Itsenäisyyspäivä on se vuoden turvallisuuspoliittinen juhlapäivä, joka Suomessa tosin keskittyy pitkälti sotiimme. Mutta niin paljon tapahtuu tässäkin hetkessä, että historiassa ei ehdi viettää aikaa.
HSTV:n Kottilat keräsivät syksyn ajan katsojilta futismuistoja. Niitä tuli lähes 800 kappaletta ja tässä yhteenveto.
Todennäköisesti jokainen meistä tuntee seksuaalista väkivaltaa tai hyväksikäyttöä kokeneen ihmisen, tiesimme sitä tai emme, kirjoittaa Maaret Kallio.
Leuanveto on yksi monipuolisimmista lihaskuntoliikkeistä, sillä sen avulla treenaat selkää, käsivarsia, olkapäitä, rintalihaksia ja vatsalihaksia. Tällä viiden vaiheen ohjelmalla opit vetämään leukoja nopeasti.
Jouluiset mantelit tekevät maa-artisokkakeitosta taivaallista.
Taistele hiilarihimoa vastaan ja valmista pimeyden keskelle nyhtökanasalaatti. Älä säästele inkivääriä, chiliä ja valkosipulia.
Turvallisuuspoliittinen viikko olin taas niin hurjavauhtinen, ettei tähän ihan kaikkea tapahtunutta mahdu. Infosotaa kuitenkin käydään, Nato laajenee, Turkki ja Venäjä nokittelevat ja niin edelleen.
Juoksijalla on käsillä ne vuoden viikot, jolloin lenkki kaikkein todennäköisimmin jää väliin.
Tasan kymmenen vuotta sitten kuollut Leena Päätalo oli se ihminen, joka pyöritti arkea, kun vaarini laittoi merkkejä jonoon.
Itsenäisyyspäivänä tekisi mieli laittaa jotakin päivään sopivaa, juhlallista ruokaa. Kansallinen ruokaperintömme painottuu arkiruokiin. Karjalanpaisti sopii tietenkin, mutta ruokapöydästä karisee kaikki arkisuus, kun tarjolle pannaan Kuhaa Mannerheimin tapaan. Vaikka ruoka on sangen helppo valmistaa, se on siitä huolimatta herkullinen ja juhlava. Sen vuoksi se voisi mielestäni olla Suomen isänmaallisin ruoka, kuuluihan se myös marsalkan lempiruokiin.
Mitä tapahtuu, kun 51-vuotias entinen NHL-kovanaama ryhtyy turhautuneena laukomaan mielipiteitään liigan nykytyylistä twitterissä mainiten halveksimiansa pelaajia nimeltä ja kun toinen heistä, 23-vuotias tähtihyökkääjä vastaa samalla mitalla? Jim Kyte ja Brendan Gallagher toivat hyvää viihdettä twitterissä aikaansa tuhlaaville.
Suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa on mennyt pieleen se, että on suunniteltu kaupunkeja. Ei meidän kuuluisi elää urbaanissa miljöössä, kun ei me osata.
Hyvä lihaskunto on avain juoksuvauhdin kasvattamiseen ja loukkaantumisten välttämiseen.
Herkullisen limpun valmistaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.
Moni herkkä ei tunnista olevansa erityisen herkkä, vaan luulee lähtökohtaisesti olevansa persoonaltaan huonompi ja kelvottomampi kuin muut, kirjoittaa Maaret Kallio.
Kauan odotettu esimiesvalmennus! Toteutustapana ”koko porukka kasaan” -tyyppinen sessio, jossa kalvo vaihtuu valkokankaalla ja suuri auditorio vaimentaa keskustelun. Kun tulee kysymysten vuoro, salissa nousee maksimissaan yksi käsi, joka sekin alkaa täristä muiden havahtuessa odottamaan, mitä tällä poikkeusyksilöllä on mielen päällä.