Suomen ralli 2013
Suomen ralli 2013 | |
---|---|
8. osakilpailu 13 osakilpailusta kaudella 2013.
|
|
Ajankohta | 1.–3. elokuuta 2013 |
Sijainti | Jyväskylä, Suomi |
Pituus | 23 erikoiskoetta |
Palkintokoroke | |
Voittaja |
Sébastien Ogier Julien Ingrassia (Volkswagen Motorsport) |
Toinen |
Thierry Neuville Nicolas Gilsoul (Qatar World Rally Team) |
Kolmas |
Mads Østberg Jonas Andersson (Qatar M-Sport) |
Suomen ralli 2013 (virallisesti 63. Neste Oil Rally Finland 2013) oli Rallin MM-sarjan kauden 2013 kahdeksas osakilpailu, joka ajettiin 1. – 3. elokuuta. Rallin päätukikohta oli tavalliseen tapaan Jyväskylä.
Järjestyksessään vuoden 2013 kilpailu oli historian 63. Suomen ralli.[1] Ralli päättyi kolmen edellisvuoden tapaan jo lauantaina.
Kilpailuun osallistui yhteensä 96 autokuntaa, joista maaliin selvisi 58. Toista kertaa Suomen rallin historiassa palkintokorokkeella ei nähty yhtään suomalaista kuljettajaa. Edellisen kerran näin kävi vuonna 2003.[1] Kilpailun voitti ensimmäistä kertaa urallaan Sébastien Ogier, joka teki historiaa kilpailun voittoajalla. Hirvonen ja Latvala menettivät voittotaistelun ajovirheisiin.[2]
Reitti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rallissa ajettiin 23 erikoiskoetta, joiden yhteispituus oli 324,21 kilometriä.[1][3][4]
1. päivä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisen kilpailupäivän reitti kävi etelässä Päijänteen länsipuolella aina Lahden seudulla asti.[5] Toritun erikoiskoetta oli ajettu edellisen kerran vuonna 1985.[5] Himoksen erikoiskoe ajettiin lenkin muodossa puolen minuutin lähtöväleillä.[5]
Päivän ohjelma sai runsaasti kritiikkiä kuljettajilta, kun torstain aikana ajettiin vain 45 EK-kilometriä, ja vastineeksi jopa 436 kilometriä siirtymiä.[6]
EK:n nro | Nimi | Pituus (km) | Nopein kuljettaja | Aika |
---|---|---|---|---|
1 | Himos 1 | 4,45 | Ogier | 2.39,1 |
2 | Torittu 1 | 8,30 | Neuville | 4.26,1 |
3 | Koukunmaa | 13,68 | Ogier | 6.59,4 |
4 | Torittu 2 | 8,30 | Hirvonen | 4.27,7 |
5 | Himos 2 | 8,72 | Østberg | 5.24,9 |
6 | Killeri 1 | 2,06 | Neuville | 1.28,8 |
2. päivä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perjantain erikoiskokeet olivat tuttuja aiemmasta, mutta Jukojärven ja Lankamaan ajosuunnat oli käännetty. [5]
EK:n nro | Nimi | Pituus (km) | Nopein kuljettaja | Aika |
---|---|---|---|---|
7 | Jukojärvi 1 | 21,90 | Hirvonen | 10.26,2 |
8 | Palsankylä 1 | 13,92 | Ogier / Latvala | 7.08,6 |
9 | Mökkiperä 1 | 13,74 | Østberg | 6.49,1 |
10 | Lankamaa 1 | 23,66 | Ogier | 11.30,7 |
11 | Jukojärvi 2 | 21,90 | Ogier | 10.18,0 |
12 | Palsankylä 2 | 13,92 | Ogier | 7.03,4 |
13 | Mökkiperä 2 | 13,74 | Ogier | 6.47,7 |
14 | Lankamaa 2 | 23,66 | Ogier | 11.23,1 |
15 | Killeri 2 | 2,06 | Ogier | 1.21,9 |
3. päivä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Painaan erikoiskoetta oli ajettu viimeksi vuonna 1986, mutta sen muoto oli nyt lähempänä vuoden 1987 Tuohikotasen erikoiskoetta ja mukana oli myös osa vuoden 2006 Vellipohjan reittiä. [7]
EK:n nro | Nimi | Pituus (km) | Nopein kuljettaja | Aika |
---|---|---|---|---|
16 | Surkee 1 | 14,95 | Østberg | 8.04,9 |
17 | Leustu 1 | 9,65 | Neuville | 5.03,9 |
18 | Ouninpohja 1 | 33,01 | Ogier | 15.26,7 |
19 | Painaa 1 | 7,49 | Østberg | 3.47,7 |
20 | Surkee 2 | 14,95 | Ogier | 7.57,2 |
21 | Leustu 2 | 9,65 | Neuville | 5.03,2 |
22 | Ouninpohja 2 | 33,01 | Ogier | 15.08,9 |
23 (PS) | Painaa 2 | 7,49 | Neuville | 3.46,6 |
Kilpailun tapahtumia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jari-Matti Latvala osui kiveen EK2:lla Toritussa. Auton pyöränripustus vaurioitui ja hän joutui keskeyttämään neljän erikoiskokeen jälkeen.[8] Juho Hänniselle puolestaan kävi sama EK9:llä Mökkiperässä.[9]
Mikko Hirvonen menetti aikaa EK5:llä Himoksessa, koska hänen startattuaan alkoi sataa rajusti vettä.[10]
Jevgeni Novikov ajoi ulos EK8:lla Palsankylässä. Hän jatkoi matkaa hitaasti konepelti auki eikä päästänyt takaa tulevaa Kris Meekeä ohi.[11] Meeken autosta hajosi tuulilasi hänen ajaessaan Novikovin perässä.[9] Erikoiskokeen jälkeen Meeke myös loukkasi kättään vaihtaessaan rengasta.[12] Meeke ajoi lopulta ulos EK22 Ouninpohjassa ja keskeytti.[1]
