa. Saari aloitti valtiotieteen opinnot Helsingin yliopistossa 1964 pääaineenaan sosiaalipolitiikka. Jo varhain herännyt yhteiskunnallinen kiinnostus jatkui opiskeluaikana, jolloin hän mm. kuului Keskustan opiskelijajärjestön Helsingin alueen hallitukseen ja Keskustalaisen uudistusliikkeen ”Ryhmä 70:n” johtoryhmään.
-
Hannes Hynönen
”Minä en ollenkaan vieroksu ikää, kun on hyvässä kunnossa. Mielellään kuuntelen viisaampien juttuja. Olen kuin seitsemänvuotias poika ajatuksenjuoksultani”, sanoi sotaveteraani Hannes Hynönen viime vuonna Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanottoa seuraavana päivänä. Linnan juhlissa suomalaiset hurmannut mikkeliläinen 102-vuotias veteraani kuoli maanantaina 30. marraskuuta 2015. Samana päivänä, jolloin talvisota syttyi 76 vuotta sitten, ja Hannes Hynösenkin pitkä sotataival alkoi.
-
Claire Aho
Suomalaisen valokuvauksen grand old lady Claire Aho kuoli sunnuntaina 29. marraskuuta 2015 kotonaan Tukholmassa sattuneessa tulipalossa. Hän oli 90-vuotias, syntynyt Helsingissä 2. marraskuuta 1925, mutta edelleen täynnä elinvoimaa ja suunnitelmia. ”Äiti olisi halunnut elää 100-vuotiaaksi”, Claire Ahon poika Jussi Brofeldt sanoo. Claire Aho kasvoi kuvien keskellä. Hän oli kirjailija Juhani Ahon ja taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin vanhimman pojan, valokuvaaja Heikki Ahon ja tämän liettualaissyntyisen Dinah-vaimon tytär. Heikki-isä antoi tyttärelleen kameran käteen jo lapsena.
-
Matti Weckström
Biofysiikan professori Matti Tapani Weckström kuoli 24. lokakuuta 2015 äkilliseen sairauskohtaukseen Oulussa 56 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 3. heinäkuuta 1959 Helsingissä.
-
Sakari Laitinen
Arkkitehti Sakari Laitinen kuoli 21. marraskuuta 2015 pitkän sairauden murtamana Helsingissä. Hän oli 77-vuotias, syntynyt 31. joulukuuta 1937 Pyhärannassa.
-
Esko Pihko
Kaivoksenjohtaja Esko Pihko, 93, kuoli Tampereella 25. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt 23. kesäkuuta 1922 Viipurissa, josta kansakoululaisena muutti Valkjärvelle asemapäällikköisän työn vuoksi. Kyläläiset sanoivat tulokkaasta: ”Päällikön poika on kaikiist selvä” tarkoittaen, että hän oli koulussa etevin oppilas. Oppikoulu keskeytyi talvisotaan, johon 17-vuotias nuorukainen osallistui vapaaehtoisena Viipurin alueella. Ylioppilaaksi hän pääsi Helsingistä Karjalan Yhteiskoulusta 1941.
-
Markku Halme
Toimittaja ja näyttelijä Markku Halme kuoli sairauskohtaukseen 6. marraskuuta 2015 kotonaan Helsingissä. Hän oli syntynyt 12. toukokuuta 1962 Helsingissä. Markku Halme muistetaan parhaiten 1980-luvun kotimaisista elokuvista. Hän näytteli miespääosaa Mikko Niskasen elokuvassa Mona ja palavan rakkauden aika vuonna 1983 ja Mika Kaurismäen elokuvassa Klaani: tarina Sammakoiden suvusta vuonna 1984.
-
Jorma Aaltonen
Filosofian tohtori, radiokemian dosentti Jorma Olavi Aaltonen kuoli vaikean sairauden murtamana 25. lokakuuta 2015 Terhokodissa Helsingissä 81-vuotiaana. Hän oli syntynyt 27. marraskuuta 1933 Helsingissä. Aaltonen kirjoitti ylioppilaaksi Lapinpuiston yhteiskoulusta vuonna 1953. Valmistuttuaan Helsingin yliopistosta vuonna 1963 pääaineenaan orgaaninen kemia hänelle tarjoutui tilaisuus toimia kemistinä apulaisprofessori Matti Nurmian ydinfysiikan tutkimusryhmässä Fysiikan laitoksessa.
