Kiinan sisällissota
| Kiinan sisällissota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Tšiang Kai-šek, Bai Chongxi, Chen Cheng, Li Zongren, Yan Xishan, He Yingqin, Wang Yaowu, Wei Lihuang, Fu Zuoyi, Liu Chih, Sun Li-jen, Du Yuming, Xue Yue, Zhang Xueliang, Feng Yuxiang |
Mao Zedong, Zhu De, Peng Dehuai, Lin Biao, Liu Bocheng, Zhou Enlai, Chen Yi, Deng Xiaoping, Nie Rongzhen, Su Yu, Chen Geng, Xu Xiangqian, Ye Fei, He Long, Ye Ting | ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
3 600 000 |
2 800 000 | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
n. 2 milj. (1948–1949) |
n. 250 000 (1948–1949) | ||||||||
Kiinan sisällissota (yksink.: 国共内战; perint.: 國共內戰; pinyin: Guó-Gòng Nèizhàn) on yhteisnimitys vuosina 1927−1936 ja 1946−1950 Kiinassa käydylle kahdelle sodalle Mao Zedongin johtaman kommunistisen puolueen ja Tšiang Kai-šekin johtaman nationalistipuolue Kuomintangin välillä. Puolueet sotivat armeijoidensa avulla Kiinan hallinnasta. Yhtenä syynä sotaan oli valtatyhjiö, joka oli vallinnut Kiinassa diktaattori Yuan Shikain kuoleman jälkeen vuodesta 1916 lähtien.
Periaatteessa sisällissota on edelleen käynnissä, koska osapuolten välillä ei ole rauhansopimusta.[1][2]
Ensimmäinen vaihe (1927–1936)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuomintang ja kommunistipuolue, jotka olivat Kiinan suurimmat poliittiset puolueet 1920-luvun lopulla, ajautuivat sisällissotaan sen jälkeen kun Tšiang Kai-šek määräsi tuhansia kommunisteja tapettavaksi. Kuomintangin armeija oli paremmin varusteltu, minkä takia kommunistit joutuivat perääntymään.[3]
Vuosina 1930–1934 kuomintangin teki viisi suurhyökkäystä kommunisteja vastaan. Tarkoituksena oli tuhota näiden tukikohta Jiangxissa. Neljä ensimmäistä hyökkäystä epäonnistuivat, mutta viidennellä kerralla Tšiang lähettämien 700 000 sotilaan onnistui lopulta piirittää kommunistit. Aikaisempien yritysten epäonnistuminen johtui kommunistien käymästä sissisodasta. Lokakuussa 1934 kommunistien onnistui puskea kuomintangin linjan läpi ja paeta kohti pohjoista. Tästä alkoi pitkä marssi, joka päättyi vuotta myöhemmin Maon johdolla Shaanxihin.[4]
Aselepo ja Japanin vastustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissota taukosi vuosina 1937−1945 käydyn Kiinan ja Japanin välisen sodan ajaksi, koska kommunistit ja Kuomintang perustivat Toinen yhteisrintama -nimisen liiton torjuakseen Japanin hyökkäyksen. Sekä kommunistit että kuomintang tiesivät kuitenkin, että yhteisrintama on toiminnassa vai siihen saakka, kunnes sota Japania vastaan olisi ohi.[5]
Japanin antautumisen jälkeen puolueet kisasivat erityisesti Pohjois-Kiinan luonnonvarojen ja isojen kaupunkien hallinnasta.[5]
Toinen vaihe (1946–1950)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tšiang harkitsi aluksi sisällissodan lopettamista neuvottelemalla. Hän oli Japanin vielä sotiessa Kiinassa lähestynyt Maota ja pyytänyt tätä neuvottelemaan useaan otteeseen. Tšiang, Mao ja yhdysvaltalainen diplomaatti Patrick Hurley tapasivat Chongqingissa 28. elokuuta 1945. Osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen 10. lokakuuta ja päättivät perustaa komiteoita yksityiskohtien tarkentamiseksi. Taistelut kommunistien ja kuomintangin välillä kuitenkin puhkesivat uudelleen, minkä vuoksi Yhdysvallat lähetti George C. Marshallin sovittelemaan. Sopuun päästiin tammikuussa 1946. Kahakointi osapuolten välillä kuitenkin jatkui ja yltyi entisestään. Kesäkuussa 1946 sisällissota palasi ja ison kokoluokan sotatoimet alkoivat kuomintangin ja kommunistien välillä. Amerikkalaiset yrittivät vielä tuoda kommunisteja ja nationalisteja neuvottelupöytään tässä kuitenkaan onnistumatta.[5][6]
