-
Henrik Westerlund
Valtiopäiväneuvos Henrik Westerlund kuoli Pernajassa 22. kesäkuuta 2016 89-vuotiaana. Hän oli syntynyt Nurmijärvellä 18. elokuuta 1926, mutta hänen perheensä ostettua Hagabölen maatilan Pernajassa 1932 siitä tuli hänen rakas kotinsa aina kuolemaan saakka.
-
Pauli Huuhtanen
Teologian tohtori, kirkkoherra, dosentti Pauli Taisto Huuhtanen kuoli Hyvinkään sairaalassa 23. kesäkuuta 2016 85-vuotiaana. Hän oli syntynyt Jääsken Hirslammilla 13. marraskuuta 1930.
-
Arto Uusitalo
Kliinisen fysiologian emeritusprofessori Arto Uusitalo kuoli tapaturmaisesti Tampereella 23. toukokuuta 2016. Hän oli 80-vuotias, syntynyt Lahdessa 25. lokakuuta 1935.
-
Viljo S. Määttälä
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja juhlien presidentti Viljo S. Määttälä kuoli 30. toukokuuta 2016 Kannuksessa, jossa hän viimeisen vuoden asui Kitinkannuksen kuntoutuskeskuksessa. Määttälä oli 92-vuotias, hän oli syntynyt Toholammilla 5. syyskuuta 1923. Määttälän vaikutus Kaustisen kansanmusiikkijuhlien syntymiseen ja kehittymiseen oli kaikkein keskeisin.
-
Pentti Järvinen
Oikeustieteiden kandinaatti Pentti Järvinen kuoli 6. kesäkuuta 2016 kotonaan Helsingissä. Hän oli syntynyt 26. tammikuuta 1944 Tampereella. Järvinen valmistui oikeustieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1968. Aloitettuaan uransa Helsingin Seutukaavaliitossa ja tämän jälkeen Vantaan kaupungin rakennusviraston lakimiehenä hän siirtyi Sato-yhtiöiden palvelukseen 1974, missä tehtävässä hän saavutti arvostetun aseman asuntorakennuttamisen kehittämisessä. Viimeisin työtehtävä oli Sato-Rakennuttajat Oy:n toimitusjohtajana.
-
Salme Siukonen
Vahvat keskisuomalaiset juuret omannut Salme Siukonen (o.s. Sariola) kuoli 18. kesäkuuta 2016 Vantaalla 93-vuotiaana pitkään sairastettuaan. Hän oli syntynyt 19. tammikuuta 1923 Jyväskylässä. Salme Sariola varttui lehtimies- ja pankinjohtajaperheessä, jossa hän imi sielunsa täyteen isänmaallisuutta, keskisuomalaisuutta ja jyväskyläläisyyttä. Hänestä tuli humanisti, joka osoitti lähimmäisenrakkautta enemmän käytännön tekoina arjen keskellä kuin teorioina juhlapuheissa.
-
Leo Vatanen
Teollisuusmies Leo Vatanen kuoli Helsingissä 11. kesäkuuta 2016 munuaissyöpään 75-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tampereella 13. toukokuuta 1941. Vatanen valmistui Helsingistä sekä oikeustieteen kandidaatiksi että ekonomiksi.
-
Harry Liljemark
Kunnallisneuvos, agronomi Harry Liljemark kuoli 9. kesäkuuta 2016 puolivuotisen sairastelun jälkeen 88-vuotiaana. Hän oli syntynyt 24. kesäkuuta 1927 Pornaisissa.
-
Erkki Heikkinen
Liikemies Erkki Heikkinen kuoli vakavaan sairauteen Vantaalla 1. kesäkuuta 2016. Hän oli 70-vuotias, syntynyt 30. joulukuuta 1945. Heikkinen syntyi Lieksassa. Perhe muutti Vihtiin vuonna 1956, missä Heikkinen kävi koulunsa loppuun. Nuorukaisen ura käynnistyi autojen parissa. Hän oli töissä autokorjaamossa, ajoi väliin bussiakin, mutta armeijan jälkeen rekkakuskin ura vei mukanaan – ensin Pohjoismaihin, sitten eri puolille Eurooppaa. Itse hän muisteli mieluusti hurjaa nuoruuttaan. Saksassa hän ystävystyi muun muassa Irwinin ja Vexi Salmen kanssa.