-
René Girard
Ranskalais-yhdysvaltalainen kulttuurintutkija ja Ranskan akatemian jäsen René Noël Théophile Girard kuoli 4. marraskuuta 2015 Stanfordissa, Yhdysvalloissa 91-vuotiaana. Hän oli syntynyt 25. joulukuuta 1923 Avignonissa Ranskassa. Girard tunnetaan ns. mimeettisen teorian luojana. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen perimmäisestä jäljittelytaipumuksesta, ”mimesiksestä”.
-
Jouni Kaipainen
Säveltäjä Jouni Kaipainen kuoli pitkälle edenneeseen sairauteen 23. marraskuuta 2015. Asiasta kertoi hänen puolisonsa, viulutaiteilija Jaana Haanterä. Kaipainen oli 58-vuotias, syntynyt 24. marraskuuta 1956. Jouni Kaipainen oli sukupolvensa merkittävimpiä säveltäjiä, pedagogeja ja musiikkikirjoittajia. Laajaan tuotantoon kuuluu esimerkiksi neljä sinfoniaa, seitsemän jousikvartettoa ja kymmenkunta konserttoa.
-
Valle Ojaniemi
Kansalaiskoulunopettaja, kotiseutuneuvos Valle Ojaniemi kuoli 27. lokakuuta 2015 Helsingissä 98 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 13. heinäkuuta 1917 Jalasjärvellä. Valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaarista 1941 hänen koulutyönsä alkaminen siirtyi jatkosodan ja siinä tapahtuneen vakavan haavoittumisen vuoksi. Ojaniemi työskenteli opettajana pisimpään Mäkelänkadun kansalaiskoulussa Helsingissä. Opettajan työssään hän oli murrosikäisiä poikaoppilaitaan kannustava kasvattaja. Hän piti koulukiusaamisessa ehdotonta nollatoleranssia.
-
Ole Wasz-Höckert
Lääkäri Ole Wasz-Höckert kuoli Helsingissä 97 vuoden ikäisenä 23. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt Helsingissä 28. elokuuta 1918. Wasz-Höckert oli teininä menestyvä aitajuoksija, mutta lopetti urheilijauransa 20-vuotiaana. Hän aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa ennen talvisotaa. Jatkosodassa hän toimi pataljoonan ja sotasairaalan lääkärin tehtävissä. Wasz-Höckert väitteli tohtoriksi 1950. Työskennellessään Helsingin yleisen sairaalan lastenosastossa hän sai lastentautien erikoislääkärin oikeudet 1951.
-
Ken Chapman
Skandinaavisten kielten professori Ken Chapman kuoli pitkäaikaisen sairauden jälkeen 15. syyskuuta 2015 kotonaan Helsingissä. Hän oli 88-vuotias, syntynyt 13. kesäkuuta vuonna 1927 Yhdysvalloissa New Jerseyssä.
-
Marja Oja
Pianotaiteilija Marja Oja (o.s. Liuhto) kuoli 9. lokakuuta 2015 Helsingissä. Hän oli 97-vuotias, syntynyt 7. heinäkuuta 1918 Valkealassa.
-
Pertti Nieminen
Opettaja ja kääntäjä Pertti Nieminen kuoli 8. marraskuuta 2015 Vantaalla 86-vuotiaana. Hän oli syntynyt Vaasassa 29. kesäkuuta 1929. Kansankoulunopettaja Nieminen tutustui opiskelujensa yhteydessä myös kansakoulunopettajaksi opiskelleeseen tulevaan vaimoonsa Nelliin, josta tuli hänen kirjailijantyölleen vankka tuki ja kotikriitikko. Niemiset valmistuivat vuonna 1951 ja pääsivät yhdessä opettajiksi Hyvinkäälle ensin Kaukasten ja myöhemmin Myllykylän kouluun (1951−1989).
-
Kaj Christensen
Pitkän pankkiuran tehnyt johtaja Kaj Christensen kuoli 29. lokakuuta 2015 Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen. Christensen oli 72-vuotias, syntynyt 30. kesäkuuta 1943 Helsingissä.
-
P. F. Sloan
Lauluntekijä P. F. Sloan, syntyjään Philip Schlein, kuoli haimasyöpään kotonaan Los Angelesissa 15. marraskuuta 2015. Hän oli kuollessaan 70-vuotias. P. F. Sloan oli yksi 1960-luvun menestyneimmistä hittinikkareista, mutta hän rikkoi välinsä Hollywoodin levypomoihin, kärsi mielenterveysongelmista ja päätyi kulttitähdeksi.
