St Michel

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
St Michel
Kilpailupaikka Mikkelin ravirata
Maa  Suomi
Perustettu 1981
Matka 1 609 metriä, autolähetys
Rotu Lämminveriset
Sukupuoli oriit/ruunat, tammat
Ikä 4–12-vuotiaat
Kilpailuennätys 08,3a (Hierro Boko 2023)
Voitokkain hevonen Keystone Patriot, 2
Aces Noble, 2
Camilla Highness, 2
Voitokkain ohjastaja Suomi Pekka Korpi, 4
Ensimmäinen palkinto 70 000 € [1]

St Michel on vuosittain heinäkuun puolivälissä Mikkelin raviradalla järjestettävä lämminveristen suurkilpailu. Nimensä se on saanut Mikkelin kaupungin ruotsinkielisestä nimestä. St Michel on kaupungin suurin vuosittainen yleisötapahtuma ja Etelä-Savon toiseksi suurin Savonlinnan oopperajuhlien jälkeen. St Michel -viikonlopun yleisömäärä on 2000-luvulla vakiintunut noin 20 000 henkeen, joista kaksi kolmasosaa saapuu katsomaan sunnuntain pääkilpailua. Vuonna 2012 St Michel on yksi neljästä Suomessa järjestettävästä lämminveristen EM-kiertueen UET Trotting Mastersin osakilpailusta.

Yleisöä Mikkelin raviradalla St. Michel -ravikilpailun aikana 2009.

St Michel juostaan kansainvälisenä kahdeksan hevosen kutsukilpailuna 1 609 metrin matkalla. Se järjestetään suoraan loppukilpailuna ilman karsintalähtöjä.

Vaikka St Michel on eurooppalaisen mittapuun mukaan pienipalkintoinen suurkilpailu, on se vuosien saatossa kerännyt useita maanosan huippuhevosia. Tämä johtuu Mikkelin pyöreästä rataprofiilista, joka tekee siitä yhden maailman nopeimmista tuhannen metrin mittaisista raviradoista. Huippuhevoset saapuvat Mikkeliin parantamaan ennätyksiään. St Michelissä on sen 30-vuotisen historian aikana juostu uusi maailmanennätys tai sivuttu voimassa olevaa yhteensä viisi kertaa. Kuuluisin ME-juoksu on yhden kaikkien aikojen parhaana ravihevosena pidetyn Varennen juoksu vuonna 2002: 27 000 katsojan edessä juostu 09,3a oli 31.7.2012 asti voimassa ollut tuhannen metrin ratojen maailmanennätys 1609 metrin matkalla, jolloin Commander Crowe alitti ajan 0,4 sekunnilla. Toisen maailman parhaimmistoon lukeuteneen hevosen Mack Lobellin maailmanennätysyritys vuonna 1990 epäonnistui vuorokauden mittaisen sateen pehmittämän radan vuoksi.[2][3][4]

Vuonna 2020 suomalainen Next Direction teki St Michelissä uuden, absoluuttisen Suomen ennätyksen ja Mikkelin rataennätyksen voitettuaan kilpailun ajalla 8,9a.[5]

Vuonna 2011 St Michelin voitti ranskalainen Rapide Lebell ja vuotta aikaisemmin ruotsalaisten NHL-jääkiekkoilijoiden Henrik ja Daniel Sedinin omistama Amour Ami.[6]

