Severnaja Zemlja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Severnaja Zemlja
Severnaja Zemljan kartta
Severnaja Zemljan kartta

Merialue Pohjoinen jäämeri
Saaria yht. 70+
Suurin saari Lokakuun vallankumouksen saari
Pinta-ala 36 600 km² km²
Valtio
Valtio Venäjä
Piirikunta Taimyr
Alue Krasnojarskin aluepiiri
Väestö
Väkiluku asumaton

Severnaja Zemlja (ven. Се́верная Земля́, suom. ”Pohjoismaa”) on Pohjoisessa jäämeressä Taimyrin niemimaan pohjoispuolella, Karanmeren ja Laptevinmeren välissä sijaitseva saaristo. Hallinnollisesti saaristo kuuluu Venäjän Krasnojarskin aluepiiriin. Reitti maantieteelliselle Pohjoisnavalle kulkee Severnaja Zemljan Komsomoletsin saaren pohjoisimmasta kärjestä Arktisesta niemestä (ven. мыс Арктический, engl. Arctic Cape) 81°13′N, 95°15′E läpi jäätyneen avomeren.[1]

Severnaja Zemljan neljä pääsaarta näkee hyvin satelliittikuvasta.

Saaristo käsittää neljä suurta saarta ja noin 70 pienempää, yhteispinta-alaltaan noin 37 000 km². Pääsaaret ovat, pohjoisesta etelään,

Saarilla on jäätiköitä ja ne ovat kasvittomia tai niillä esiintyy kitukasvuista polaariaavikkoa, tundran kylmintä aluetta. Lämpimin kuukausi on keskilämpötilaltaan noin +5 °C ja kylmin −40 °C. Saaria kylmentää talvella Siperian korkeapaine. Vuoden sademäärä on alle 100 mm.

Severnaja Zemlja on viimeinen maapallolla löydetty saaristo. Saaret löysi vuonna 1913 kapteeni Boris Vilkitskin johtama venäläinen retkikunta, joka kartoitti Siperian rannikkoa kahdella jäänmurtajalla, Taimyrilla ja Vaigatšilla.[2] Saaret nimettiin alun perin Nikolai II:n maaksi keisari Nikolai II:n mukaan. Aluksi kyseessä uskottiin olevan yksittäinen saari, ja vasta ilmalaiva Graf Zeppelinin vuoden 1931 arktinen lento paljasti saaria olevan ainakin kaksi. Myöhemmät Nikolai Urvantsevin ja Georgi Ušakovin tutkimusretket (1931–1933) osoittivat alueen jakautuvan useampiin saariin.

  1. Ollikainen, Milla: Kadonneen naparetkeilijän mysteeri: Kuka vastasi puhelimeen vuosia myöhemmin? Seura -lehti. 2.2.2017. Viitattu 20.7.2019.
  2. Barr, William: Severnaya Zemlya: The last major discovery. The Geographical Journal, 1975, 141. vsk, nro 1, s. 59–71. Blackwell Publishing, The Royal Geographical Society. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.10.2019. (englanniksi)