Perussuomalaisten varavaltuutettuna Helsingissä toimiva Olli Sademies kirjoittaa, että Afrikasta pakolaisina Suomeen saapuvat miehet olisi pakkosteriloitava suomalaisen sosiaaliturvan suojelemiseksi. Puolue sanoutuu irti Sademiehen kommentista ja vaatii häneltä selvitystä.
Kulttuuriperintöä vaaliva Europa Nostra Finland -yhdistyksen mielestä myös Lauttasaaren vesitorni pitäisi säilyttää.
Alkoholin ihannointi on vähentynyt ja asenteet viinaan muuttuneet muutenkin kielteisemmiksi, toteaa varhaisnuorten asenteita kartoittanut tuore selvitys.
Helsingin seudun liikenteen taloutta rasittavat lähivuosina suuret investoinnit joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen.
Jos helsinkiläinen Helle valitaan kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 vaaleissa, Suomi saa tiettävästi ensimmäisen kehitysvammaisen kunnallispoliitikon.
Isokurnusimppu Heljän vatsasta poistettiin Sea Lifessa tehdyssä leikkauksessa 400 grammaa kovettunutta mätiä.
Helsingin kaupunki otti tänä kesänä ensimmäistä kertaa käyttöön 300 euron kesäsetelin, jonka avulla nuorimpien kesätyön hakijoiden toivotaan työllistyvän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri valittiin Helsingin sosiaali- ja terveysviraston palvelualueiden ylilääkäriksi.
Klaukkalassa maanantaina syttyneen tuhoisan tulipalon aiheutti todennäköisesti sähköpyörän akku.
Ostajat maksoivat pienistä soutuveneistä muutamia satoja euroja, ja kalleimman matkaveneen hinta nousi yli 3 000 euron.
Pääkaupunkiseudulla on keskusteltu kiivaasti siitä, kuka pääsee bussiin tai metroon ilmaiseksi. Näin lippujen hinta määräytyy maailmalla.
Ensihoitajien apua tarvitaan koulujen päättäjäispäivänä tyypillisimmin esimerkiksi alkoholista aiheutuneiden myrkytysten tai kaatumisten vuoksi.
Evakuoiduillejärjestettiin ensi- ja kriisihoitoa. Vakavia henkilövahinkoja ei sattunut.
Helsinki on ostamassa Östersundomista metsää ja peltoa vajaalla kolmella miljoonalla eurolla. Samoilla mailla kävi hirvimetsällä myös presidentti Urho Kekkonen.
Linna saatetaan avata pitkästä aikaa yleisölle.
Poliisi on varma, että Helsingin Laajasalossa lauantaina tapahtuneet mökkipalot olivat tuhopolttoja.
Voisiko kaksivuotias kestää kauppareissun ilman liikkuvaa leikkijunaa tai Muumi-ohjelmia? Varmasti voisi, mutta yhä harvemmin hänen täytyy, sillä kauppakeskuksissa kehitetään jatkuvasti yhä uusia keinoja lasten viihdyttämiseksi.
Nyt kylpyläasiaa käsitellään Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Osa Espoon Leppävaarassa asuvista yläkoululaisista saattaa lähteä kouluun Helsingin Pitäjänmäkeen. Espoon ja Helsingin kaupungit virittävät kouluyhteistyötä raja-alueellaan.
Paloja oli viisi, ja ne rajautuivat lopulta pienelle alueelle.