Keikyä
| Keikyä | |
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Sastamala |
|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Turun ja Porin lääni |
| Kuntanumero | 238 |
| Hallinnollinen keskus | Pehula |
| Perustettu | |
| – emäpitäjä | Huittinen |
| Liitetty | 1981 |
| – liitoskunnat |
Kiikka Keikyä |
| – syntynyt kunta | Äetsä |
| Pinta-ala |
km² [1] (1.1.1979) |
| – maa | 66,0 km² |
| Väkiluku |
2 977 [2] (31.12.1980) |
| – väestötiheys | 42,82 as./km² |
Keikyä on Turun ja Porin läänissä sijainnut entinen Suomen kunta. Se yhdistettiin vuonna 1981 Kiikan kanssa Äetsän kunnaksi. Äetsä, Vammala ja Mouhijärvi puolestaan yhdistettiin vuoden 2009 alussa Sastamalan kaupungiksi, joka kuuluu nykyään Pirkanmaan maakuntaan.
Keikyä sijaitsee Huittisten ja Kiikan välissä Kokemäenjoen varrella. Keikyän kunnan muita naapurikuntia olivat Kokemäki ja Vammala. Aikaisempia naapurikuntia olivat Kokemäkeen vuonna 1969 liitetty Kauvatsa ja Vammalaan vuonna 1973 liitetty Tyrvää. Lähimpiä kaupunkeja ovat Huittinen (10 km), Vammala (15 km), Tampere (65 km) ja Pori (75 km).[3]
Keikyän läpi kulkevat valtatie 12 Kokemäenjoen eteläpuolella sekä seututie 249 ja Tampereen ja Porin välinen rautatie sen pohjoispuolella.
Keikyän vaakunan suunnitteli Heikki Paaer, ja se vahvistettiin vuonna 1956.[4]
Vanhoina aikoina Keikyän nimi kirjoitettiin muodossa Keikkiä.lähde?
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keikyä sijaitsee Huittisten ja Kiikan välissä Kokemäenjoen varrella. Kunta oli yli 20 kilometriä pitkä, mutta enimmillään vain muutaman kilometrin levyinen. Keikyän maisemakuvaa hallitsee koillisesta lounaaseen virtaava Kokemäenjoki, joka on entisen kunnan kohdalla keskimäärin 200–300 metriä leveä. Joessa aikoinaan olleet suuret Äetsän- ja Meskalankosket on valjastettu energiantuotantoon. Muita vesistöjä on vähän. Joesta muutamia kilometrejä luoteeseen sijaitsee Aurajärvi, joka virtaa entisen Kauvatsan puolelle Lievijärveen.[3]
Keikyän alueen halki kulkevat Kokemäenjoen eteläpuolelta valtatie 12 ja pohjoispuolelta seututie 249, joka haarautuu Kokemäenjoen ylittävän sillan pohjoispäässä Huittisiin ja Kauvatsalle, ja Tampereen ja Porin välinen rautatie. Lähin rautatieliikennepaikka, Äetsän rautatieasema sijaitsi juuri ja juuri Kiikan kunnan puolella.[3]
Keikyässä ei alun perin ollut varsinaista kuntakeskusta, koska erilaiset julkiset rakennukset sijaitsivat melko hajallaan. 1960-luvulta lähtien nousi kuitenkin yhä keskeisempään asemaan Pehulan kylä joen pohjoispuolella aivan Kiikan rajalla. Äetsän entinen kunnantalo on vuodelta 1977, vielä tuolloisen Keikyän kunnan ajalta.[3] Josef Stenbäckin vuonna 1912 suunnittelema puukirkko sijaitsee Kokemäenjoen etelärannalla.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keikyä kuului jo keskiajalla Suur-Huittisten pitäjään, josta erotettiin myöhemmin myös Kauvatsa, Punkalaidun ja Vampula. Keikyäläisillä oli aikanaan erämaaomistuksia ja kalavesiä Pohjanlahden rannikolla, mistä muistuttaa Ahlaisissa sijaitseva Keikvesi-niminen merenlahti. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan Keikyän alueella oli 14 kylää, joissa oli 45 veroa maksanutta taloa. Keikyäläiset saivat Turun tuomiokapitulilta luvan oman saarnahuonekunnan perustamiseen 1600-luvun lopulla ja saarnahuone valmistui vuonna 1684 tai 1687. Ensimmäinen varsinainen puukirkko valmistui vuonna 1830. Suomen senaatti teki päätöksen Keikyän seurakunnan perustamisesta vuonna 1908, mutta päätöksen toimeenpano ja ero Huittisista venyi vuoteen 1919.[3]
