Bruno Jasieński
| Bruno Jasieński | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. heinäkuuta 1901 Klimontów, Puola |
| Kuollut | 17. syyskuuta 1938 (37 vuotta) Moskova, Neuvostoliitto |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Bruno Jasieński, oikealta nimeltään Wiktor Bruno Zysman, venäjäksi Bruno (Viktor) Jakovlevitš Jasenski (Бру́но (Ви́ктор) Я́ковлевич Ясе́нский, 17. heinäkuuta 1901 Radomin läänin Sandomierzin kihlakunnan Klimontówin kylä, nykyinen Puola – 17. syyskuuta 1938 Kommunarka, Moskovan alue) oli puolalainen ja neuvostoliittolainen kirjailija. Hän kirjoitti puolan lisäksi myös ranskaksi ja venäjäksi.[1]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jasieński syntyi maalaislääkärin perheeseen. Hän kävi koulua Varsovassa ja siirtyi perheensä mukana vuosiksi 1914–1917 Moskovaan, jossa hän kävi puolalaista lukiota. Vuonna 1918 hän muutti Puolaan ja opiskeli Krakovan yliopistossa.[2] Vuodesta 1918 lähtien hän kirjoitti futuristisia runoja ensimmäisten joukossa Puolassa.[3] Valmistuttuaan yliopistosta Jasieński työskenteli Lvivissä ilmestyneen kommunistilehden toimittajana. Jasieńskin Puolan-kauden pääteos on vuoden 1846 talonpoikaiskapinaa kuvaava runoelma Slowo o Jakóbie Szeli (”Kertomus Jakób Szelistä”, 1926).[4]
Vuonna 1925 Jasieński joutui poliittisen painostuksen vuoksi muuttamaan Pariisiin Ranskaan, jossa hän työskenteli autotehtaalla ja liittyi Ranskan kommunistiseen puolueeseen.[5] Jasieński muodosti puolalaisista työläisistä teatteriryhmän, joka esitti hänen Jakób Szel -näytelmänsä. Kun poliisi kielsi vierastyöläisten kokoukset, ne muunnettiin teatterissa esitetyiksi ”improvisoiduiksi näytelmiksi”, joihin poliisi ei pystynyt puuttumaan. Jasieński työskenteli myös toimittajana ja kirjoitti useisiin puolalaisiin lehtiin.[6]
Vastauksena Paul Morandin neuvostovastaiseen pamflettiin Je brûle Moscou (”Minä poltan Moskovan”) hän kirjoitti utopistisen vallankumousromaanin Minä poltan Pariisin (Je brûle Paris, 1928). Romaani kirjoitettiin puolaksi, mutta se julkaistiin alun perin ranskankielisenä käännöksenä L'Humanité-lehdessä vuonna 1928 ja myöhemmin myös kirjana. Teos sai Ranskassa suurta huomiota.[7] Romaanin ilmestyttyä Jasieński karkotettiin Ranskasta Saksaan poliittisen propagandan levittäjänä. Vuonna 1929 Jasieński vaimoineen siirtyi Leningradiin Neuvostoliittoon, jossa hän työskenteli toimittajana ja kirjailijana. Jasieńskin utopiaromaanista oli julkaistu venäjänkielinen laitos, ja 130 000 kappaleen painos myytiin loppuun päivässä.[8]
Vuonna 1930 Jasieńskista tuli NKP(b):n jäsen. Vuonna 1934 hänet valittiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallitukseen.[9] Jasieńskin Neuvostoliiton-vaiheen merkittävin teos on poleeminen romaani Ihminen vaihtaa nahkaansa (Tšelovek menjajet kožu, 1932–33), joka kuvaa sosialistista rakennustyötä Tadžikistanissa. Vuodesta 1936 lähtien hän kirjoitti fasismin nousua käsittelevää romaania Zagovor ravnodušnyh (”Välinpitämättömien salaliitto”). Kirjailija puolusti avoimesti Neuvostoliitossa arvostelun kohteeksi joutuneita kulttuurivaikuttajia, mutta joutui myöhemmin itse Stalinin vainojen uhriksi.[10] Hänet pidätettiin 31. heinäkuuta 1937 ja joutui vankeutensa aikana kidutetuksi. Hänet tuomittiin kuolemaan vastavallankumouksellisesta toiminnasta syytettynä ja ammuttiin 17. syyskuuta 1938 Butyrkan vankilassa Moskovan lähellä Kommunarkassa.[2] Jasieńskin ensimmäinen vaimo vangittiin ja teloitettiin vuonna 1937. Hänen toinen vaimonsa pidätettiin vuonna 1939 ja hän joutui viettämään seitsemäntoista vuotta vankileireillä. Jasieńskin poika kasvatettiin vanhemmistaan tietämättömänä orpokodissa. Saatuaan toisen maailmansodan jälkeen selville puolalaisen sukunimensä hän otti sen uudelleen käyttöön.[6] Bruno Jasieński todettiin syyttömäksi Josif Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1955.[11]
Vuonna 1956 julkaistiin osa Jasieńskin kesken jääneestä romaanista. Sen tunnuslauseesta tuli kuuluisa:
»Älä pelkää vihollisia – pahimmassa tapauksessa he voivat tappaa sinut. Älä pelkää ystäviä – pahimmassa tapauksessa he voivat sinut pettää. Pelkää välinpitämättömiä – he eivät tapa eivätkä petä, mutta vain heidän hiljaisella myötävaikutuksellaan maailmassa on petturuutta ja murhia.»[12]
Suomennettuja teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- (Bruno Jasensky): Minä poltan Pariisin: Romaani. ((Palę Paryż, 1928) Alkulause T. Ordon) Leningrad: Kirja, 1931.
- (Bruno Jasenskij) Ihminen vaihtaa nahkaansa. Osa 1. Petroskoi: Kirja, 1936.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Koponen, Jari: Ennen niskalaukausta. Portti, 3/2012, s. 44–51.
- ↑ a b Koponen 2012, s. 44.
- ↑ Koponen 2012, s. 45.
- ↑ Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 650–651. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6 (venäjäksi)
- ↑ Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 651. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6 (venäjäksi)
- ↑ a b Koponen 2012, s. 46.
- ↑ Koponen 2012, s. 50.
- ↑ Koponen 2012, s. 46–47.
- ↑ Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 894. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
- ↑ Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 651–652. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6 (venäjäksi)
- ↑ Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 5.10.2009. (venäjäksi)
- ↑ Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 652. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6 (venäjäksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
