Kenraalibasso

Kenraalibasso on musiikin sävellyskäytäntö, joka on kehittynyt barokin aikana käytetystä basso continuosta. Kenraalibasso pyrki alun perin säästämään aikaa, vaivaa ja nuottipaperia, ilmaisten kuitenkin (riittävän) tarkasti sävellyksen muodon. Kenraalibasso-nimellä on laaja merkityssisältö ja sitä pidetään 1600-luvun saksalaisen harmoniaopin esiasteena. Satsioppi, joka korosti säveltämisen tarkkuutta, muutti kenraalibasson sisältämään numeroita, signatuureja, joilla haluttiin välttää sekaannukset. Kenraalibasso oli barokkiajan sävellystekniikka, jolla luotiin harmonis-kontrapunktinen metakieli, homofoninen tyyli, josta kehittyi länsimaisen musiikin harmoniaoppi. Kenraalibasso-tekniikasta kehittyi sääntöoppi ja sitä sovellettiin mm. musiikkiteosten harmonis-kontrapunktin analysointiin ja selvittämiseen.

Kenraalibassossa nuottiviivastolle on merkitty ainoastaan bassoääni. Soitettaessa bassoääni täydennetään neliääniseksi kenraalibasson sääntöjen mukaisesti. Nuottien yläpuolelle merkitään tarvittaessa intervallimerkintöjä, jotta oikea sointu ja sointukäännös tulevat selville. Kenraalibassomerkintä ei määritä soinnun asemaa, eli sitä, minkä äänen tulee olla ylimpänä.

Kenraalibasson neliääninen sointukudos on homofonista. Äänet eivät siis ole itsenäisiä, vaan soinnussa pyritään mahdollisimman hyvään yhteissointiin. Toisaalta usein saadaan aikaan myös itsenäiseltä kuulostavia melodioita ylä-ääniinkin, ja elävässä musiikissa kenraalibasson ankarimmista äänenkuljetussäännöistä saatetaankin poiketa.

Sääntöjä ja kieltoja

• sointujen yhdistäminen harmonisesti tai melodisesti
• kielletyt rinnakkaiskulut (esimerkiksi rinnakkaiset kvinttikulut samaan suuntaan)
• kielletyt melodiakulut
• kahdennus
• kadenssi

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kenraalibasso Wikimedia Commonsissa