Kilpailun voittajat 1981–2024

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Voittaja Maa 1 Ohjastaja Voittoaika Huom.
1981 Keystone Patriot Yhdysvallat Veijo Heiskanen 13,0
1982 Dartster F Ruotsi Olle Hedin 12,9
1983 Busy Randy Yhdysvallat Bo W. Takter 13,4
1984 Keystone Patriot Yhdysvallat Veijo Heiskanen 16,0
1985 Glenn Kosmos Yhdysvallat Pekka Korpi 13,0
1986 Dennison Hanover Yhdysvallat Tuomo Mäkelä 12,4
1987 Matine Ruotsi Heikki Korpi 13,2
1988 Pay Nibs Ruotsi Lennart Forsgren 12,1
1989 Mowgli Prophet Ruotsi Pekka Korpi 14,3
1990 Mack Lobell Yhdysvallat Thomas Nilsson 13,5
1991 Slybowl Hanover Yhdysvallat Heikki Korpi 12,2
1992 To The Gate Yhdysvallat Antti Teivainen 11,3
1993 Smooth Blend Yhdysvallat Antti Teivainen 00 10,9 Maailmanennätys
1994 Ina Scot Ruotsi Kjell P.Dahlström 13,5
1995 Shan Rags Norja Noralf Braekken 10,7 Sivusi maailmanennätystä
1996 Isla J Brave Suomi Aki Antti-Roiko 12,4
1997 Aces Noble Ruotsi Jim Frick 12,3
1998 Aces Noble Ruotsi Jim Frick 13,9
1999 Louise Laukko Suomi Anders Lindqvist 10,9
2000 BWT Magic Suomi Ahti Antti-Roiko 12,0
2001 Not A Spacecase Suomi Esa Holopainen 12,3
2002 Varenne Italia Giampaolo Minnucci 09,3 Maailmanennätys
2003 Guenoso Ranska Pekka Korpi 10,8
2004 Classico Merett Italia Pekka Korpi 10,4
2005 Giant Diablo Ruotsi Örjan Kihlström 13,2
2006 Norvelous Hanover Yhdysvallat Antti Teivainen 10,0
2007 Camilla Highness Ruotsi Peter Ingves 10,8
2008 Camilla Highness Ruotsi Peter Ingves 10,4 Sivusi tammojen maailmanennätystä
2009 Premiere Steed Ranska Jean Michel Bazire 09,6 Tammojen maailmanennätys
2010 Amour Ami Yhdysvallat Mika Forss 09,9
2011 Rapide Lebel Ranska Eric Raffin 09,4
2012 Maxwell Mayday Suomi Ari Moilanen 10,7
2013 Owen's Club Italia Pietro Gubellini 10,1 [7]
2014 Reven d'Amour Ruotsi Mika Forss 10,3
2015 Creatine Yhdysvallat Johnny Takter 10,3
2016 Un Mec d'Heripre Ranska Örjan Kihlström 09,5
2017 Midnight Hour Suomi Iikka Nurmonen 10,6
2018 Heavy Sound Ruotsi Kenneth Haugstad 09,5
2019 Makethemark Ruotsi Ulf Ohlsson 10,2
2020 Next Direction Suomi Iikka Nurmonen 08,9 Suomen ennätys, rataennätys
2021 Face Time Bourbon Ranska Eric Raffin 09,7
2022 Run For Royalty Suomi Janne Korpi 09,7
2023 Hierro Boko Ruotsi Santtu Raitala 08,3 Suomen ennätys, rataennätys
2024 Don Fanucci Zet Ruotsi Örjan Kihlström 08,7

1 Hevosen syntymämaa

  1. St Michel -ravit 19.–20.7.2014 Mikkelinravirata.fi. Arkistoitu 28.5.2014. Viitattu 27.5.2014.
  2. Ratauudistus 1975 nosti Mikkelin nykyiseen asemaan 26. maaliskuuta 2012. Länsi-Savo. Arkistoitu 17.5.2012. Viitattu 28.4.2012.
  3. IS listaa: kaikkien aikojen ravihevoset 4. helmikuuta 2012. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 18.3.2012. Viitattu 28.4.2012.
  4. Kaikenlaista on St Michelissä sattunut 17. maaliskuuta 2012. Länsi-Savo. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 28.4.2012.
  5. Next Direction St Michel -ajon voittoon – tulos 08,9 on absoluuttinen SE www.mikkelinravirata.fi. Viitattu 23.7.2020.
  6. Sedinin kaksoset myivät huippuhevosensa suomalaisille: "Kuulosti oudolta" 22. maaliskuuta 2012. Iltalehti. Viitattu 28.4.2012.
  7. http://www.stmichel.fi/uutiset/owens-club-st-michelin-voittajaksi-ajalla-101a/