Andreas Mikkelsen keskeytti EK14 Lankamaassa kun hänen autostaan irtosi rengas.[13]
Tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sija | Kuljettaja | Kartanlukija | Auto | Aika | Ero | Pisteet |
---|---|---|---|---|---|---|
1. | Sébastien Ogier | Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | 2:43.10,4 | 25 | |
2. | Thierry Neuville | Nicolas Gilsoul | Ford Fiesta RS WRC | 2:43.47,4 | +37,0 | 18 |
3. | Mads Østberg | Jonas Andersson | Ford Fiesta RS WRC | 2:44.08,0 | +57,6 | 15 |
4. | Mikko Hirvonen | Jarmo Lehtinen | Citroën DS3 WRC | 2:44.32,0 | +1.21,6 | 12 |
5. | Daniel Sordo | Carlos del Barrio | Citroën DS3 WRC | 2:49.18,9 | +6.08,5 | 10 |
6. | Jevgeni Novikov | Ilka Minor | Ford Fiesta RS WRC | 2:51.50,1 | +8.39,7 | 8 |
7. | Jari Ketomaa | Marko Sallinen | Ford Fiesta R5 | 2:54.29,6 | +11.19,2 | 6 |
8. | Per-Gunnar Andersson | Emil Axelsson | Ford Fiesta RS WRC | 2:54.51,9 | +11.41,5 | 4 |
9. | Robert Kubica | Maciej Baran | Citroën DS3 RRC | 2:55.58,5 | +12.48,1 | 2 |
10. | Andreas Mikkelsen | Mikko Markkula | Volkswagen Polo R WRC | 2:56.52,4 | +13.42,0 | 1 |
Lähde:[1] |
WRC2:n voitti Jari Ketomaa.[1]
JWRC:n voitti Andreas Amberg.[1]
Power Stage
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Power Stage -erikoiskokeena toimi kisan päättänyt Painaa 2 (7,49 km).[14]
Sija | Kuljettaja | Kartanlukija | Auto | Aika | Ero | Pisteet |
---|---|---|---|---|---|---|
1. | Thierry Neuville | Nicolas Gilsoul | Ford Fiesta RS WRC | 3.46,6 | 3 | |
2. | Sébastien Ogier | Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | 3.46,9 | +0.00,3 | 2 |
3. | Jari-Matti Latvala | Miikka Anttila | Volkswagen Polo R WRC | 3.47,4 | +0.00,8 | 1 |
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sebastien Ogierin ensimmäinen voitto Suomessa[13]
- R5/Rally2-auton ensimmäinen MM-ralli (Ford Fiesta R5)[15][13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g http://ewrc-results.com/final.php?e=6538&t=Neste-Oil-Rally-Finland-2013 EWRC. (englanniksi) Viitattu 12.9.2014.
- ↑ Flying Frenchman wins Rally Finland yle.fi. 4.8.2013. Viitattu 7.7.2023. (englanniksi)
- ↑ 2013 Rally Finland - Stage Winners (Arkistoitu – Internet Archive) Fédération Internationale de l'Automobile. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ 2013 FIA World Rally Championship 63. Neste Oil Rally Finland fiaresultsandstatistics.motorsportstats.com. Viitattu 7.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Jyväskylän MM-rallin reitti julki - mukana uutta ja vanhaa YLE Uutiset. 7.3.2013. Viitattu 5.12.2023.
- ↑ Heikkilä, Tuomas: Jyskälän torstai keräsi rajua kritiikkiä Keskisuomalainen. 1.8.2013. Arkistoitu 12.9.2014. Viitattu 12.9.2014.
- ↑ Rally Finland Route History IV: 2010–2013 It Gets Faster Now!. 10.1.2020. Viitattu 6.12.2023.
- ↑ Latvala keskeytti Suomen MM-rallin Yle Urheilu. 1.8.2013. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ a b EK 9: Östberg kärkeen pohja-ajalla, Hänninen keskeytti Keskisuomalainen. 2.8.2013. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ Aleksi Ylä-Anttila: Mikko Hirvonen kävi kuumana järjestäjille: "Hävittiin 20 sekuntia" Ilta-Sanomat. 1.8.2013. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ EK8: Novikovin ulosajo sotki kärkitaistoa mtvuutiset.fi. 2.8.2013. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ Dramatiikkaa Palsankylässä: kuljettaja loukkaantui Keskisuomalainen. 2.8.2013. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ a b c Sébastien Ogier wins Rally Finland for first time in World Rally Championship action Autoweek. 2.8.2013. Viitattu 13.12.2023. (englanti)
- ↑ http://ewrc-results.com/results.php?e=6538&t=Neste-Oil-Rally-Finland-2013 EWRC. (englanniksi) Viitattu 12.9.2014.
- ↑ M-Sport unveils its Fiesta R5 WRC car www.autosport.com. 12.6.2013. Viitattu 13.12.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen ralli 2013 Wikimedia Commonsissa
- Rally-Maps.com, erikoiskokeet kartalla
1970-luku | |
---|---|
1980-luku | |
1990-luku | |
2000-luku | |
2010-luku | |
2020-luku |