-
Jyrki Pietilä
Filosofian tohtori, lehtityön kouluttaja, toimittaja ja tutkija Jyrki Pietilä kuoli 66-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen Tampereella 16. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt Tampereella 3. maaliskuuta 1949. Pietilä valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1975 pääaineenaan teoreettinen filosofia. Hän tuli, pääaineenaan tiedotusoppi, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden lisensiaatiksi 1980 ja väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa 2008 journalismista printtimediassa.
-
André Glucksmann
Vaikutusvaltainen ja kiistelty ranskalainen filosofi André Glucksmann kuoli 10. marraskuuta 2015 Pariisissa 78-vuotiaana. Hän oli sairastanut useita syöpiä pitkään. Hän syntyi 19. kesäkuuta 1937 puolanjuutalaiseen perheeseen Pariisin reunalla, Boulogne-Billancourtissa. Kokemukset toisen maailmansodan miehitetyssä Ranskassa tekivät hänestä kommunistin. Hän pettyi syvästi, kun Neuvostoliitto murskasi Unkarin kansannousun 1956. Sitten Glucksmann muuttui militantiksi maolaiseksi.
-
Juha Sainio
Toimittaja Juha Sainio, 63, kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen lomamatkalla Bolognassa 7. marraskuuta 2015. Matka oli itselle myönnetty palkinto hiljan päättyneestä kirjahankkeesta. Sainio oli syntynyt Helsingissä 24. toukokuuta. Sainio piti lukemisesta koko ikänsä. Helsinkiläispoika kirjoitti ylioppilaaksi Norssista, tuloksena loistava lukiotodistus ja kuusi laudaturia. Sanomien toimittajakoulusta tie vei Helsingin Sanomien oikeustoimittajaksi 1979 ja rikosten parista Lontooseen, BBC:n palvelukseen. Ura eteni Lontoosta silloisen Sanomaprintin yritysjulkaisuihin ja sieltä Helsingin Sanomiin.
-
Veli Tuomas-Kettunen
Näyttelijä, lavastaja, ohjaaja ja kuvataiteilija Veli Tuomas-Kettunen kuoli 11. elokuuta 2015 Lahdessa 83-vuotiaana. Hän oli syntynyt Suomussalmella 12. elokuuta 1932. Hän teki merkittävän uran teattereissa eri puolilla Suomea näyttelijänä, teatterinjohtajana ja lavastajana.
-
Phil Taylor
Motörhead-yhtyeen tunnetuin rumpali Phil “Philthy Animal” Taylor kuoli keskiviikkona 11. marraskuuta 2015. Hän oli syntynyt Englannin Haslandissa 21. syyskuuta 1954 ja oli kuollessaan 61-vuotias. Phil Taylor soitti Motörheadissa vuosina 1975–1984 ja 1987–1992. Yhtyeen kultakausi osui 1970-luvun loppuun ja 1980-luvun alkuun, jolloin mukana olivat myös Clark ja laulaja-basisti Lemmy Kilmister. Motörhead nousi tuolloin suosionsa huipulle, ja kolmikko äänitti yhtyeen legendaarisimmat albumit.
-
Bartolomeo Prencipe
Suomessa pitkään asunut italialaistaiteilija Bartolomeo ”Meo” Prencipe kuoli 68-vuotissyntymäpäivänsä aattona 29. syyskuuta 2015. Hän oli syntynyt 30. syyskuuta 1947 Etelä-Italiassa perheeseen, jonka elämässä uskonto oli vahvasti läsnä, kuten taiteilijan myöhemmissäkin vaiheissa.
-
Maire Suvanto-Aarnio
Maire Suvanto-Aarnio syntyi viisilapsisen perheen iltatähdeksi pula-aikana Helsingissä 1. elokuuta 1930. Hän kuoli 22. syyskuuta 2015. Suvanto-Aarnio loi uskomattoman uransa jo lapsena. Hän esiintyi ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana Elannon näyttämöllä, mistä hänet keksittiin Suomisen perheen filmeihin Pipsaksi.
-
Kaarlo Pitsinki
Maaherra Kaarlo Pitsinki kuoli sotainvalidien sairaalassa Oulunkylässä 26. elokuuta 2015. Hän oli 91-vuotias, syntynyt Kemissä 27. joulukuuta 1923. Pitsinki oli presidentti Kekkosen kaudella tunnetuimpia politiikkoja. Pitsinki toimi vuodesta 1949 verovirkamiehenä ja asevelijuntan hallitseman Sdp:n toimitsijana. Tie politiikan ytimeen avautui 1956, jolloin hänestä tuli pääministeri K-A. Fagerholmin sihteeri. Vuonna 1957 hänet valittiin Väinö Leskisen jälkeen puoluesihteeriksi ja puheenjohtaja Väinö Tannerin läheiseksi työtoveriksi.
