Ignaz Goldziher
Ignaz (Yitzhaq Yehuda) Goldziher (22. kesäkuuta 1850 – 13. marraskuuta 1921) oli unkarilainen islamologi.[1] Yhdessä saksalaisen Theodor Nöldeken ja hollantilaisen Christiaan Snouck Hurgronjen kanssa häntä pidetään modernin eurooppalaisen islamin tutkimuksen perustajana.[2] Goldziher julkaisi vuosina 1888–1890 kaksiosaisen teoksen Muhammedanische Studien, jossa hän osoitti, että islamilainen hadith-perinne ei edustanut profeetta Muhammedin sanoja ja tekoja, vaan heijasti 800-luvun lainopillisia ja uskonnollisia näkemyksiä muslimien keskuudessa.[3] Teoksen toinen osa sisälsi kahdeksan lukua hadithien kehittymisestä.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ignaz Goldziher syntyi 1850 Unkarissa ja opiskeli Budapestissa, Berliinissä, Leipzigissa ja Leidenissa. Unkarin valtion apurahalla hän teki tutkimusmatkan Lähi-itään. Matkalla islam teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän ainakin muutamaksi päiväksi koki itsekin kääntyneensä muslimiksi. Goldziher kirjoitti 23-vuotiaana päiväkirjaansa: Kutsuin monoteismiani islamiksi, enkä valehdellut sanoessani uskovani Muhammedin ennustuksiin. Koraanin kopioni voi todistaa kuinka olin sisäisesti kääntynyt islamia kohtaan. Opettajani odottivat vakavasti avoimen julistukseni hetkeä.[4] Goldziher kuitenkin palasi juutalaiseen identiteettiinsä, mikä aiheutti sen, että ovet professuuriin olivat häneltä Euroopassa pitkään suljettuja. Ennen kuin hän lopulta sai professuurin 54-vuotiaana vuonna 1904, hän oli hankkinut elantonsa 30 vuoden ajan Budapestin juutalaisen yhteisön sihteerinä samalla kun jo oli Unkarin tiedeakatemian jäsen.[1] Goldziher kuoli Budapestissä vuonna 1921.
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Goldziher kirjoitti laajan tuotannon islamologian alalta ja johdatti sen aivan uuteen suuntaan. Goldziher osoitti, että myös eräät kaikkein luotettavimpina pidetyt hadithit olivat 700- ja 800-luvulla tehtyjä väärennöksiä isnadeineen. Koska lainopilliset, teologiset ja historialliset hadithit olivat taustaltaan samanlaisia, varjo lankesi kaikkien ylle. Goldziherin mielestä hadithit olivat hyödyttömiä tieteellisen historiankirjoituksen lähteinä. Ne palvelivat vain tietolähteenä siitä, mihin varhaiset muslimit uskoivat.[3] Vuonna 1900 Goldziher esitelmöi parsilaisuuden ja zarathustralaisuuden vaikutuksesta islamiin.[5]
Goldziher kirjoitti paljon myös juutalaisuudesta, ja hänen väitöskirjansakin koski juutalaista filologiaa. Goldziher tutki myös eurooppalaista antisemitismiä.[6]
Jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Goldziherista on tullut islamin tutkimuksen klassikko, jonka teoksia luetaan edelleen 2000-luvulla islamin tutkimuksen laitoksilla.[3] Hänen edustamansa historiallis-kriittinen islamin tutkimus kuitenkin tyrehtyi 1900-luvun alussa ja pääsi uudelleen alkuun vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Muun muassa Joseph Schacht (1902–1969) jatkoi hänen työtään lainopillisten hadithien kriittisenä tutkijana.[7] Goldziherin teoriat ja argumentit eivät kuitenkaan ole olleet ilman kritiikkiä. Esimerkiksi Talal Maloush on kritisoinut Goldziherin argumentteja tohtorin väitöskirjassaan Early Hạdit̄h literature and the theory of Ignaz Goldziher.[8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Goldziher, Ignaz: Muhammedanische Studien. Erster Theil. Max Niemeyer, 1888. Teoksen verkkoversio.
- Goldziher, Ignaz: Muhammedanische Studien. Zweiter Theil. Max Niemeyer, 1890. Teoksen verkkoversio.
- Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
- Ibn Warraq: The Origins of the Koran. Prometheus Books, 1998. ISBN 978-1-57392-198-5 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Plessner, Martin Meir: Goldziher, Ignaz Encyclopedia.com. Viitattu 19.12.2020.
- ↑ Ibn Warraq, 1998, s. 19
- ↑ a b c Ibn Warraq, 1998, s. 20
- ↑ Patai, Raphael: Ignaz Goldziher and his Oriental Diary : A Translation and Psychological Portrait, s. 27. Detroit : Wayne State University Press, 1987. Archive.org (viitattu 10.3.2024).
- ↑ Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus, 1900/2013.
- ↑ A New Volume of Hungarian Essays by Ignaz Goldziher Cambridge University Press.
- ↑ Ibn Warraq, 1998, s. 22
- ↑ Maloush, Talal: Early Hạdit̄h literature and the theory of Ignaz Goldziher. University of Edinburgh, 2000. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)