Minna, Vilma, Miina
Miten kertoa kostosta ja anteeksiannosta? Onko apartheidin aikaan sijoittuva, uskottoman vaimon tarina edelleen syytä kertoa? Vastikään 90 vuotta täyttänyt ohjaajalegenda Peter Brook on tehnyt jo toisen tulkinnan eteläafrikkalaisesta näytelmästä The Suit
Suhteellisen kaukana ovat ajat, jolloin sirkus synnytti mielikuvan sahanpurumaneesia ympäri tramppaavista norsuista. Sillekin on paikkansa, mutta yleisö näyttää löytäneen riemulla myös nykysirkuksen ja tietää, mitä odottaa siltä. Eikä ehkä hämmästy mistään
Kirjailija Sirpa Kähkösen näytelmän perusasetelma on niin herkullinen, että teokselle ei pelkästään toivo jatkokehittelyä ja monia uusia näyttämösovituksia. Niitä suorastaan vaatii. Näytelmän kolmen keskushenkilön muodostaman vahvan kuvion voi melkein nähdä tunkeutuneen esille siitä aineistosta, jonka Kähkönen keräsi Tammisaaren pakkotyölaitosta käsittelevää kirjaansa Vihan ja rakkauden liekit (2010) varten
Uusi Iloinen Teatteri palaa Linnanmäen Peacockin lavalle täysin palkein, kuten kuuluukin. Vanhaan vormuunsa sonnustautuneen puolitoistatuntisen väliajattoman kevätrevyyn nimi on osuvasti Kivaa ja korkealta. Esitys ei ole UIT:n historian kaikkein terävimmästä, purevimmasta tai ajankohtaisimmasta päästä, mutta teknisessä ja taiteellisessa mielessä se on ihan huippua
Ranskalainen Bernard-Marie Koltès ehti kuolla 41 vuoden iässä aidsiin ennen kuin hänen näytelmänsä sarjamurhaaja Roberto Succosta sai kantaesityksensä Berliinin maineikkaassa Schaubühnessa 1990. Samaa draamaa näytellään Berliinissä myös nyt 25 vuotta myöhemmin, pikkuruisen Ballhaus Ost -teatterin piharakennuksessa Prenzlauer Bergissä
Kyllä nyt on pantu parasta pakettiin, vaikkei joulusta ole tietoakaan. Kaupunginteatterin Palvelijan voi joka tapauksessa ennustaa vetävän yleisöä siihen malliin, että esitys tulee näkemään vielä monet joulut. Kirjailija Kari Hotakainen ja näyttelijä Martti Suosalo ovat oman alansa huippuja, enkä edes yritä keksiä enempää metaforia kuvatakseni heidän saumatonta yhteistyötään
Tiivistä, teksti ja ennen muuta kielellinen leikki edellä kulkevaa teatteria. Kansallisteatterin Willensaunan Alli Jukola -esitys on pieni tuokio klassikkoromaanin parissa. Se on myös äiti–poika-suhteen kuvauksena yllättävän lempeä. Sympaattinen ja helppo esitys koskettaa muutamalla herkällä hetkellään sekä naisnäkökulmallaan Seitsemän veljeksen tarinaan
Göteborgin kaupunginteatterin helmikuisessa ensi-illassaan sairaustapauksen vuoksi kovia kokenut Fosterlandet – Isänmaa on nyt saapunut Svenska Teaterniin erinomaisessa kunnossa. Kahden teatterin yhteistuotantoesitys näyttäytyi Helsingin ensi-illassaan ihailtavan itsevarmana ja levollisena kokonaisuutena
Jokainen on törmännyt tilanteeseen, jossa tuntuu kuin olisi pakotettu elämään tulevaisuudessa. Ellemme me itse irtaudu nykyhetkestä antamalla vallan sille, minkälaisina itsemme haluaisimme nähdä, on meitä työpaikalla tai kotona odottamassa joku, joka toivoisi meidän tekevän asiat toisella tavalla tai muuttuvan kokonaan toiseksi ihmiseksi
Mitä me tiedämme Itävallasta? Mitä mielikuvia se meille herättää? Sound of Music -kitsiä? Mozart-kuulia? Vastaavatko mielikuvat todellisuutta? Näillä kysymyksillä alkaa Tampereen yliopiston Teatterimontussa Suomen kantaesityksensä saanut Jalostamo-kollektiivin Elfriede Jelinekin Rechnitz (Tuhon enkeli), josta tulee hiljentävän hieno esitys syyllisyydestä
Yhteensä 684 hakutulosta.
Pertti Kurikan nimipäivien basisti Sami Helle aikoo ehdolle kuntavaaleihin
Jyväskyläläisbändi ampaisi Billboardin bluegrass-listalle Yhdysvalloissa
Robert De Niro ynseili opiskelijoille
HS-analyysi: Miten selvisimme ennen Helsinki Lit -festivaalia?
Uutisanalyysi: Televisio ei kuole kirveelläkään