-
Abbas Kiarostami
Iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami kuoli 4. heinäkuuta 2016 pariisilaisessa sairaalassa, jonne hän oli matkustanut kotimaastaan saamaan hoitoa ruuansulatuselinten syöpään. Kiarostami oli syntynyt Teheranissa 22. kesäkuuta 1940, ja hän oli kuollessaan 76-vuotias. Kiarostami oli Iranin merkittävin ohjaaja, ja hänen ansiostaan iranilainen elokuva nousi maailmanmaineeseen 1990-luvun aikana.
-
Pirjo-Liisa Santalainen
Sairaanhoidon opettaja, kasvatustieteiden maisteri Pirjo-Liisa Santalainen o.s. Nordström kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Espoossa 28. toukokuuta 2016 68-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 18. elokuuta 1947.
-
Elie Wiesel
Tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu kirjailija Elie Wiesel kuoli 2. heinäkuuta 2016 New Yorkissa 87-vuotiaana pitkään sairastettuaan. Eliezer ”Elie” Wiesel oli unkarinjuutalaista sukua ja syntynyt Marmatiei Sighetissä, Romaniassa 30. syyskuuta 1928.
-
Caroline Aherne
Englantilainen komedianäyttelijä ja -kirjoittaja Caroline Aherne kuoli keuhkosyöpään kotonaan Timperleyssa Manchesterissa 2. kesäkuuta 2016 52-vuotiaana. Hänellä oli havaittu keuhkosyöpä vuonna 2014. Sitä ennen hän oli sairastanut silmän verkkokalvon syövän lapsena sekä virtsarakon syövän. Aherne syntyi Lontoossa jouluaattona 1963, mutta kasvoi Manchesterissa, jonka työväenkulttuuri oli suuressa roolissa hänen kirjoittamissaan sketseissä ja komediasarjoissa.
-
Pekka Oksala
Toimittaja Pekka Oksala kuoli äkillisesti kotonaan Helsingissä 7. kesäkuuta 2016. Hän oli 74-vuotias, syntynyt Helsingissä 6. toukokuuta 1942.
-
Kurt Swanljung
Vuorineuvos, varatuomari Kurt Swanljung kuoli 16.5.2016 Helsingissä 97-vuotiaana. Hän oli syntynyt Vaasassa 6.6.1918. Swanljung toimi Kymiyhtiön toimitusjohtajana vuosina 1966–79 ja sen jälkeen vielä Kymmene-konsernin hallituksen varapuheenjohtajana kymmenen vuoden ajan.
-
Scotty Moore
Parhaiten Elviksen alkuperäisenä kitaristina tunnettu Winfield Scott ”Scotty” Moore III kuoli pitkään sairastettuaan 28. kesäkuuta 2016 kotonaan Nashvillessa, Tennesseessä. Hän oli 84-vuotias. Gadsdenissa, Tennesseessä 27. joulukuuta 1931 syntynyt Moore oli Memphisin Sun-studion omistajan Sam Phillipsin ystävä, ja country-yhtye, jossa hän soitti kitaraa, Doug Pointdexter and the Starlight Wranglers, levytti Sunille. Phillips valitsi hänet Presleyn koesoittoon. Moore ei ollut kovin vaikuttunut, mutta kehui Elviksen ääntä Phillipsille.
-
Kalervo Västilä
Kuljetusyrittäjien KTK-toiminnan ennakkoluuloton kehittäjä Kuljetusyrittäjä, talousneuvos Kalervo Västilä kuoli 8. toukokuuta 2016 Jämsässä. Hän oli syntynyt Jämsänkoskella 23. joulukuussa 1932 maanviljelijäperheen vanhimpana lapsena. Hänen aikomuksenaan oli ryhtyä maanviljelijäksi. Se ei kuitenkaan ollut, yritystoiminnasta kiinnostuneen Västilän oikea ala, niinpä hän ryhtyi vuonna 1955 harjoittamaan maidon keräilykuljetusta maatiloilta yhdellä kuorma-autolla. Hänen autokalustonsa ja kuljetustoimintansa laajenivat nopeasti muihin kuljetuksiin.
