Puutiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puutiainen
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Leukakoukulliset Chelicerata
Luokka: Hämähäkkieläimet Arachnida
Alaluokka: Punkit Acari
Lahko: Ixodida
Heimo: Puutiaiset Ixodidae
Suku: Ixodes
Laji: ricinus
Kaksiosainen nimi

Ixodes ricinus
Linnaeus, 1758

Puutiaisen levinneisyys
Puutiaisen levinneisyys
Katso myös

  Puutiainen Wikispeciesissä
  Puutiainen Commonsissa

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Puutiainen (arkikielellä punkki) (Ixodes ricinus) on punkkeihin kuuluva eläin. Se kiinnittäytyy sopivaan isäntäeläimeen imeäkseen siitä verta ja saattaa jäädä siihen kiinni jopa päiväkausiksi[2]. Suomessa sitä tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti ja erityisen runsaasti saaristossa. Puutiaiset elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa.[3] Punkkikausi alkaa, kun keskilämpö on yli 5 °C[4] ja päättyy pysyvien pakkasten tultua.[5]

Suomessa tavataan myös toista vaarallista punkkilajia, taigapunkkia eli siperianpuutiaista (Ixodes persulcatus), jonka kantama virus aiheuttaa vakavaa ja helposti kroonistuvaa puutiaisaivotulehdusta.[6][7]

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Punkki etusormella.

Puutiainen on suhteellisen pienikokoinen Ixodida-lahkon laji. Naaraat ovat hieman koiraita isompia.[8] Toukka on alle millimetrin pituinen. Nymfi on puolestaan 1–2 millimetriä pitkä ja aikuinen yksilö 2–4 millimetriä pitkä.[9]

Hämähäkkieläimille tyypillisesti nymfeillä ja täyskasvuisilla yksilöillä on neljä jalkaparia. Toukalla on kuitenkin vain kolme jalkaparia. Aikuisten koiraiden koko ruumista peittää kilpi, mutta aikuisilla naaraille kehittymättömillä muodoilla se peittää vain ruumiin etuosan yläpuolta.[9]

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puutiaisen levinneisyys Suomessa näytteiden perusteella

Puutiaista tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Pohjoisessa-Afrikassa. Euroopassa sitä elää Pohjoismaissa, Britteinsaarilla, Keski-Euroopassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Balkanilla ja Itä-Euroopassa. Puutiaisen levinneisyysalueen rajat ovat 2000-luvulla muuttuneet, sillä lajia tavataan korkeammalla muun muassa Bosnia ja Hertsegovinassa ja Tšekissä. Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa laji on edennyt pohjoisemmaksi. Leviämisen syyksi on ehdotettu ilmaston lämpenemistä, maankäytön muutoksia sekä kauris- ja villisikakantojen muutoksia.[8]

Puutiainen suosii alueita, joissa on kosteata ja runsaasti kasvillisuutta. Se vaatii, että suhteellinen kosteus on vähintään 80 prosenttia. Karikkeen ja maaperän pitäisi pysyä kosteana koko päivän.[8] Puutiaiset ovat herkkiä kuivumiselle, ja ne saavat tarvitsevansa veden suoraan ilman vesihöyrystä.[10] Puutiaisen levinneisyyteen vaikuttaa siis alueelliset mikroilmastot ja isäntälajien esiintyvyys. Puutiainen käyttää jokaisessa elämänvaiheessaan hieman erilaisia isäntiä.[8] Toukkia esiintyy susein karikkeessa, sammalilla, maan pinnalla.[11] Nymfejä on jo hieman korkeammalla kasvillisuudessa ja aikuisia vielä niitäkin korkeammalla.[10]

Suomessa puutiaista tavataan koko maan eteläisessä puoliskossa Kemi-Joensuu-linjalle asti, ja erityisen runsaasti Ahvenanmaalla ja saaristossa. Vastoin vanhaa kansanuskomusta puutiaiset eivät pudottaudu ihmisten päälle lepistä eivätkä muistakaan puista, vaan elävät ja liikkuvat eniten aluskasvillisuuden joukossa, heinikoissa ja pensaikoissa. Puutiainen ei kestä pitkään kuivuutta tai kuumuutta, joten se viihtyy parhaiten lehtometsissä ja rantalepikoissa.[3]

Käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkierto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koiraspunkki (pienempi) parittelee naaraspunkin kanssa

Puutiaisen elämään kuuluu neljä vaihetta, muna, toukka, nymfi ja aikuinen. Jokaisen aktiivisen vaiheen tarvitsee etsiä isäntäeläin, josta se imee verta ravinnokseen.[9] Puutiainen tarvitsee elinaikanaan sukupuolesta riippuen kaksi tai kolme veriateriaa kasvunsa aikana: toukka- eli larvavaiheessa sekä nymfivaiheessa kehittyäkseen ja naaraat aikuisena munien munimiseen.[3] Euroopan pohjoisosissa puutiaisen koko elinkiertoon menee 2–6 vuotta.[9] Tavallisesti elinkierron kesto on kolme vuotta.[8]

Puutiaiset parittelevat yleensä isäntäeläimessä. Kumppanin etsimisessä feromoneilla on tärkeä rooli. Parittelu voi kestää viikon, ja parittelun ja veriaterian nauttimisen jälkeen naaras laskeutuu maahan munimaan. Se etsii sopivan ympäristön, jossa se saattaa olla munimassa 4–8 viikkoa. Puutiainen tuottaa jopa 2 000 munaa. Naaras kuolee muninnan jälkeen, ja toukat kuoriutuvat kahdeksan viikkoa myöhemmin.[8]

Ravintokäyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vasemmalta oikealle:
Larva / larva veriaterian jälkeen;
nymfi / nymfi veriaterian jälkeen;
koiras ja naaras;
naaras veriaterian jälkeen.
Puutiainen veriaterian jälkeen

Puutiainen on generalisti eli se voi käyttää ravintonaan käytännössä minkä tahansa lämminverisen maaselkärankaisen verta.[9] Toukkavaiheen yleisimpiä isäntäeläimiä ovat myyrät, hiiret, päästäiset ja jotkin maassa ruokailevat linnut. Jos isäntäeläin on pieni nisäkäs, toukka ei todennäköisesti kulkeudu kovinkaan kauas kuoriutumispaikastansa, mutta lintujen mukana toukka voi päätyä kauaskin. Toukka- ja nymfiesiintymiä on usein massoittain samalla alueella, sillä kumpikaan ei liiku itsenäisesti pitkälle ja toukkien isäntäeläimetkin ovat paikallisia eläimiä.[10]

Nymfien ja aikuisten yksilöiden yleisimpiä isäntäeläimiä Pohjois-Euroopassa ovat jänikset, hirvieläimet, supikoira, kettu ja jotkin linnut.[10] Ihmisillä kaikkein yleisimpiä ovat nymfivaiheen puremat, sillä nymfiä on pienempänä hankalampi havaita iholta kuin täysikasvuista punkkia.[3] Nymfit ja aikuiset yksilöt hajaantuvat jo isäntäeläimiensä mukana laajalle alueelle.[10]

Puutiainen ”vaanii” saalistansa kasvien kärjissä ja odottaa ohikulkevaa uhria. Isäntäeläimen etsiminen kuluttaa puutiaisen voimia, ja se myös uhkaa kuivua. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen puutiainen joutuu laskeutumaan takaisin kasvillisuuden pohjakerrokseen kosteuttamaan itseänsä. Puutiaisilla ei ole silmiä, mutta se käyttää Hallerin elimiä, joilla se havainnoi ympäristönsä lämpötilaa, hiilidioksidia, kosteutta ja tärähtelyä. Näiden muuttujien ansiosta laji yrittää arvioida parasta mahdollista hetkeä lähteä vaanimaan saalista.[8]

Isäntäeläimessä puutiainen saattaa etsiä jopa useiden tuntien ajan sopivaa kohtaa. Itse ruokailu on pitkä tapahtuma, sillä toukat imevät verta 2–6 päivän, nymfit 3–8 päivän ja aikuiset yksilöt 6–12 päivän ajan. Tuona aikana puutiaisen koko ja paino moninkertaistuu. Ruokailun jälkeen puutiainen pudottautuu maahan kehittyäkseen seuraavaan elämänvaiheeseen tai muniakseen.[11]

Puutiaisten levittämät taudit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjois-Amerkian itärannikolla elävä Ixodes scapularis vastaa kokonsa puolesta Ixodes ricinusta.

Puutiaiset voivat levittää useita taudinaiheuttajia. Borrelia burgdorferi aiheuttaa borrelioosia, Anaplasma phagocytophilum ihmisen granulosyyttistä anaplasmoosia, Francisella tularensis jänisruttoa sekä Babesia-suvun itiöeläimet babesioosia.[8] Rickettsia-suvun bakteerit aiheuttavat puolestaan pilkkukuumetta.[12] Lisäksi puutiaisen välityksellä leviää myös flavivirus, joka aiheuttaa puutiaisaivotulehdusta.[13]

Turun yliopiston vuonna 2015 tekemän keräyksen ja tutkimuksen mukaan puutiaisista noin 30 prosenttia kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa, joista yleisimpiä ovat Borrelia burgdorferi -ryhmän bakteerit.[12] Puutiaisaivotulehduksen riski on suurin lounaissaaristossa ja -rannikolla sekä paikoin Kaakkois-Suomessa. Borrelioositartunnan voi saada alueella, joka ulottuu Oulun korkeudelle saakka. Puutiaisenpureman riski on suurin alavalla varjoisalla maalla, jossa on runsaasti kosteaa matalahkoa kasvillisuutta. Lyhyeksi leikatulla kuivalla nurmella puutiaiset eivät viihdy.

Ruotsissa on 200 todettua tapausta, joissa puutiaisen puremasta on seurannut niin sanottu liha-allergia, joka tarkoittaa oikeastaan allergisuutta punaisen lihan sisältämälle galaktoosi-alfa-1,3-galaktoosi-nimiselle hiilihydraatille.[14][15]

Punkit purevat suomalaisia arviolta puoli miljoonaa kertaa vuodessa, ja borreliatapauksia on 7 000 vuodessa,[16] puutiaisaivokuumetartuntoja noin 40 vuodessa.[17]

Puutiaisen poistaminen iholta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bakteerin aiheuttamaa borrelioosia voidaan ehkäistä poistamalla puutiainen iholta mahdollisimman pian. Kansanperinteessä on usein neuvottu upottamaan puutiainen voihin tai rasvaan, jolloin puutiaisen peräpäässä sijaitsevat hengityselimet eivät saa ilmaa ja puutiainen itse vetäytyy ulos ihosta. Tätä keinoa ei kuitenkaan enää nykyisin suositella, sillä puutiainen saattaa tukehtuessaan oksentaa suolensisältönsä puremaan, jolloin borrelioosin riski kasvaa.[18] Puutiainen tulisi siksi poistaa mekaanisesti esim. pinseteillä tai tarkoitusta varten erityisesti suunnitelluilla punkinpoimijoilla. Pinseteillä tartutaan puutiaista mahdollisimman alhaalta kiinni, ja puutiainen poistetaan hitaasti vetäen iholta. Punkinpoimijoita on myös malleja, joilla puutiainen kiilataan V:n muotoiseen loveen, sekä pihtejä jotka puristavat puutiaista kyljistä. Näillä puutiainen poistetaan pyörittämällä[19] sitä rauhallisesti yhteen suuntaan muutama kokonainen kierros, jolloin punkin ote ihosta irtoaa ja sen voi helposti nostaa pois.

Sekä vetämällä että pyörittämällä puutiainen voi vahingoittua ja osia siitä voi jäädä puremakohtaan, mikä saattaa aiheuttaa tulehduksen. Puutiaisen puristamista muualta kuin päästä tulisi myös välttää, sillä puristaessa puutiaisen nesteitä voi kulkeutua takaisin puremakohtaan. Pyörittämällä käyttäen sopivaa punkinpoimijaa[20] riski "oksentamiseen" sekä pään katkaisemiseen on pienempi, sillä puutiaiseen ei kohdistu lainkaan vetoa tai puristusta[20]. Irrotettu puutiainen suositellaan hävittämään polttamalla, jotta mahdolliset taudit eivät pääse leviämään[21].

Kantajaeläimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Oulun yliopistossa hyönteistutkijana työskentelevän Juhani Itämiehen mukaan runsaasti kasvanut lemmikkikoirien määrä on yksi niistä syistä, jotka ovat mahdollistaneet puutiaisten nopean leviämisen Suomessa. Myös hirvien osuus puutiaisten leviämiseen on pohdinnassa.[22] Ruskea koiranpunkki (Rhipicephalus sanguineus) muistuttaa puutiaista sekä kooltaan että ulkonäöltään.

Helsingissä puutiaisen leviämistä uusille alueille on helpottanut city-kanien määrän kasvu.[23]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Pedro Cardoso: Puutiainen – Ixodes ricinus Suomen Lajitietokeskus. 2010. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Hyönteismaailma hyonteismaailma.fi. Arkistoitu 15.1.2012. Viitattu 8.11.2010.
  3. ↑ a b c d Punkkinet - Punkit (puutiaiset) luonnossa (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Keskisuomalainen (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Yle
  6. ↑ Taigapunkki on matkannut Pohjois-Karjalaan Yle Uutiset. 5.7.2010. Yleisradio. Viitattu 16.6.2017.
  7. ↑ Pohjoisen punkeilta saa ankaraa virusta Yle Uutiset. 14.6.2011. Yleisradio. Viitattu 16.6.2017.
  8. ↑ a b c d e f g h Ixodes ricinus - Factsheet for experts 31.7.2014. European Centre for Disease Prevention and Control. Viitattu 8.12.2020. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e Sormunen, s. 7.
  10. ↑ a b c d e Sormunen, s. 9.
  11. ↑ a b Sormunen, s. 8.
  12. ↑ a b Lehtilä, Sannimari: Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa – eniten sellaisia on Suomen etelärannikolla Yle Uutiset. 1.11.2018. Yleisradio. Viitattu 8.12.2020.
  13. ↑ Sormunen, s. 15.
  14. ↑ Yle
  15. ↑ Strömberg, Jari: Punkin puremasta harvinaisen liha-allergian saaneiden määrä on kasvanut jyrkästi Yhdysvalloissa – Suomessa on todettu aiemmin muutama tapaus Yle Uutiset. 28.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
  16. ↑ Punkkien määrä on jopa 50-kertaistunut – taudin levittäjiin puree isäntien hävitys, Helsingin Sanomat 16.6.2016
  17. ↑ http://www.zoonoosikeskus.fi/attachments/zoonoosit/tbe/vaesto_puutiaisaivokuume_2014.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ Punkkinet - Punkin irrotus (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ Punkki.fi - FAQ
  20. ↑ a b Bada UK - Correct tick removal using a Tool (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ Näin tuhoat punkit oikein - IL-TV www.iltalehti.fi. Viitattu 28.9.2019.
  22. ↑ Tutkija: Koirat pääsyy punkkien vinhaan leviämiseen Hämeen Sanomat. 7.6.2006. Arkistoitu 22.6.2015. Viitattu 7.6.2015.
  23. ↑ Citykanit lisänneet punkkeja ja täitä Helsingissä YLE Helsinki. 26.5.2010. Yleisradio. Viitattu 16.6.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puutiainen&oldid=22413797”