-
Lasse Sjöström
Lasse Sjöström kuoli sairauden heikentämänä 9. kesäkuuta 2015 hoitokodissa Toronton lähellä. Hän oli syntynyt 9. syyskuuta 1928 Helsingissä. Tuolloin Kyminsuussa, Kotkassa, asunut perhe muutti vuonna 1932 Heinolaan. Vanhempien, Taimi ja Ilmari Sjöströmin lisäksi perheeseen kuuluivat myös kaksi tytärtä, Irma ja Terttu. Perhe muutti Kaivokadulle tilavaan taloon, jossa Lassen isällä oli myös työhuone hänen hoitaessaan Kymen Uittoyhtiön uittopäällikön tehtäviä.
-
Maire Kallio
Maire Kallio kuoli rauhallisesti Malmin sairaalassa Helsingissä 5. elokuuta 2015 98-vuotiaana. Hän oli syntynyt Saarijärvellä 1. elokuuta 1917 opettajaperheeseen tsaarin aikaan, kuten hän aina korosti. Kallio solmi nuorena avioliiton Uhtuan pakolaisen Juho Pihlajan kanssa, mutta jäi 24-vuotiaana leskeksi ja yksin pienen poikansa kanssa. Maire Kallio teki elämäntyönsä vakuutusalalla toimien ensin vakuutustarkastajana Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kalevassa alkaen vuodesta 1949. Samana vuonna hänelle syntyi tytär hyvin lyhyeksi jääneeseen avioliittoon.
-
Allen Toussaint
Yhdysvaltalainen tuottaja ja lauluntekijä Allen Toussaint kuoli myöhään illalla maanantaina 9. marraskuuta 2015 Madridissa. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Toussaint oli syntynyt New Orleansissa 14. tammikuuta 1938. Espanjan toiseksi suurimman sanomalehden El Mundon mukaan Toussaint oli esiintynyt Madridin Teatro Larassa ja saanut konsertin jälkeen sydänkohtauksen hotellissaan. Elvytyksestä huolimatta veteraanilauluntekijä julistettiin myöhemmin kuolleeksi paikallisessa sairaalassa.
-
Matti Antila
Meijeriopin professori (emer.) Matti Antila kuoli 7. lokakuuta 2015 Mietoisissa. Hän oli 89-vuotias, syntynyt Riihimäellä 8. kesäkuuta 1926. Ylioppilaaksi hän valmistui 1945 Hyvinkään yhteiskoulusta. Matti Antila teki maassamme poikkeuksellisen mittavan uran yliopistollisen maitotutkimuksen ja -opetuksen piirissä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
-
Kaija Ikävalko
Pitkän ja monipuolisen uran tehnyt opettaja ja taidemaalari, Kaija Ikävalko kuoli 21. syyskuuta Lahdessa 97-vuotiaana. Hän oli Taidemaalariliiton jäsen ja Lahden Taiteilijaseuran perustajajäsen. Kaija Ikävalko, o.s. Mäkelä, syntyi Helsingissä 18. huhtikuuta 1918 hienomekaanikon ja siirtomaatavarakauppiaan perheeseen. Hän oli jo lapsena lahjakas ja innokas piirtäjä. Tyttönorssin jälkeen hän hän opiskeli v. 1935–36 Taideteollisessa oppilaitoksessa piirtämistä, maalaamista ja grafiikkaa.
-
Hannu Tarmio
Kustannusyhtiö WSOY:n pitkäaikainen pääjohtaja Hannu Tarmio kuoli keskiviikkona 4. marraskuuta pitkään sairastettuaan. Hän oli 83-vuotias, syntynyt vuonna 1932. Hannu Tarmio oli lähtökohdiltaan poikkeuksellinen kirjankustantaja, alun perin biologi ja maantieteilijä. Luonnontieteisiin pohjaava, uutta etsivä asenne tarjosi hänelle ennakkoluulottoman toiminnan välineitä. Kustantajana hän oli vapaamielinen ja avoin kaikkiin suuntiin.
-
Jorma Kilpeläinen
Yhteiskuntatieteiden kandidaatti, apulaiskaupunginjohtaja Jorma Kilpeläinen kuoli vaikeaan sairauteen kotonaan 6. lokakuuta 2015. Hän oli 62-vuotias, syntynyt 28. toukokuuta 1953 Lauritsalassa. Hänen uransa kuntajohtajana alkoi Vilppulassa vuonna 1986. Jämsänkosken kaupunginjohtajana Jorma Kilpeläinen aloitti syyskuussa 1991.
