"Huumekyttä joka muistetaan" – Näin HS kertoi Aarniosta vuonna 2001

HS julkaisi neljätoista vuotta sitten laajan henkilöjutun silloisesta Helsingin rikospoliisin huumerikososaston päälliköstä Jari Aarniosta. Tässä artikkeli kokonaisuudessaan.

Ylikomisario Jari Aarniota, salskeaa ja retevää veikkoa ei uskoisi Helsingin rikospoliisin huumerikososaston päälliköksi. Hän on istunut nyt puolisentoista vuotta pallilla, jolla vuosikaudet vaikutti legendaarinen Torsti Koskinen. Koskisen jälkeen virassa päivysti muutaman vuoden Paavo Selin, mutta häntä ei juuri muisteta.

Ennustelisin, että Aarnio muistetaan. Uuden huumepomon profiili on niin erilainen.

Koskinen oli autoritaarinen, mutta kiltti setä. Hän uskoi niin sanottuun porttiteoriaan, jonka mukaan kannabis altistaa heroiinille ja niin edelleen. Hänen missionaan oli kitkeä huumevitsaus maastamme juurineen ja auttaa uhreja.

Aarnio sanoo olevansa realisti. Hän keskittyy ammattimaiseen huumerikollisuuteen. Hän on itsekin ammattilainen, joka pelaa kovaa peliä kovien kundien kanssa. Hän on kuin markkinoita valvova virkamies.

"Nää markkinat ja tää toiminta on tullut jäädäkseen. Ne on katujen todellisuutta. Viro-kytkentä vaan nosti huumeet esiin niin räjähdysmäisen nopeesti ja isona, että siihen on ollut totuttelemista", Aarnio sanoo.

Aarnio on varttunut Maunulan lähiössä. Lähellä Ostaria, joka hänen lapsuudessaan oli pahamaineinen huumeiden pesä.

"Oon nähnyt sen surkean todellisuuden livenä jo pikkupoikana. Käyttäjät, diilerit ja kytät tulivat kaikki tutuiksi. Mä naureskelin, kun tulin huumeosastolle tutkijaks, et ton mä tiedän ja ton ja ton. Oon tsekannu nää kundit jo Maunulan Ostarilla."

Aarnio ei ollut jenginuori. Koti oli hänen sanojensa mukaan tavallinen: isä, äiti ja neljä lasta. Surullisen kuuluisalle Ostarille oli kaksisataa metriä.

"Siinä oli semmonen strateginen turvaetäisyys siihen varsinaiseen jengiin. Mitä lähempänä sä asuit, sen suurempi vaara oli liukua väärään seuraan pysyvästi. Moni koulukaveri sinne sitten katos. Muun muassa urheiluporukoista."

Senkin Aarnio on kokenut, kun huumehörhöt keikkaavat kauppa-asialle laitetun koulupojan maitorahat kasatessaan fyffeä pariin viivaan. Silti hän kieltää, että se olisi ollut syy uravalintaan. Kyse ei siis ole Ostarilla kiusatun lapsen kostosta huumemiehille.

"Ei sinne päinkään!" Aarnio nauraa. "Kyllä se oli enemmän sattumien summa. Kun mä kirjotin ylioppilaaksi, niin eka oli, että mä meen lukee historiaa. Sit intin jälkeen mä kelasin, et haluan semmoseen duuniin, jonka ohessa voi urheilla. Harrastin joukkuelajeja sillon. Ja, ettei tarttis tehdä kauheesti velkaa. Jäi pelastuslaitos tai poliisi. Pääsykokeet oli samana päivänä, ja bongasin sit poliisin."

Huumehommiinkin Aarnio katsoo ajautuneensa sattumalta.

