Yliyrittävä vaimontappaja mylvi oopperajuhlat alkuun

Savonlinna

Savonlinnan oopperajuhlat: Giuseppe Verdin Otello. Ohjaus Nadine Duffaut. Puvut Katia Duflot. Savonlinnan oopperajuhlakuoroa, lapsikuoroa ja ja oopperajuhlaorkesteria johtaa Xian Zhang. Kuorojen valmennus Matti Hyökki ja Leena Astikainen. Päärooleissa mm. Kristian Benedikt, Tommi Hakala ja Jekaterina Gontšarova

”Muslimien ylpeys on haudattu syvyyksiin!” Otello huutaa ja heittää vihollisensa irtopään riemuitseville kansanjoukoille alas Olavinlinnan portaita.

Giuseppe Verdin Otello-oopperan päähenkilö on totuttua raakalaismaisempi jo ennen vaimonsurmaa Nadine Duffaut’n ohjauksessa, joka avasi Savonlinnan oopperajuhlat perjantai-iltana.

Duffaut’n ote on perusvarma. Olavinlinnan muurit riittävät pääosin lavasteeksi. Lavastaja Emmanuelle Favren suunnittelema särkynyt peili kuvaa Otellon särkyvää minuutta, ja siitä heijastuu videokuvien avulla unia ja muistumia.

Alun myrskykohtauskin tuntuu tapahtuvan Otellon pään sisällä, videosuunnittelija Arthur Clignonin ratkaisu vihjaa.

Se helpottaa paholaismaisen Jagon urakkaa, kun hän ajaa valheillaan mustasukkaisen Otellon tappamaan vaimonsa Desdemonan.

Hulluus asuu Otellon pääkopassa alusta asti.

Otellosta voisi saada vaikka kuinka ajankohtaisen ohjauksen, koska se käsittelee islamin ja kristinuskon nimissä käytäviä sotia, rasismia sekä tilannetta, jossa kantaväestö haluaa vain siistit hommat ja delegoi muille vaikeat tehtävät.

Duffaut ei kuitenkaan lähde osoittelemaan oopperan yhteyksiä nykyaikaan. Hän on Verdin ja tämän nerokkaan libretistin Arrigo Boiton nöyrä palvelija.

Rasismi oli vielä Shakespearen näytelmässä keskeinen tekijä, mutta oopperassa se jää taustalle Jagon yhtä repliikkiä lukuun ottamatta.

Jago uskottelee Desdemonaan ihastuneelle Roderigolle, että tummapintaisen Otellon vaimoa alkavat ehkä piankin inhottaa ”paksuhuulisen ja karkean miehen tummat suudelmat”.

Verdi ja Boito tekivät Otellosta Shakespearen näytelmää jalomman soturin, jotta hänen suistumisensa vaimonsurmaan olisi sitä järkyttävämpää. Duffaut’n ohjauksessa Kristian Benediktin näyttelemä Otello huokuu kuitenkin sivistymättömyyttä alusta asti.

Vaikutelmaa korosti Benediktin ylenpalttinen puskeminen ja mylvintä kahdessa ensimmäisessä näytöksessä. Mitä enemmän hän puski, sitä enemmän ääni painui kurkkuun. Loistokkuutta sointi sai vain melskeisimmissä kohdissa silkan voiman avulla.

Olin väliajalla erittäin huolestunut. Mutta sitten Benedikt hieman rentoutui ja alkoi saada sävyjäkin lauluunsa kolmannessa ja neljännessä näytöksessä. Nyt saattoi jo ymmärtää, miksi hän on saanut laulaa Otelloa Baijerin valtionoopperasta Pietarin Mariinski-teatteriin.

Uskoisin kuitenkin, että kakkosmiehityksen Aleksandrs Antonenko voi ylittää Benediktin saavutuksen helposti.

Shakespeare teki Desdemonasta monisäikeisemmän hahmon kuin Verdi ja libretisti Boito. Oopperan tarpeisiin tarvittiin yksiulotteisempi viaton enkeli, jotta vaimonsurma itkettäisi enemmän.

Niinpä Mariinski-teatterin mainion sopraanon Jekaterina Gontšarovan tehtäväksi jäi näyttää kauniilta ja laulaa kauniisti. Molemmissa hän onnistui oikein hyvin. Hänen upea sointinsa sopii varmasti tätäkin paremmin venäläiseen ohjelmistoon.

Baritoni Tommi Hakalan perusolemus ei ole yhtään demoninen, mutta silti hänet on Savonlinnassa laitettu kaksi vuotta sitten Aulis Sallisen Kullervoksi ja nyt Verdin Otellon Jagoksi. Komeita työvoittoja hän näissäkin rooleissa nappaa.

Libretisti Boito oli säveltänyt aikaisemmin oopperan Mefistofele, ja aikamoisen Mefiston hän Jagosta muokkasi. Hakala ei kuitenkaan lähtenyt tekemään hahmosta ylivertaista pahista.

Saatanallisen credon huipennuksesta saattoi puuttua ytyä, mutta toisaalta juuri Hakalan jokamiesmäisyys teki hahmosta kiinnostavan. Jagon juonien onnistuminen on uskottavampaa, koska hän onnistuu peittämään demonisuuttaan.

Hakala lauloi pääosin erinomaisesti ja sävykkäästi. Hän näytti Benediktillekin, kuinka ääni voi kantaa Olavinlinnassa turhia mylvimättä.

Sivuroolit, kuten Jussi Myllyksen Cassio, Ilkka Hämäläisen Roderico, Petri Lindroosin Lodovico ja Niina Keitelin Emilia olivat kunnossa. Erityisesti Lindroos näytti miten pienessäkin roolissa jokainen ilme ja ele voi olla motivoitu ja kohdillaan.

Joissakin muissa tapauksissa ohjaaja Duffaut’n henkilöohjaus oli jäänyt hieman kesken. Hän oli jättänyt paljon vastuuta assistentilleen viuhtoessaan välillä muualla Euroopassa.

Xian Zhang tasa-arvoistaa kapellimestarikoroketta nopeasti nousevalla urallaan. Hän teki alun myrskykohtauksesta todella myrskyisän. Kohkausvaihde jäi päälle alkupuoliskolla ehkä liikaakin. Ehkä juuri hän aiheutti turhaa puskemista myös osalle laulajista ja kuorosta.

Kun tarmonpesä hieman rauhoittui, alkoi löytyä myös hivelevän hiljaisia sävyjä silloin, kun Verdi niitä partituurissaan edellyttää. Voi kuitenkin haaveilla miten paljon jäsennellymmin Riccardo Muti olisi tätä oopperaa johtanut. Supertähti ja suuri Verdi-tuntija johtaa Olavinlinnassa ensi viikon sunnuntain konsertissa kuitenkin Beethovenia ja Schubertia.

Kehityskelpoinen produktio joka tapauksessa, koska Benedikt ja Zhang tuskin yliyrittävät enää ensi-illan jälkeen noin roisisti. Seuraavat esitykset menevät varmasti paremmin.

Ja musiikkihan on upeinta Verdiä, 73-vuotiaan mestarin kaikessa rauhassa tekemä voimannäyte vuodelta 1887.