Minna, Vilma, Miina
Maaret Kallio pyrkii ensisijaisesti olemaan ihminen ja vasta sitten ihmisiksi.
Kontrolloimisen unelmamaassa saa jo raskauden ensi viikoilta ahdistua kiellettyjen kosmetiikkatuotteiden pitkistä listoista. Sääntöviilaamista voi jatkaa aina hautaporteille saakka antamalla kuolevalle ohjeita vähäsuolaisesta ruokavaliosta.
Tuttavani lapsen kasvoissa oli huomattavat vauriot koiranpuremasta. Päivätolkulla aikuiset loivat katseita mustelmaisiin kasvoihin, mutta yksikään ei kysynyt mitään. Kun pikkuinen palasi kouluun, ympärille kerääntyi kiireellä joukko...
Olin aikanaan tuoreena äitinä suurimman koskaan kohtaamani tietämättömyyden edessä. En ymmärtänyt kaikkea, en tiennyt osaakaan, en osannut alkuunkaan, mutta yhden aavistin: sen, miten käsittämätön suuri vastuu oli annettu käsiini. Upouutena...
Roskia viedessäni törmään pihalla aurinkoisesti hymyilevään naapurinmieheen. Suurikokoinen mies kertoo rinta rottingilla: "Katso! Meillä on tällainen pieni yökylässä. Saamme olla pienen kanssa, vanhemmat hetken ihan kahden ja pieni saa...