Sotatoimet kiihtyivät vuodesta 1947 alkaen, ja kommunistit menestyivät hyvin huolimatta siitä, etteivät pitäneet hallussaan suuria kaupunkeja. Maaseudulla tuki sen sijaan oli vankkaa ja taistelutahto korkea.[7] Kommunistit tekivät kolme onnistunutta sotaretkeä kuomintangia vastaan:[6]
- Liaoshenin sotaretki (12. syyskuuta – 2. marraskuuta 1948): kommunistit voittavat kuomintangin Mantšuriassa ja ottavat haltuunsa Kiinan tärkeimpiä teollisuusalueita.
- Huaihain sotaretki (6. marraskuuta 1948 – 10. tammikuuta 1949): kommunistit ottavat haltuunsa Jangtsejoen pohjoispuolen sekä tärkeitä rautatielinkkejä.
- Pingjingin soitaretki (29. marraskuuta 1948 – 31. tammikuuta 1949): kommunistit voittavat kuomintangin mm. Pekingissä ja Tianjinissa, mikä on näille ratkaiseva voitto.
Kuomintangin tappio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mao ilmoitti 14. tammikuuta olevansa valmis neuvottelemaan kuomintangin antautumisesta ja julkaisi kahdeksan ehtoa tälle:[5]
- "sotarikollisten" rankaiseminen
- vuoden 1946 perustuslain kumoaminen
- olemassa olevan kuomintang-hallituksen lakkauttaminen
- kuomintangin armeijan uudelleenorganisointi
- kuomintangin "byrokraattisen" pääoman takavarikointi
- maareformi
- sellaisten kansainvälisten sopimusten lakkauttaminen, jotka ovat "maanpetoksellisia"
- demokraattisen hallituskoalition muodostaminen ilman kuomintangin "taantumuksellisia" toimijoita
Alkuvuodesta 1949 kuomintangin hallitus oli paennut Kantoniin, jonne Mao lähetti Zhou Enlain neuvottelemaan antautumisesta. Mao oli tässä vaiheessa kasvattanut vaatimuslistaansa 24 kohtaan ja antoi 17. huhtikuuta kuomintangille kolme päivää aikaa hyväksyä ehdot. Kuomintang hylkäsi tarjouksen kaksi päivää myöhemmin. Kommunistit valtasivat Nanjingin 24. huhtikuuta, mikä ajoi kuomintangin sekasortoon.[5]
Kuomintangin kannattajat vetäytyivät Taiwanin saarelle, josta käsin alettiin suunnitella Manner-Kiinan valloittamista takaisin. Kuomintang oli alkanut suunnitella Taiwaniin vetäytymistä jo vuonna 1947.[7] Tšiang itse vetäytyi Taiwaniin joulukuussa 1949, johon mennessä suurin osa sotilaista, siviileistä ja valtion omaisuudesta oli jo siirretty saarelle.[8] Ihmisiä Taiwaniin saapui tässä yhteydessä 1,2 miljoonaa.[9] Kiinan tasavalta on toiminut Taiwanista käsin vetäytymisestä lähtien.[10]
Pienempiä kuomintangille uskollisia ryhmiä oli vielä Taiwaniin vetäytymisen jälkeen mm. Yunnanissa ja Xinjiangissa, mutta nämä loikkasivat kommunistien puolelle, ja vuoden 1949 loppuun mennessä Manner-Kiina oli käytännössä kokonaan kommunistien vallassa.[5]
Seuraukset ja arvioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kommunistit perustivat 1. lokakuuta 1949 Kiinan tasavallan tilalle Kiinan kansantasavallan, jonka johdossa toimi Mao.[11] Tätä pidetään joskus sisällissodan päätösajankohtana.[5][7][6] Joskus päättymisajankohdaksi mainitaan myös vuosi 1950.[2]