"Mä olin ollu semmosen määräaikasen viiden kuukauden jakson Eteläsatamassa passintarkastuksessa. Sinne haluttiin nimenomaan stadilaisia. Oli kai hyviä kokemuksia niistä. Siin välissä mä olin tullu järjestyspoliisista rikostutkintaan, varkauspuolelle ja sitten jotkut tutut, jotka tiesi mut jo tullista sano, et sun kannattas pyrkiä huumepuolelle. Sielläkin tykätään stadilaisista", Aarnio tuumii.

Poliisi sai maaliskuun alusta lisää valtuuksia, ja Aarniokin kollegoineen sai huumetutkintaan uusia keinoja: tuli oikeus sala- ja telekuunteluun, valeostoihin, soluttautumiseen.

"Mä oon kyllä vähän pettynyt siihen keskusteluun mitä näiden ympärillä on käyty tuolla julkisuudessa." Miten niin?

"No kun niillä jutuilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ne on jotain telkkarista opittuja mielipiteitä, että joo nyt poliisi rupee kuunteleen joka puhelinta ja työntyy kaikkien tietokoneisiin, tietää kaiken ja kantelee kaiken joka paikkaan."

Aarnio on närkästynyt siitä, että media, päättäjät ja rivimiehet eivät tunne huumemaailman kovaa todellisuutta juurta myöten. Ihmiset eivät kuule tai halua kuulla, että jokainen tutkittava case valitaan tapauskohtaisesti. Ja jos katsotaan, että tutkintaan tarvitaan uutta tekniikkaa, siihen on haettava lupa erikseen.

Eivätkä poliisin valeostot ja peitetoiminta vielä edes toimi, vaikka laki on voimasssa.

"Sisäasiainministeriö arpoo, keille poliiseille ne nyt oikein antaisi luvan näitä työkaluja käyttää ja kuka käytöstä päättäisi. Jostakin syystä on kova tahto jättää Helsingin huumepoliisi päättämiskäytännön ulkopuolelle. Me kuitenkin ollaan niin kuin päivittäin ammattirikollisten kimpussa", Aarnio muistuttaa.

Mattimeikäläistä ei siis kuitenkaan nuuskita päästä jalkoväliin noin muuten vain kontrollisyistä?

"Ei kiinnosta tippaakaan. Tässä on kyse resursseista", Aarnio kuittaa. "Rikostutkinta on valintaa. Mä korostan, että huumeyksikkö keskittyy ammattirikollisiin ja niistäkin pitää valita. Jos tiedetään viidenkymmenen hengen liiga, niin meillä on resursseja plokata siitä seitsemän kahdeksan tyyppiä tarkempaan syyniin."

Liigojakin on markkinoilla monta. Käyttekö aggressiivisten ja hankalien kimppuun ja annatte yhteistyökykyisten ja miellyttävien jäädä baanalle?

"Ei se noin mene", Aarnio nauraa. Selviää, että poliisi kiinnostuu siitä ryhmästä, joka kulloinkin tuo maahan paljon kamaa ja levittää sitä ahkerasti. "Mitä aktiivisempi liiga, sen enemmän myös lieveilmiöitä ja oheisrikollisuutta. Väkivaltaa, asekauppaa, prostituutiota, varastetun tavaran kanssa pelaamista, you name it."

Te haluaisitte myös ryhtyä soluttautumaan rosvoporukoihin?

"Ja taas mennään väärien mielikuvien alueelle", Aarnio huokaisee.

Mikä nyt meni pieleen? Amerikkalaisissa elokuvissahan suurkaupungin loner-kyttä on vuosikausia undercover ja elää rikollista elämää. Hän yrittää yhä isompaa näyttöä napatakseen yhä isompia kihoja ja sitten rakastuu huoraan, altistuu rikokselle ja siihen menee ahneuden paholainen. . .

"Just tällasta soopaa puhutaan. Tässäkin katoo realismi, kun on katottu elokuvia ja telkkaria. Todellisuudessa peitetoiminta on paljon arkisempaa. Tällaset pitkät solutusoperaatiot on maailmalla jo historiaa. Eikä ne olis Suomessa mahdollisiakaan." Mikseivät?