-
Kristiina Elstelä
Monipuolinen teatteri- ja elokuvanäyttelijä Kristiina Elstelä kuoli pitkään sairastettuaan 26. kesäkuuta 2016 kotonaan Helsingissä. Hän oli 73-vuotias, syntynyt 10. tammikuuta 1943.
-
Bud Spencer
Näyttelijä Carlo Pedersoli, joka tunnettiin spagettiwesternien tähtenä Bud Spencerinä, kuoli 27. kesäkuuta 2016 Roomassa. Hän oli 86-vuotias, syntynyt 31. lokakuuta 1929 Napolissa.
-
Henri Sarametsä
Kanttori Henri Sarametsä kuoli 29. toukokuuta 2016 Uudessakaupungissa pyhäaamun koittaessa. Viime syksynä uusiutunutta syöpäsairautta ei voitu parantaa. Sarametsä oli 38-vuotias, syntynyt Turussa 6. helmikuuta 1978.
-
Tapio Nieminen
Kera Groupin hallituksen puheenjohtaja Tapio Nieminen kuoli sairauskohtaukseen 15. toukokuuta 2016 Inkerinmaalla Hatsinan kirkon helluntaimessussa. Hän oli 71-vuotias, syntynyt 21. maaliskuuta 1945 Padasjoella.
-
Mikko Montonen
Toimittaja Mikko Montonen kuoli pitkään sairastettuaan 22. kesäkuuta 2016 59-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 3. huhtikuuta 1957. Montonen oli taitava toimittaja, joka kykeni vaivattomasti kääntämään oman intohimonsa asiantuntijuudeksi. Hän aloitti lehtien avustamisen jo lukioikäisenä 1970-luvun alkupuolella, jolloin hän kirjoitti ensin jalkapallosta Veikkauksen Veikkaus-Lotto-lehteen ja pian sen jälkeen musiikista tamperelaiseen Musa-lehteen. Myöhemmin hän kirjoitti kautta linjan suomalaisiin lehtiin musiikkilehdistä iltapäivälehtiin ja aikakauslehtiin.
-
Seppo Uusitalo
Tekniikan lisensiaatti Seppo Juhani Uusitalo kuoli 2. kesäkuuta 2016 Espoossa. Hän oli syntynyt Karvialla 19. helmikuuta 1943 ja oli kuollessaan 73-vuotias. Hän asui lapsena Hämeenlinnassa ja muutti 60- ja 70-lukujen taitteessa Helsingin kautta Espooseen, loppuiäkseen.
-
Mika Tuomola
Ohjaaja, professori Mika Tuomola kuoli yllättäen kotonaan Milanossa 6. kesäkuuta 2016. Hän oli 45-vuotias, syntynyt Forssassa 14. helmikuuta 1971.
-
Paavo Kotkanen
Metsäneuvos Paavo Kotkanen kuoli kotonaan Helsingissä 3. toukokuuta 2016 90-vuotiaana. Hän oli syntynyt 1. tammikuuta 1926 Sortavalassa.
-
Ilkka Stén
Lääninympäristöneuvos Ilkka Stén kuoli vakavaan sairauteen 1. kesäkuuta 2016 Tuusulassa, kilometrin päässä synnyinpaikastaan Rajanotkosta. Hän oli syntynyt 26. helmikuuta 1940. Stén oli innovatiivinen ja avarakatseinen ihminen, jolle perheen lisäksi tärkeää oli luonto, erityisesti linnut. Hän oli saanut synnyinlahjaksi tasapainoisen itsetunnon ja kotoa sydämensivistyksen, joilla rakensi kestävät suhteet työ- ja ystäväpiirissään.
-
Pekka Laurén
Patologian professori Pekka Laurén kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 93 vuoden iässä kotonaan Turussa 27. toukokuuta 2016. Hän oli syntynyt Tampereella 8. marraskuuta 1922.