Tšiang julisti Taiwaniin poikkeustilan, jota kesti aina vuoteen 1987 asti.[9] Kuitenkin jo välittömästi sisällissodan jälkeen tilanne Taiwaninsalmella kiristyi ja vuonna 1954 koettiin ensimmäinen Taiwaninsalmen kriisi, kun kommunistit alkoivat pommittaa Jinmenin ja Mazun saaria.[12]
Kiinan kommunistinen puolue puhuu vielä 2020-luvulla Kiinan jälleenyhdistymisestä joko rauhanomaisesti tai väkipakolla, koska Kiina katsoo Taiwanin kuuluvan itselleen. Kommunistinen puolue ei kuitenkaan ole koskaan hallinnut Taiwania millään muotoa.[10]
Sodan päättyminen kommunistien voittoon johtui osittain siitä, että kuomintangin armeija oli korruptoitunut ja näyttäytyi Pohjois-Kiinan asukkaille tehottomalta, koska sitä johdettiin kaukaa Chongqingista käsin. Kuomintang myös rahoitti toimintaansa laskemalla liikkeelle koko ajan vain lisää rahaa, mikä johti ostovoiman tuhoutumiseen ja elinkustannusten käsistä karkaamiseen.[5] Rintamalla kuomintang oli kahdesta puolueesta se, joka taisteli enemmissä määrin Japania vastaan vuosina 1937–1945. Näiden vuosien aikana käydyssä 23 taistelussa Japania vastaan kuomintangin joukot muodostivat aina selkeän enemmistön kiinalaissotilaista. Pienempiä kahakoita oli 40 000, joista kommunistit osallistuivat vain pariinsataan. Kommunistinen puolue vetäytyi vuoristoiselle maaseudulle, vältteli taiteluita ja kasvatti ooppiumia rahoittaakseen toimintaansa.[13]
Sisällissodan aikana kuoli arviolta 7,5 miljoonaa ihmistä.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The unfinished Chinese civil war Lowy Institute. 30.9.2020. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c 5 Of The 10 Deadliest Wars Began In China Business Insider. 6.10.2014. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
- ↑ Pitkä marssi oli Maon tie valtaan Historia. 12.1.2020. Viitattu 2.10.2024.
- ↑ Long March | Chinese History, Communist Retreat & Mao Zedong Encyclopædia Britannica. 17.9.2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Chinese Civil War | Summary, Causes, & Results Encyclopædia Britannica. 10.9.2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Chinese Civil War, 1946-1950 Wilson Center. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c The Chinese Revolution of 1949 Office of the Historian. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Taiwan in Time: The great retreat Taipei Times. 4.12.2016. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b HISTORY Ministry of Foreign Affairs. 2.10.2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Why China and the US are so obsessed with Taiwan | Mapped Out DW News. 31.8.2024. Viitattu 3.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Mao Tse-Tung | American Experience PBS. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Taiwan Strait crises | History, Facts, Map, & Significance Encyclopædia Britannica. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Zachary Keck: The CCP Didn’t Fight Imperial Japan; the KMT Did The Diplomat. 4.9.2014. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- VCEHistory Chinese Revolution Student Resources (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://cgsc.leavenworth.army.mil/carl/download/csipubs/bjorge_huai.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- Chinese Civil War 1945-1950