Historialla on tekijänsä

Suomalaisen musiikin historia on moniin eurooppalaisiin verrokkimaihin nähden lyhyt ja kenties ohutkin, mutta historialla on tekijänsä. Tämä korostui RSO:n konsertissa, joka oli omistettu 80 vuotta täyttäneelle Aulis Salliselle.

Hillittyyn tapaansa esiintyvä säveltäjä saapui konsertin päätteeksi orkesterin vaskien fanfaarin säestämänä lavalle, eikä seisaalleen noussut yleisö säästellyt aplodejaan ja kannustushuutojaan. Merkataan tämä ilta historialliseksi.

Elämän ja kuoleman lauluja -sarjaa on usein kuvattu Sallisen sielunmessuksi, vaikka säveltäjä itse ei koe yhteyttä vakiintuneeseen requiem-perinteeseen. Tämän kertaisessa versiossa oratorioluonne korostui entisestään, sillä baritonisolistin osuus oli jaettu kahtia sopraanolle ja baritonille.

Lassi Nummikaan ei runoilijana ollut dogmien kahleissa, mutta Elämän ja kuoleman lauluissa tekstit kulkevat kyllä psalmirunouden poljennossa, joten perinneviittauksia ei pyritäkään peittelemään.

Lajityyppimääritelmistä viis, lämminhenkinen, harras ja lohdullinen teos on kyseessä. Eetos ja paatos korostuvat vuoron perään. Johanna Rusanen-Kartano, Ville Rusanen, Musiikkitalon Kuoro ja RSO rakensivat eheän kokonaisuuden.

Beethovenin ensimmäisen sinfonian tulkkina Hannu Lintu piti pienen oppitunnin klassikkoteoksen balansoinnista. Looginen, moni-ilmeinen, loputtoman värikäs avaus konsertille!