-
Carl Gustaf Nilsson
Naistentautien ja synnytysopin professori Carl Gustaf Nilsson kuoli 8. lokakuuta 2015 vaikean sairauden murtamana Helsingissä 71 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 8. elokuuta 1944 Helsingissä, missä hän kävi myös koulunsa ja tuli ylioppilaaksi 1963.
-
Arno Gruen
Professori, psykoanalyytikko Arno Gruen kuoli kotonaan Zürichissa 20. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt 26. toukokuuta 1923 Berliinissä. Hän pakeni vuonna 1936 juutalaisen perheensä kanssa natseja Varsovan ja Tanskan kautta New Yorkiin.
-
Eino Tammilehto
Työnjohtaja Eino Tammilehto kuoli pitkään sairastettuaan 26. elokuuta 2015 sairauskohtaukseen Puolarmetsän sairaalassa Espoossa. Hän oli 89-vuotias ja syntynyt Helsingissä 17. marraskuuta 1925.
-
Laila Pullinen
Yli puolen vuosisadan mittainen vaikuttava ura suomalaisessa kuvataiteessa on päättynyt. Kuvanveistäjä Laila Pullinen kuoli 4. marraskuuta 2015 Helsingissä 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt 21. heinäkuuta 1933 Terijoella.
-
Emilia Krassói
Viulunsoiton opettaja Emilia Krassói menehtyi vaikeaan sairauteen 72-vuotiaana 2015 Etelä-Unkarissa lähellä synnyinkaupunkiaan 30. lokakuuta 2015. Hän oli syntynyt Pécsissä Unkarissa 15. elokuussa 1943. Emilia Krassói aloitti viulunsoiton seitsemänvuotiaana. Hän kävi Pécsin musiikkilukiota vuosina 1957–1961, minkä jälkeen hän opiskeli viulunsoiton opettajaksi vuosina 1961–1966 Liszt Ferencin musiikkiakatemiassa Pécsissä. Hän työskenteli valmistumisensa jälkeen ensin Etelä-Unkarin alueella. Vuodesta 1969 Emilia Krassói opetti Budapestin lähellä Gödissä.
-
Eero Varis
Kasvinviljelytieteen professori emeritus Eero Varis kuoli sairauden uuvuttamana Tampereella 18. syyskuuta 2015. Hän oli syntynyt Konnevedellä 9. elokuuta 1928. Eero Varis teki työuransa Hankkijalla kasvinjalostajana 1955–1976 ja Helsingin yliopistossa kasvinviljelytieteen professorina 1976–1990. Hänen jalostustyönsä pääkohde oli peruna, mistä tuloksena on mm. edelleen suosittu Timo-varhaisperuna.
-
John Hongelin
Hallintojohtaja John Hongelin kuoli 6. lokakuuta 2015 Espoossa 89-vuotiaana. Hän oli syntynyt 16. maaliskuuta 1926 Kotkassa. Hän teki pitkän työuran linja-autokoriteollisuuden parissa, Oy Kutter Ab:n hallintojohtajana vuosina 1955–85.
-
Matti Helminen
Filosofian tohtori Matti Helminen menehtyi vaikeaan sairauteen 9. lokakuuta 2015 Hyvinkäällä. Hän oli syntynyt 14. lokakuuta 1931 Helsingissä. Hän oli kuollessaan 83-vuotias. Helminen teki pitkän työuran rakentaen aivan alusta Metsähallituksen luontopalvelut merkittäväksi koko maan kattavaksi suojelualueiden hoitajaksi. Hänen toimikaudellaan Suomen kansallispuistojen määrä kasvoi yhdeksästä 28:aan.
-
Pekka Holma
Arkkitehti Pekka Holma kuoli äkillisesti Oulussa 26. elokuuta 2015. Hän oli 76-vuotias, syntynyt Oulussa 18. joulukuuta 1938. Holma valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1961 ja aloitti opiskelunsa Oulun opettajainvalmistuslaitoksessa, josta hän valmistui 1966. Holma työskenteli matematiikan ja kuvaamataidon opettajana muun muassa Posiolla ja Lassinkallion koulussa.
Hae muistokirjoitus
Voit hakea muistokirjoitusta nimen, paikkakunnan ja ammatin perusteella.
Kirjoita muistokirjoitus
Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi Muistot-palvelussa.