Länsimetron myöhästyminen hermostuttaa espoolaisia. Kiviterapia voisi auttaa.
Ajatellaan vaikka Koivusaaren kärjen suurta siirtokivilohkaretta. Sekin on reissun päällä mutta jaksaa odottaa kärsivällisesti. Uutta jääkautta.
Lohkare oli aikoinaan osa Suomen yllä nousseen poimuvuoriston juurta. Vuoristo kului päältä pois. Siinä meni vuosimiljoonia, mutta lopulta tuli sen vuoro päästä paljaan taivaan alle.
Maan pinnalla oli kuitenkin kuluttavaa – oli tuuli, vesi ja ennen kaikkea jää.
Noin kaksi miljoonaa vuotta sitten alkoivat jääkaudet. Niistä tulikin oikea riesa. Kun yhdestä jääkaudesta päästiin, tuli kohta toinen. Se oli eräänlainen jättiflunssa.
Joka kerran jääkerros vahvistui ja vahvistui, kunnes se oli jopa kolmen kilometrin paksuinen. Jää painoi maankuoren syvälle lommolle. Kun jää suli ja paino lähti, lommo oikeni.
Siinä pompittiin ylös alas kuin oikein hitaassa trampoliinissa. Lohkare ei ollut vielä lohkare vaan kiinni peruskalliossa.
Viime jääkausi päättyi näillä seuduin tässä ihan äsken, vain 12 000 vuotta sitten. Taas jää oli hionut, uurtanut ja ruhjonut, ja siinä sitten oli lohkareemmekin päässyt irtoamaan. Paksuneva jää oli nostanut irtokiviä ylös, jopa sinne kolmen kilometrin korkeuteen, ja kuljetellut niitä. Sinä kyydissä oli ollut myös lohkareemme.
Kun ilmasto taas lämpeni, tapahtui sama kuin nyt napajäätiköiden reunoilla: jäästä lohkesi veteen suuria kappaleita, jotka jäivät kellumaan jäävuorina. Niin kuin jäävuoret aina, ne uivat syvällä, suurin osa pinnan alla.
Kivenlohkare oli jäävuoren sisällä. Lämpenevä vesi sulatti jäävuorta, ja lopulta lohkare lipsahti sen sisältä veden pohjaan.
Ja jäi siihen. Se oli pudonnut korkealta. Virta ei kuitenkaan ollut vienyt lohkarettamme kovin kauas lohkeamispaikastaan.
Aluksi kivi oli hyvin syvällä. Rantaan oli sata kilometriä. Välillä vesi oli makeaa ja väliin suolaista.
Taas maa nousi, vesi laski. Kivi alkoi paljastua vedestä.
Tässä ihan viime ajat kivi on pysytellyt kuivilla. Rantaviiva on ollut muutaman metrin päässä.
Kivi ei tiedä, että kohta lähelle nousee Koivusaaren metroasema ja kiven ympärille tulee tuhansittain asuntoja ja työpaikkoja – toviksi. Sitten tulee taas jääkausi, ja kivi jatkaa matkaa.
Lopeta hosuminen ja katso Kuukausiliitteen terapeuttinen kivivideo Koivusaaresta. Se on samalla kunnianosoitus Andy Warholille, joka on tunnettu pitkistä elokuvista, joissa ei tapahdu mitään. Yksi niistä kuvasi kahdeksan tuntia Empire State Buildingia. Eikä yhtään haitannut, vaikka kelat menivät sekaisin.
Kirjoita kommentti