-
Timo Relander
Tilastokeskuksen pääjohtaja Timo Relander kuoli 9. kesäkuuta 2016 Helsingissä nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli syntynyt Luopioisissa 4. elokuuta 1941. Relander muistetaan Suomen kansantalouden mainiona asiantuntijana ja talouspolitiikan merkittävänä vaikuttajana. Hän oli selkeä puhuja ja verraton esiintyjä.
-
Veikko Kokkila
Matkailualalla merkittävän uran tehnyt Veikko Kokkila kuoli yllättäen 72-vuotiaana kotonaan Helsingissä 22. toukokuuta 2016. Hän oli syntynyt Uuraisilla 8. toukokuuta 1944.
-
Pentti Keynäs
Diplomi-insinööri Pentti Keynäs kuoli vaikeaan sairauteen 17. huhtikuuta 2016 Helsingissä 86-vuotiaana. Sukujuuriltaan itäkarjalainen Keynäs oli syntynyt Helsingissä 19. marraskuuta 1929. Keynäs rekrytoitiin 1960-luvulla Veitsiluoto Oy:stä helsinkiläisen konepajan Neles Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Hän kantoi suuren vastuun yrityksen laajentaessa kansainvälistä toimintaansa ja perustaessa tytäryhtiöitä eri maihin.
-
Hilja Mörsäri
Kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Hilja Mörsäri kuoli vaikeaan sairauteen 13. kesäkuuta 2016 Hämeenlinnassa 83-vuotiaana. Hän oli syntynyt Tornionjokilaaksossa 24. elokuuta 1932. Lestadiolaisperheeseen syntyi kaksitoista lasta, joista Hilja oli kymmenes.
-
Annukka Talvela
Kansakoulunopettaja Anna (Annukka) Talvela kuoli 14. kesäkuuta 2016 Juvalla. Hän oli 82-vuotias, syntynyt 14. helmikuuta 1934 Iisalmessa. Talvela suoritti opintonsa Savonlinnan seminaarissa, jonka jälkeen hän työskenteli kansa- ja peruskoulun opettajana vuodet 1957–62 sekä 1989–97. Hän oli myös konserttien järjestäjä ja Opexpo-näyttelyn toimikunnan jäsen Savonlinnan oopperajuhlilla 1973–79.
-
Eeva Hamunen
Kehittämispäällikkö Eeva Hamunen kuoli Espoossa 24. maaliskuuta 2016 nopeasti edenneeseen sairauteen 69-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kuusjärvellä 18. syyskuuta 1947. Hamunen valmistui valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja työskenteli koko työuransa Tilastokeskuksessa, jonne hän tuli ensimmäisen kerran ”sattumalta” töihin jo 1971.
-
Yrjö Halmari
Nimismies, varatuomari Yrjö Halmari kuoli 7. kesäkuuta 2016 pitkän sairauden väsyttämänä. Halmari oli syntynyt Liedossa 24. maaliskuuta 1928.
-
Kimmo Hakasalo
Pianotaiteilija Kimmo Hakasalo kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen Vantaalla 4. toukokuuta 2016 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt Multialla 16. tammikuuta 1934.
-
Paul Grönroos
Kliinisen mikrobiologian ylilääkäri, professori Paul Grönroos kuoli 23. toukokuuta 2016 90-vuotiaana. Hän oli syntynyt Kauniaisissa 15. syyskuuta 1925.
-
Timo Eirola
Aalto-yliopiston matematiikan professori Timo Eirola kuoli Helsingissä 15. toukokuuta 2016, 65-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 7. kesäkuuta 1951. Eirola oli kansainvälisesti arvostettu matemaatikko, jonka erikoisalana oli matematiikan numeeristen menetelmien kehittäminen.
-
Mika Kalliomaa
Helsingin Savate Clubin pitkäaikainen ohjaaja, ylioppilas Mika Kalliomaa kuoli 22. toukokuuta 2016 Helsingin Terhokodissa 43-vuotiaana vaikeaan sairauteen. Hän oli syntynyt Vantaalla 16. lokakuuta 1972.
