Kodinkoneketju Expertin jättimyymälä avataan perjantaina Stockmannin entisen elektroniikkaosaston tilalle Helsingin keskustan tavaratalon kellarikerrokseen.
Jos Stockmannin suunnitelmat toteutuvat, Expert on vain alkusoittoa. Stockmannin tavoitteena on saada tämän vuoden aikana lisää uusia yhteistyökumppaneita ja vuokralaisia tavarataloihinsa, myös Helsingin keskustaan, kertoo kauppayhtiön kiinteistöliiketoiminnasta vastaava johtaja Björn Teir.
"Tulevien kolmen vuoden aikana muutos tulee olemaan aika merkittävä", hän kuvaa.
Stockmannin tavaratalokauppa teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tappiota 30,5 miljoonaa euroa. Yhtiö etsii nyt kiivaasti tietä takaisin kannattavaksi.
Expertin avulla Stockmann pääsi irti omasta kannattamattomasta elektroniikkaosastostaan joutumatta kuitenkaan luopumaan kodinkoneiden tarjonnasta tavaratalossa.
Stockmann ei ole ainoa tavaratalo, joka etsii uusia liikkeitä kattonsa alle.
Sokoksille tuli jo viime vuoden puolella Marks & Spencer -vaateketjun myymälöitä. Niitä on nyt Helsingin Sokoksen lisäksi viidellä Sokoksella. Kuudes Marks & Spencer avataan Porvooseen syksyllä.
Myös Sokos hakee koko ajan uusia yhteistyökuvioita, kertoo SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.
"Osassa tavaratalon perinteisistä tuotealueista ei ole keskustan toimipaikan kustannusrakenteella sellaista järkevää rakoa, jossa pystyisi toimimaan", hän toteaa.
Stockmannin Teir on samaa mieltä.
"Maailmassa kilpailu on todella kova. Se johtaa siihen, että on vaikea olla priimus kaikilla aloilla", hän arvioi.
Sen paremmin Sokos kuin Stockmannkaan eivät enää yritä itse tarjota asiakkailleen kaikkea mahdollista. Molemmat määrittelevät nyt ytimekseen muotiin ja kauneuteen liittyvät tuotteet. Stockmannilla painopisteisiin kuuluu lisäksi kodin sisustus. Se satsaa myös ruokaosastoonsa Herkkuun.
Sokokselta on jo nyt vähennetty esimerkiksi lasten- ja urheiluvaatteiden valikoimaa sekä kodin tarvikkeita.
Marks & Spenceriltä Sokos toivoo, että se lisäisi tavaratalon mielenkiintoisuutta ja uskottavuutta muodin ostospaikkana. Laine kuvaa tähänastisia kokemuksia varovaisen myönteisesti.
"M&S:n myötä olemme saaneet kauppapaikkaan selkeästi uutta asiakaskuntaa. Tunnettuudessa on vielä tekemistä", hän toteaa.
Myös Stockmannin tavoitteena on, että Expert toisi tavarataloon lisää asiakasvirtaa.
Expertille loikka Stockmannin katon alle on iso.
Vuokrasopimus on pitkä ja vuokra kova. Kokonaisvuokrasumma on suurempi kuin missään muussa Expert-myymälässä, toteaa Suomen Expertin toimitusjohtaja Mika Aro.
Toisaalta liikepaikkaa on usein kuvattu Suomen parhaaksi, väkeä käy tavaratalossa paljon ja Stockmannin kellarista on totuttu ostamaan kodinkoneita.
"Pohjakysyntä on olemassa", Aro sanoo.
"Odotamme, että tästä tulee myynniltään suurin myymälöistämme."
Hän uskoo, että Expert pystyy myymään tiloissa kodinkoneita kannattavammin kuin Stockmann, koska pelkkiin kodinkoneisiin keskittyvänä ketjuna sillä on tehokkaammat hankintakanavat.
Turun Stockmannille avataan Expert-myymälä kesäkuussa, Tampereen tavaratalo saa omansa syksyllä.
Vaikka Stockmann etsii uusia vuokralaisia, kiinteistöjohtaja Teirin mukaan se ei kuitenkaan ole muuttumassa kauppakeskukseksi.
Expertin tavoin osa vuokralaisista rakentaa tavarataloon oman konseptinsa mukaiset myymälät. Osa taas sulautuu tavaratalon muihin osastoihin niin, että asiakas ei välttämättä edes huomaa niiden olevan erillinen liike.
"Pidämme kiinni tavaratalokonseptista", Teir vakuuttaa.
Kirjoita kommentti