Miksi Pekka Rinteen komeudesta vaietaan?
Suomi pelaa lauantaina jääkiekon MM-kilpailuissa Slovakiaa vastaan. Yksi Suomen joukkueen peruspilareista, maalivahti Pekka Rinne ei kuitenkaan ollut perjantaisissa jääharjoituksissa mukana, sillä hänellä on pieni flunssa, kertoo HS.
Tsemppiä, Pekka! Kunniaksesi julkaisemme uudestaan tämän jutun viime kevään jääkiekon MM-kilpailuista, jotka pelattiin Minskissä Valko-Venäjällä.
Suomen esitys Minskin jääkiekon MM-kisoissa on ollut sitä tasoa, että 2–0 voitto Valko-Venäjää vastaan tuntui ihan oikealta, no, voitolta.
Ottelun tähtihetki koitti kuitenkin vasta palkintojenjaon yhteydessä, kun ilmiömäisesti pelannut Suomen maalivahti Pekka Rinne riisui kypäränsä.
Lähes kolme tuntia jääkiekkoa pelannut ihminen voi nimittäin näyttää ihan miltä tahansa. Tämänhän me kotisohvalta jääkiekkoa arvostelevat hyvin tiedämme. Ottelun jälkeen kameran eteen marssitetaan milloin kolmatta päivää vieroitusoireista kärsiviä hampaattomia sekakäyttäjiä, milloin jättileualla varustettuja puhisijoita. Hikihän en varsinaisesti kaunista rumaa ihmistä.
Mutta joskus käy niinkin, että suojusten alta kuoriutuu komea nuori joutsen, jonka iho helottaa kuin ilta-auringossa ja hikikarpalotkin näyttävät suihkunraikkailta. Juuri niin kuin Pekka Rinteellä.
Miksi tästä Suomi-lätkän David Beckhamista on vaiettu? Mikäli Rinne olisi englantilainen jalkapalloilija, hänellä olisi jo oma tuoksuperhe, sopimus nuorisovaateketjun kanssa ja lakana Forumin seinässä.
Mutta ei. Hän on lajinsa uhri. Lajin, jossa vuosikymmeniä rakennettu lihaksisto piilotetaan panssarimaisen suojusrykelmän alle. Toisin kuin esimerkiksi 100 metrin juoksussa (ylävartalon riisuminen paljaaksi on varmasti tarpeen vajaan 10 sekunnin juoksun jälkeen, kannatetaan) tai painissa (jossa shortsit olisivat kyllä kiva yllätys) tai jalkapallossa, jossa pelipaidat ovat menossa mukavasti kireämpään suuntaan – kiitos sinnikkään paidassa roikkumisen kulttuurin.
Herätys Suomen jääkiekkoliitto ja arvoisat sponsorit, tilaisuutenne on tässä. Vilhokoskelamaisesti Suomen maajoukkuetta koossa pitävässä Rinteen Pekassa, joka kertoman mukaan on vielä pohjattoman mukavakin. Hirveä määrä täysin käyttämätöntä potentiaalia.
Kommentit (0)