-
Kai Vase
Valokuvaaja Kai Vase kuoli 27. huhtikuuta 2016, 60-vuotiaana. Hän oli syntynyt Raumalla 4. kesäkuuta 1955. Vase sai valokuvaajan koulutuksen Lahden taideteollisessa oppilaitoksessa. Käytännön taidot karttuivat lehtikuvaajana. Työpaikka Suomen elokuva-arkistossa koitui ”kohtalokkaaksi” – monien samaan aikaan aloittaneiden lailla hän ehti tehdä poikkeuksellisen pitkän uran kotimaisen elokuvaperinnön parissa.
-
Aili Heikkinen
Yliopettaja Aili Maria Heikkinen kuoli Oulussa 14. toukokuuta 2016 92-vuotiaana. Hän oli syntynyt Yli-Iissä 19. maaliskuuta 1924.
-
Eeti Nieminen
Entinen huippu-urheilija, Suomea olympialaisissakin edustanut markkinointijohtaja Eeti (Edvard Olavi) Nieminen kuoli 13. huhtikuuta 2016 Helsingissä 89-vuotiaana. Nieminen oli syntynyt 29. maaliskuuta 1927 Kivennavalla.
-
Matti Hytönen
Kirjailija, laulaja Matti Hytönen kuoli Loviisassa 19. toukokuuta 2016 74-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 15. huhtikuuta 1942.
-
Christer Sandell
DDT Jazzbandin pitkäaikainen pianisti, myyntiedustaja Christer ”Santa” Sandell kuoli vaikeaan sairauteen 19. toukokuuta 2016 Helsingissä 75-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 1. huhtikuuta 1941.
-
Esko Kuusela
Pirkanmaan Osuuskaupan entinen toimitusjohtaja, kauppaneuvos Esko Kuusela kuoli Salossa vaikeaan sairauteen 1. toukokuuta 2016, 73-vuotiaana. Hän oli syntynyt 12. kesäkuuta 1942 Kuusjärven kunnassa, nykyisessä Outokummussa.
-
Pentti Tapio
Opetusneuvos, rovasti Pentti Tapio kuoli 26. toukokuuta 2016 kotonaan Pieksämäellä 97-vuotiaana. Hän oli syntynyt 8. syyskuuta 1918 Varkaudessa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1937 Varkauden yhteiskoulusta Tapio suoritti vapaaehtoisena asepalveluksen, jonka jälkeen hän aloitti teologian opinnot Helsingissä.
-
Eila Kuurma
Ravintoloitsija Eila Kuurma kuoli lapsuudenkodissaan Metsänkylän kartanossa Hattulassa 14. toukokuuta 2016 86 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Hattulassa 21. syyskuuta 1929.
-
Lauri Kähkönen
Kaupunkineuvos ja entinen kansanedustaja Lauri Kähkönen kuoli vakavaan sairauteen Lieksassa 69-vuotiaana 13. toukokuuta 2016. Hän oli syntynyt Lieksassa 19. helmikuuta 1947.
-
Peter Shaffer
Maineikas englantilainen näytelmäkirjailija sir Peter Shaffer kuoli 6. kesäkuuta hoitokodissa Curraheenissa, eteläisessä Irlannissa, jossa hän oli juuri juhlinut 90-vuotispäiviään.
-
Juhani Raiskinen
Suomen kansallisoopperan pitkäaikainen johtaja Juhani Raiskinen kuoli 5. kesäkuuta 2016, 78-vuotiaana sairauskohtaukseen kotonaan Jämsässä. Hän oli syntynyt Helsingissä 29. syyskuuta 1937.
-
Simo Elomaa
SAK:n sihteeri Simo Elomaa kuoli 4. kesäkuuta 2016 Helsingissä. Hän oli syntynyt 1. tammikuuta 1925 Punkalaitumella, ja hän oli kuollessaan 91-vuotias. Elomaa varttui toiseksi vanhimpana muonamiehen kuudesta lapsesta. Hänen isänsä oli 1918 sotinut punakaartissa ja joutunut vangiksi Hennalaan.
Hae muistokirjoitus
Voit hakea muistokirjoitusta nimen, paikkakunnan ja ammatin perusteella.
Kirjoita muistokirjoitus
Kirjoita ja lähetä muistokirjoitus julkaistavaksi Muistot-palvelussa.