Hyvää Päivää. Kiitos kaikille puhemieskeskusteluun osallistuneille. Kuten usein käy keskustelu muutti muotoaan, ja lopuksi pohdimme sitä, pitäisikö oppositiolle antaa paikka seuraavassa eduskunnan puhemiehistössä. Näin on ollut tapana vuodesta 1970, joten kysymys on pitkästä parlamentaarisesta traditiosta.
Seuraavan puhemiehistön valinta on siis jonkinlainen merkkipaalu. Joko 45 vuotta kestänyt perinne jatkuu tai sitten se ei jatku. Se lienee kiinni ennen muuta tulevista hallituspuolueista keskustasta, perussuomalaisista ja varsinkin kokoomuksesta, joka kolmikon pienimpänä todennäköisesti joutuisi luovuttamaan paikkansa opposition edustajalle. Saapa nähdä.
Tänään keskiviikkona julkistettiin HS-Gallup, jonka tekeminen on aloitettu heti vaalien jälkeen 20. huhtikuuta ja lopetettu viime perjantaina 15. toukokuuta. Mittauksen tekemisen aikana tapahtui mm. vaalitulos vahvistettiin, eduskunta järjestäytyi ja valitsi tilapäiset puhemiehet, tasavallan presidentti avasi valtiopäivät, Stubbin hallitus muuttui toimitusministeristöksi, Juha Sipilä aloitti hallitustunnustelut antamalla kaikille puolueille liudan kysymyksiä, vastaukset saatuaan Sipilä mietiskeli muutaman päivän ja ilmoitti, että haluaa aloittaa hallitusneuvottelut keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallituksen muodostamisesta.
Sipilän ilmoituksen jälkeen hallitusneuvottelut alkoivat ja kolme puoluetta pääsi viime viikolla sopimukseen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, EU-politiikasta ja maahanmuuttopolitiikasta.
HS-Gallupissa näkyy vaalien aluspäivien trendi. Perussuomalaisten kannatus on noussut 1,6 prosenttiyksikköä ja Sdp:n on laskenut 1,4 prosenttiyksikköä. Keskusta on suurin 21,1, perussuomalaiset toiseksi suurin 19,2 %, kokoomus 18,0 ja Sdp 15,1 %.
Kiinnostavin luku on Sdp:n 15,1 %., sillä Sdp oli kyselyn tekemisen aikaan näkyvästi esillä. Puheenjohtaja Antti Rinne pyrki hallitukseen, mutta kesken alustavien hallituskeskustelujen syntyi keskustelu Jutta Urpilaisen asemasta ja muutaman päivän sekava vaihe. Negatiivinen keskustelu meni aika tavalla Rinteen piikkiin.
Viime torstaina julkaistiin HS-Gallup, jossa arvioitiin puoluejohtajien onnistumista vaalien esiintymisessä. Sekin oli Rinteen kannalta huono. Sdp:n kannattajat olivat häneen tyytymättömiä. Ero oli hyvin suuri siihen, miten muiden puolueiden kannattaat suhtautuivat omiin puheenjohtajinsa.
Mitä demarien pitäisi tehdä?
Minä en tiedä, Tietävätkö kommentaattorit? Mietitään tätä päivä tai parikin oikein porukalla, sillä hallitusneuvotteluista ei taida hetkeen kuulua mitään konkreettista. Siksi Päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Mitä demarien pitäisi tehdä?
Lukuvinkki:
Lähipäivien ohjelma hallitusneuvotteluissa näyttää tältä:
Loppuviikolla:
– Keskiviikkona on määrä hahmottaa kymmenen miljardin euron haastetta tarkemmin. Keskustellaan sotesta.
– Torstaina kerrotaan hallituksen neljän vuoden kärkihankkeet eli tärkeimmäksi koetut tavoiteltavat asiat.
– Perjantaina pitäisi tietää, miten neljän miljardin euron reformikori kootaan.
– Viikonloppuna viimeistellään talouden raamia. Viimeistään sunnuntaina hallitusneuvottelijat ryhmittäytyvät hallinnonaloittain käsitelläkseen säästöjä ja uudistuksia.
Ensi viikolla:
– Maanantai ja tiistai, mahdollisesti keskiviikko neuvotellaan yötä myöten ja viimeistellään hallitusohjelma. Tiistaina ja keskiviikkona sovitaan ministerinpaikkojen jaosta.
– Torstaina 28.5. puolueiden eduskuntaryhmät ja puolue-elimet ovat koolla. Ne hyväksyvät hallitusohjelman ja valitsevat uudet ministerit.
– Eduskunta saa virallisen hallitusneuvotteluista. Eduskunta valitsee avoimessa äänestyksessä pääministerin.
– Perjantaina 29.5. Tasavallan presidentti nimittää Juha Sipilän pääministeriksi ja tämän esityksestä muut ministerit. Hallitus aloittaa työnsä.