Karina Suominen Nenetsiassa
Karina Suominen, helsinkiläinen uskontotieteen opiskelija, valmisteli pro gradu -työtään nenetsikylässä syksyllä 2000.
"Viikot ja kuukaudet kuluvat. Ne kuluvat täällä Bugrinon kylässäkin, vaikka useimmille se on täysin tuntematon paikka. Minulle on lähetetty tänne kirjeitä myös siksi, että ihmiset haluavat todistaa paikan olevan olemassa. Välillä Bugrino onkin kuin satua: kahdeksan astetta pakkasta, aurinko laskemaisillaan ja taivaanranta vaaleanpunainen; kylän kolmen talorivin yllä leijuu kevyt savu ja porokeiton tuoksu. Lumi narisee pitkospuuteillä, kun ihmiset astelevat niillä ja hymyilevät hieman kummeksuen vieraille kasvoilleni. Saan vastaukseksi kuitenkin 'An dorova', kun vain itse uskallan ensin tervehtiä.
Ei elämä ole satua, eikä Bugrinon taivaanrannalla leiju aina vaaleanpunaista savua. 'Ei ole elämämme runoutta', sanoi kirjastonhoitaja Martta, kun olimme raahanneet puolen kilometrin päästä hiiltä liukkaita pitkospuita pitkin. Lämmön ja veden eteen tehdään kovasti töitä, mutta silti pakkanen jäädyttää ikkunat niin, ettei niistä näy ulos eikä sisään. Lopulta tulee oikea talvi ja lumi peittää ikkunat kokonaan.
Tänä vuonna talvi on myöhässä. Ihmiset odottavat lunta ja pakkasta, jotta suo peittyisi, liikkuminen olisi helpompaa ja ruokaa päästäisiin hankkimaan. Poropaimenet odottavat tundralla lunta, jotta porojen olisi helpompi saapua kylän teurastuspaikalle. Kyläläiset odottavat teurastusta, sillä liha alkaa olla loppumassa. Syödään kalasäilykkeitä. Teurastus kestää kuukauden: siitä riittää lihaa koko talveksi, aina touko-kesäkuulle saakka. |
