Brittiläinen matkayhtiö Thomas Cook on joutunut kovan kohun keskelle saatuaan miljoonakorvaukset kahden lapsen kuoleman vuoksi. Kuusi- ja seitsemänvuotiaat sisarukset kuolivat Korfulla Kreikassa häkämyrkytykseen vuonna 2006.
Lapset olivat olleet lomalla isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa, kun hotellihuoneen vieressä ollut kuumavesiboileri meni rikki, kertoo BBC. Hotellin siivooja löysi perheen aamulla. Vanhemmat olivat ehtineet vaipua koomaan, mutta heidät saatiin ajoissa sairaalahoitoon ja he toipuivat.
Vuonna 2010 matkayhtiö todettiin syyttömäksi kuolemiin. Tämän jälkeen Thomas Cook on käynyt oikeutta hotellia vastaan. Louis Corcyra Beach Hotelin kerrotaan maksaneen yhtiölle 4,3–5 miljoonaa euroa korvauksia. Vanhemmat saivat korvaukseksi noin puoli miljoonaa euroa.
Tieto korvauksista on nyt noussut julkisuuteen ja saanut britit raivoihin. Thomas Cookin Facebook-sivut ovat täyttyneet vihaisista kommenteista ja netissä kiertää vetoomus boikotoida yhtiötä.
Thomas Cookin osake laski maanantaina neljä prosenttia boikottivaatimusten vuoksi, kertoo Business Insider. Matkayhtiö yritti eilen tiistaina rauhoitella tilannetta.
"Emme ole mitenkään hyötyneet hotellin omistajille tekemistämme korvausvaatimuksista", yhtiön toimitusjohtaja Peter Fankhauser sanoi BBC:n mukaan.
"Olen tänään järjestänyt niin, että koko 2,2 miljoonan euron summa lahjoitetaan Unicefille. Uskon, että tämä on oikea teko ja pyydän anteeksi perheeltä kaikesta, mitä he ovat joutuneet kestämään", hän jatkoi.
Anteeksipyyntö ja lahjoitus tulivat monen mielestä liian myöhään. Ne näyttävät pelkiltä yleisön lepyttely-yrityksiltä. Kummastusta on aiheuttanut myös se, että Fankhauserin mainitsema lahjoitussumma on vain puolet siitä, mitä yhtiön on aiemmin kerrottu saaneen korvauksina.
Kuolleiden sisarusten vanhemmat ovat puolestaan paheksuneet yhtiötä, koska Thomas Cook ei ole ollut heihin yhteydessä. Yhtiö on julkaissut anteeksipyyntökirjeen, mutta vanhemmat ovat kertoneet saaneensa tietää siitä vasta lehdistöltä. Heille sitä ei ollut lähetetty.
Thomas Cook on Euroopan toiseksi suurin matkanjärjestäjä. Yhtiö toimii Britannian lisäksi Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Suomessa se omistaa Tjäreborgin.
Korvauksista syntynyt kohu on ollut iso kolaus Thomas Cookin maineelle Britanniassa. Fankhauser vakuutti kuitenkin uutistoimisto Reutersille keskiviikkona, ettei kohu ole vaikuttanut yhtiön varaustilanteeseen.
Kirjoita kommentti