Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”, lukee Suomen osakeyhtiölaissa. Näinhän se on kapitalismissa. Ei sijoitusta ilman odotusta tuotosta.
Mutta missä ajassa tuottoa pitää tulla? Paineet nopeisiin osaketuottoihin kasvavat sitä mukaa, kun velkapaperien korot painuvat negatiivisiksi. Jostain pitää sijoittajankin elantonsa repiä. Mutta ei ihan nykyistä pikatahtia, ajattelee yhä useampi.
Yhdysvaltojen demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on nostanut kampanjassaan esille kvartaalikapitalismin kirot. Kvartaalikapitalismi tarkoittaa, että yritys keskittyy voiton maksimointiin lyhyessä ajassa, jotta sijoittajat pysyisivät tyytyväisinä. Yritys tarvitsee pääomaa, siis sijoittajia, siksi sen täytyy niitä kuunnella.
Englannin keskuspankki on laskenut, että siinä missä vuonna 1950 keskimääräinen osakkeen omistusaika oli Yhdysvalloissa ja Britanniassa kuusi vuotta, nyt se on kuusi kuukautta.
Olisi aivan sama, miten omistajat ja yritykset osakkeillaan suhraisivat, jos se ei vaikuttaisi meihin kaikkiin. Kun tulosta pitää tulla nopeasti, saattaa tulla kiusaus kohentaa tulosta irtisanomisilla ja muilla säästöillä investointien sijaan.
Tosin irtosanomiset voivat olla myös pakko, jos rahat loppuvat. Yhdysvalloissa investoinnit ovat alimmalla tasollaan sitten vuoden 1947. Suomessa investointien vähyys on kestopuheenaihe. Se näkyy taloudessa kasvun hidastumisena ja kilpailukyvyn heikentymisenä, sillä tulevaisuus tulee, investoi tai ei.
Yksi presidenttiehdokas ei voi asiaa muuttaa, mutta liikkeellä on myös Clintonia suurempia voimia. Maailman suurimman sijoitusyhtiön Black Rockin pääjohtaja Larry Fink ja 12 muuta Yhdysvaltojen talouselämän raskassarjalaista julkaisi heinäkuussa julkilausuman, joka kyseenalaistaa yritysten neljännesvuosittaiset tulosennusteet ja patistaa miettimään, onko kvartaaliennusteista enemmän haittaa kuin hyötyä omistajille.
Julkilausuma kannustaa muutenkin pitkäaikaiseen omistamiseen. Kannanotto on näyttävyydessään poikkeuksellinen sijoitusmaailman sisäpiiriltä.
Nyt Fink ja kumppanit ovat ainakin herättäneet finanssimaailman pohtimaan ongelmaa. Tehokkain muutoksen tuoja olisi kuitenkin reipas kasvu ja sen nostamat korot.
Kirjoittaja on talouteen ja politiikkaan erikoistunut vapaa toimittaja. Hän ei siedä tositeeveetä mutta jaksaa seurata loputtomiin rahoitusinstrumenttien seikkailuja.
Kirjoita kommentti