"Mistä me plokataan se mystinen salainen poliisi, jota kukaan ei tuntis, tän kokosessa maassa", Aarnio höröttelee.

Tutkija voi kyllä mennä töihin baariin, jossa käy huumerikollisia ja heihin yhteydessä olevia henkilöitä. Siellä voi sitten pitää korvansa auki. Poliisin ei siis tarvitse upota syvälle rikollisen sielun syvyyteen, niin kuin Al Pacinon roolissaan jossakin elokuvassa?

"Ei tartte. Kenttä on muuttunu niin hektiseksi, että ratkasevaa on nopeus jolla caseen päästään kiinni ja kyky valita oikea kohde."

Aarnio siis keskittyy jahtaamaan kentällä ammattilaisia, mutta täytyyhän isolla päälliköllä olla myös visio huumepolitiikastakin.

"No joo, mut mä oon huono siinä", Aarnio vähän kiertelee. Tivataanpa: liberaali vai kova linja? Huumeiden hallussapidosta rankaiseminen?

"Kyl mä kannatan tätä uutta sakkokäytäntöä. Että poliisi voi kirjoittaa pienten määrien hallussapidosta suoraan sakot, ilman syyttäjämenettelyä ja rosista." Aika liberaalia, miksi?

"Siksi, että syyttäjämenettely on raskas, hidas ja kallis. Sitäpaitsi koko baletin tuloksena syntyy yhä useammin ns. syyttämättäjättämispäätös. Rikoksen vähäisyyden vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa jutturuuhkaa."

Kamaa ja kiinnijääneitä käyttäjiä on kai niin paljon, että oikeuslaitos ei ehtisi muuta tehdä kuin syyttää ja tuomita käyttäjiä, jos lain kirjain otettaisiin ihan todesta.

"Juuri näin. Siksi tämä uusi sakkomenettely on minusta hyvä. Huumeet ja hallussapito ovat vielä selvästi lain vastaisia. Käyttäjille lähtee väärä viesti, jos kiinnijäämisestä ei seuraakaan mitään. Että otetaan vaan se pari grammaa veke ja toivotetaan hyvää jatkoa."

Tämä on kuitenkin usein tapana tuolla Euroopassa. . ?

"Joo, mutta kyllä siitä lähtee omituinen viesti myös ns. tavalliselle ihmiselle. Sille rehelliselle kunnon kansalaiselle, joka on sisäistänyt yhteiskunnan normit ja lähimmäisen kunnioittamisen. Että hänen pitää maksaa tonniviidensadan sakot kahdeksan kilometrin ylinopeudesta. Samalla kun tyyppi jolta löytyy viis grammaa amfetamiinia kävelee kuin koira veräjästä. Ei se tavallinen ihminen tämmöstä käsitä", Aarnio sanoo ja jatkaa:

"Mä nyt luen itseni näihin tavallisiin ihmisiin ammatista huolimatta."

Mennäänpä sitten Torsti Koskisen mieliaiheeseen, porttiteoriaan. Kuinka kohtalokkaita niin sanotut lievät huumeet kuten kannabis oikeastaan ovat, johtavatko ne suoraan heroiinihelvettiin?

"En mä nyt tämmöstä, että jos poltat kerran pilvee oot koukussa ja huomenna oot raskaan sarjan narkomaani ja taparikollinen. Eihän näistä voi tietää", Aarnio venkoilee.

Eikö näiden laittomien mietojen ja kovien huumeiden yhdistävä tekijä ole juuri laittomuus. Ja niillä on samat rikolliset välittäjät, toisin kuin viinalla ja tupakalla. Voisi ajatella, että jos pilveä saisi viinakaupasta, ihmiset ostaisivat sitä ja jättäisivät kovat kamat roistoille.

