Posliini
Posliini on valkoista ja läpikuultavaa keramiikkaa, joka valmistetaan korkeassa lämpötilassa polttamalla.[1][2]
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisessä kovaposliinissa on 50 prosenttia kaoliinia, 25 prosenttia kalimaasälpää ja 25 prosenttia kvartsia.[3]
Savimassana posliini on vähemmän plastista kuin muut savimassat, ja sen sopiva kosteusalue on kapeampi, minkä vuoksi posliinia on muita savilaatuja vaikeampaa dreijata ja rakentaa käsin. Ennen polttoa posliini on lisäksi haurasta, joten sitä on käsiteltävä varoen, ja se on valmisteltava polttoon huolellisesti.[4]
Posliini on polttamisen jälkeen hyvin lujaa ja kestävää. Poltettu kovaposliini koostuu pääasiassa lasista, jonka seassa on heinäsuovamaisen tukirakenteen muodostavia neulamaisia mulliittikiteitä. Posliinissa on lisäksi liukenemattomia kvartsihiukkasia, pieniä kaasukuplia sekä hiukan kristobaliittia.[3]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Posliini raakapoltetaan usein ensin 1 000 °C:n lämpötilassa, mikä tekee siitä helpommin käsiteltävää lasitukseen ja koristeluun.[4] Posliini poltetaan sitten 1 300 – 1 450 °C:n lämpötilassa pelkistävässä poltossa.[3]
Posliinissa käytetään usein läpikuultavaa lasitusta, joka kiinnittyy posliinimassaan ilman rajausta.[4]
Pehmeäposliini ja muut lajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pehmeäposliiniin käytetään maasälpää enemmän kuin kovaposliiniin. Siinä voidaan käyttää myös muita sulatusaineita sekä pallosavea tai bentoniittia. Pehmeäposliini poltetaan kovaposliinia matalammissa lämpötiloissa, noin 1 250 – 1 350 °C:ssä. Sen vuoksi se ei ole yhtä kovaa eikä läpikuultavaa kuin kovaposliini. Pehmeäposliinituotteista tehdäänkin yleensä paksuseinämäisempiä kuin kovaposliinista.[3]
Luuposliini on eräs posliinin laji. Saniteettiposliini on posliinin ja kivitavaran välimuoto.[3]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koska kovaposliini on mekaanisesti ja kemiallisesti kestävää, sitä käytetään paitsi talousastiamateriaalina, myös monissa teknisissä käyttökohteissa.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Posliini keksittiin Kiinassa 600-luvulla. Sitä tuotiin 1300-luvulta alkaen Eurooppaan Silkkitietä pitkin. Eurooppaan ei tullut tietoa posliinin valmistusmenetelmästä, joten eurooppalaiset kehittivät omat valmistustapansa. Vuonna 1707 saksalainen alkemisti Johann Böttger kehitti toimivan posliinireseptin. Hän perusti Meissenin posliinitehtaat. Ranskassa ja Britanniassa tehtiin omia kokeiluja, joiden seurauksena kehitettiin Sèvres-, Wedgwood- ja Spode-posliinit.[5]
Herttoniemen kartanossa Helsingissä toimi Suomen ensimmäinen, vuonna 1762 perustettu posliinitehdas. Nykyisin Suomen tunnetuin posliinimerkki on Arabia. Arabia korvasi fajanssin posliinilla 1970-luvun loppupuolelta alkaen[6].
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Keramiikan terminologiaa Astiataivas. Viitattu 11.7.2024.
- ↑ posliini. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ a b c d e f Jylhä-Vuorio, Heikki: Keramiikan materiaalit, s. 23–25. Heikki Jylhä-Vuorio, 2020. ISBN 9789529442522
- ↑ a b c Mattison, Steve: Keramiikka : materiaalit, tekniikat, työvälineet, s. 24–25. Suomentanut Stewen, Riikka. Moreeni, 2024 (1. painos 2004). ISBN 978-951-1-49211-5
- ↑ Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs, s. 277. Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-56-9
- ↑ Et kai vain laittanut tätä astiaa mikroon? www.iltalehti.fi. Viitattu 30.5.2020.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tarna, Tauno & Hagelstam, Katja & Forslund, Ritva: Antiikkiposliini Suomessa. Otava, 2012. ISBN 9789511234142
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta posliini Wikimedia Commonsissa
- Harriet Linnala : Kiinalaista porsliinia, Aamulehti, 13.08.1939, nro 215, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot