Pavut
| Pavut | |
|---|---|
 Tarhapapu (Phaseolus vulgaris) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Fabales |
| Heimo: | Hernekasvit Fabaceae |
| Suku: |
Pavut Phaseolus L. |
| Katso myös | |
Pavut eli hyötypavut (Phaseolus) on hernekasvisuku, johon kuuluu noin 80 köynnöstävää ruohovartista lajia. Pavut kasvavat luonnonvaraisina Keski- ja Etelä-Amerikassa, mutta niitä viljellään muillakin mantereilla.
Papujen lehdet ovat kolmisormiset, kärhettömät ja kukinto isokukkainen terttu.
Papujen käyttö on yleistä etenkin Etelä-Amerikan ja Lähi-idän maiden ruokakulttuureissa. Ensimmäiset hyötypavut tuotiin Eurooppaan 1500-luvulla.
Suomen ilmastossa voidaan viljellä ainoastaan tuoreena käytettävää tarhapapua (Phaseolus vulgaris), josta syödään koko palko. Tarhapapu tuotiin Suomeen 1600-luvulla. Tarhapapu on puna- tai valkoteriöinen ja sillä on sileä vihreä, keltainen tai violetti, 8–16 cm pitkä palko. Sen viljelysmuotoja ovat muun muassa pensasmaisesti kasvava pensaspapu ja salkomainen salkopapu, joista kummastakin on olemassa useita lajikkeita. Pyöreäpalkoisista tarhapavuista käytetään nimeä taitepapu ja litteäpalkoisista leikkopapu. Tarhapavun syötäviä osia ei tarvitse liottaa ennen käyttöä.[1][2]
Kuivapavut ovat yleensä kuivattuja pensaspapujen siemeniä, joiden muoto vaihtelee lajikkeittain. Väreiltään ne voivat olla valkoisia, ruskeita, vihreitä, mustia tai punaisia. Suosittuja lajikkeita ovat ruskea ja valkoinen papu, mungpapu sekä voi- eli limanpapu. Muita lajikkeita ovat esimerkiksi borlottopapu ja adsukipapu.[3]
Puna- tai valkokukkainen, 3–4 metriä korkea ruusupapu on Suomessakin menestyvä koristeköynnös, jonka palot ja siemenet ovat syötäviä.
Soijapapu ja härkäpapu eivät kuulu nimestään huolimatta papujen sukuun.
Ravintoarvot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pavut sisältävät runsaasti rautaa, mutta elimistö kykenee hyövdyntämään siitä vain noin 2 promillea[4].
Terveysvaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuivattuna käytettävät pavut sisältävät huonosti sulavia ja jopa myrkyllisiä lektiinejä ja muita vahingollisia proteiineja. Jotta ne saataisiin tehottomiksi, kuivatut ja raa’at pavut tulisi liottaa ja keittää ohjeiden mukaan. Vähäisempi käsittely voi johtaa ruoansulatusongelmiin ja jopa ruokamyrkytykseen.[5]
Monet pavut, kuten mung-, canneliini- ja soijapapu, sisältävät runsaasti nikkeliä, jonka krooninen liikasaanti saattaa vaurioittaa munuaisia ja maksaa sekä häiritä immuunijärjestelmän toimintaa ja syntyvän lapsen kehitystä[6][7][8].
Lajeja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pavut arkikielessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen papu-sana on alkuaan tarkoittanut vain härkäpapua, jota on Suomessa viljelty ainakin 600-luvulta eli merovingiajalta saakka. Biologit ovat kuitenkin myöhemmin kehittäneet kasvien tieteellistä luokittelua ja alkaneet käyttää papu-sanaa eri asiasta, joten härkäpapu ei nykyisessä kasvien biologisessa jaottelussa kuulu papujen sukuun.
Yleiskielessä papuja ovat yksinkertaisesti pavun näköiset kasvinosat, kasvien keskinäisistä biologisista suhteista välittämättä. Sanalla papu viitataan usein yhtä lailla kasvin palkoon kuin sen sisältä löytyviin siemenen- tai marjankaltaisiin osiin.
Eräissä murteissa myös tavallisia herneitä sanotaan pavuiksi.[9]
Yleiskielessä pavuiksi nimitetään näin ollen useita hernekasvilajeja ja niiden siemeniä, muun muassa härkäpapua ja soijaa, sekä mungopapua, joka aiemmin luokiteltiin papujen sukuun mutta nykyään omaansa. Lisäksi täysin eri heimoon kuuluvan kahvipensaan siemeniä nimitetään yleensä kahvipavuiksi ja kaakaopuun hedelmien siemeniä kaakaopavuiksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 123–125. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
- ↑ Hiitonen-Poijärvi: Retkeilykasvio
- ↑ Rahola, Jaakko: Papu Raholan syötäviä sanoja P. 10.1.2007. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 20.6.2019.
- ↑ Sabrina Feitosa, Ralf Greiner, Ann-Katrin Meinhardt, Alexandra Müller, Deusdélia T. Almeida, Clemens Posten: Effect of Traditional Household Processes on Iron, Zinc and Copper Bioaccessibility in Black Bean (Phaseolus vulgaris L.). Foods, 31.7.2018, 7. vsk, nro 8, s. 123. PubMed:30065167 doi:10.3390/foods7080123 ISSN 2304-8158 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Papujen lektiini 3.11.2010. Evira. Arkistoitu 5.1.2013. Viitattu 19.6.2019.
- ↑ Riskinarviointi suomalaisten aikuisten altistumisesta elintarvikkeiden ja talousveden raskasmetalleille sekä alumiinille. Ruokaviraston tutkimuksia 2020. https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/tietoa-meista/julkaisut/julkaisusarjat/tutkimukset/riskiraportit/ruokaviraston_tutkimuksia_1_2020_finaali.pdf
- ↑ Nikkeli Ruokavirasto.
- ↑ Nickel content in foods. https://www.torrinomedica.it/approfondimenti/dietologia/nickel-in-foods/
- ↑ Länsimäki, Maija: Laskiaisrokkaa Kotimaisten kielten keskus. 27.2.2001. Viitattu 20.6.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen Lajitietokeskus: Pavut (hyötypavut) – Phaseolus
- Phaseolus L. Funet.fi. Viitattu 20.6.2019.
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Phaseolus (TSN 203844) itis.gov. Viitattu 20.6.2019. (englanniksi)
- Phaseolus L. bean Natural Resources Conservation Service – USDA.gov. Viitattu 20.6.2019 (englanniksi).
- Phaseolus Flora of China. Viitattu 20.6.2019 (englanniksi).