"No joo, mutta asiaa voi käytännössä ajatella toisinkin päin", Aarnio pohtii.

"Meille on ilmaantunut hyvin nuoria käyttäjiä, tällaisia neljätoistavuotiaita, jotka ovat aloittaneet poltettavalla heroiinilla. Ja nää on kyllä yleensä myös tottuneet tupakkaan. Että siinä mielessä tää porttiteoria taas toimii. Näyttää siltä, että poltettavat aineet johtaa toisiin poltettaviin aineisiin, ihan fyysisesti. Niitä pitää vaan olla tarjolla. Sitä paitsi heroiinia on helpompi oppia polttamaan kuin pistämään suoneen. Ruiskuihin siirtyminen on kuitenkin hankala ja pelottava kynnys."

Mutta sitä samaa heroiinia se poltettavakin on?

"Aivan. Ja tavallaan vielä vaarallisempaa, koska se laskee aloittajien keski-ikää.

Mutta eniten kiinnostaa Aarniota siis ammattimainen huumerikollisuus, joka on järjestäytynyt liigoiksi.

"Liiga on kova ammattirikollisorganisaatio, jolla on ehdoton, hierarkinen, ylhäältä alas käskytysjärjestelmä. Ylimpänä ovat pomo ja hänen kilpimiehensä. Nämä eivät yleensä koske huumeisiin juuri lainkaan. Heidän alapuolellaan toimivat sisäänostajat, maahantuojat, levittäjät, myyjät, rahankerääjät ja kovat pojat."

"Pomo ja kilpimiehet elävät yleensä erittäin mukavaa ja hillittyä elämää mersuineen ja taloineen. Rahankerääjät toimittavat heille voitot kentältä, jolla ei auta vetää välistä tai edes tehdä virheitä."

Tai kostoryhmä mätkii jäsenet säpäleiksi, jopa tappaa? "Juuri näin", Aarnio tokaisee.

Kilpimiehet suojaavat pomoa tutkinnalta. Viime kädessä näyttö kilpistyy juuri heihin. Pakon edessä he ottavat kaiken kontolleen, eikä päämiestä saada kiinni mistään. Kilpimiehiä on aina useita ja heidän välillään on kilpailua. Joskus joku haluaa eroon kaikesta ja päättää laulaa.

Pitäisikö oikeuslaitoksen tarjota jotakin vastalahjaksi sille rohkealle sielulle, joka päättää paljastaa koko huumeliigan? "Pitäisi, ehdottomasti." Turvaosastoja, todistajansuojelua?

"Juuri näitä! Nykyiset vankilat ovat vanhoja ja puutteellisia. Turvaosasto tarkoittaa niissä käytännössä eristysselliä. Ei sellaista siedä eikä jaksa kukaan pitempään. Ja todistajansuojeluohjelmia ei meillä oikeastaan ole olemassakaan. Molempiin pitäisi satsata. Kunnollisten ja inhimillisten vankiloiden rakentamiseen tarvitaan paljon rahaa ja lainsäädäntö on saatava ajanmukaiseen kuntoon todistajien aseman osalta."

Peli huumekonnia vastaan näyttää kiehtovan Aarniota, perheellistä miestä, joka kuuntelee Jari Sillanpäätä ja potkii palloa ilokseen.

Huumepeliin pitää ilmeisesti vain asennoitua oikein. Aina uusi ihminen saadaan kiinni, pidätetään ja tutkinta alkaa, kuulusteluista. Se on keskustelua, shakkipeliä. Monet isot huumerikolliset on oikein mukavia ihmisiä - tiettyyn rajaan, Aarnio muistuttaa. Sosiaaliset taidot ovat kai osa heidän ammattitaitoaan. "Juuri näin!" Aarnio vahvistaa.

Aikooko Aarnio peräti eläkkeelle huumepoliisina? "Sekin vaara on olemassa", hän nauraa.