Keikyän kehitys teollisuuspaikkakunnaksi alkoi Porin radan rakentamisen aikoihin, kun Äetsänkosken pohjoisrannalle perustettiin Printz & Co:n konepaja. Laitos muutettiin myöhemmin osittain villankehräämöksi (1897), trikootehtaaksi (1905) ja puuvillatehtaaksi (1914). 1930-luvun alun laman vuoksi tehtaat joutuivat lopettamaan toimintansa. Finnish Chemicals Oy osti tehdasalueen vuonna 1937 ja rakennutti sille klooritehtaan, jonka tuotanto käynnistyi vuonna 1939. Klooritehdas oli kunnan ylivoimaisesti suurin työnantaja, ja sen ansiosta Keikyä oli yksi Suomen teollistuneimmista maalaiskunnista. Vuoden 1970 väestönlaskennan mukaan kunnan ammatissa toimivasta väestöstä 64 prosenttia sai toimeentulonsa teollisuudesta ja rakennustoiminnasta, 19 prosenttia palveluammateista sekä 17 prosenttia maa- ja metsätaloudesta. Teollisuuden osuus elinkeinorakenteesta (55 %) oli siten Keikyässä suurempi kuin monissa kaupungeissa ja kauppaloissakin. Teollisuuden jalostusarvo asukasta kohti nousi Keikyän osalta vuonna 1970 kahdeksanneksi suurimmaksi koko Suomessa kaupungit ja kauppalat mukaan lukien.[3]
Pienimuotoisempaa teollista toimintaa edusti laukkujen ja lompakoiden valmistus, jota tällä Laukkulaaksoksi kutsutulla alueella harjoitetaan edelleen. Keikyä oli aikoinaan tunnettu myös kampojen ja piippujen sekä erilaisten lastu- ja olkitöiden valmistuksesta.[3]
Meskalankoskeen valmistui vuonna 1921 Äetsän voimalaitos,[5] jonka putouskorkeus on 5–6,5 metriä vesitilanteesta riippuen.
Keikyään asutettiin viime sotien jälkeen Pyhäjärven (Vpl) siirtoväkeä.lähde?
Itsenäisen Keikyän kunnan viimeisissä kunnallisvaaleissa vuonna 1976 kunnanvaltuuston 21 paikkaa jakautuivat eri puolueiden kesken siten, että SKDL sai kuusi paikkaa, SDP viisi, Kokoomus viisi, Liberaalinen Kansanpuolue kolme ja Keskusta kaksi paikkaa.[6]
Kylät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aarikkala, Hellilä, Honkola, Kanala, Keikyä, Kiviniemi, Krekola, Meskala, Ojanperä, Partala, Peevola, Pehula, Potila, Saappala, Villilä, Äetsä.[7]
Vuoden 1980 taajamarajauksen mukaan Keikyän ainoa taajama oli keskustaajama eli Pehula, jossa oli 2 420 asukasta. Se sijaitsi pieniltä osin myös Kiikan puolella.[8]
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murre
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keikyän alueella puhutun kielen perustana on yläsatakuntalainen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Keikyän murre kuuluu yläsatakuntalaisen murteen eteläryhmään, joka on lähellä perihämäläisiä murteita.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1980 (PDF) (sivu 16) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Väestönmuutokset kunnittain 1980, osa III (PDF) (sivu 15) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
- ↑ a b c d e f g Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 198–202. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 161
- ↑ Äetsän voimalaitos | Tervetuloa Keikyän kotisivuille! sastamalankylat.fi. 13.10.2013. Viitattu 1.7.2023.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1978, s. 133. Helsinki: Otava, 1977.
- ↑ Keikyä Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 23.12.2023.
- ↑ Väestö- ja asuntolaskenta 1980 Osa XIII: Taajamat. (Suomen virallinen tilasto VI C:106) Helsinki: Tilastokeskus, 1983. Verkkoversio (PDF) (viitattu 16.9.2018).
- ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 237. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keikyän kartta vuodelta 1723[vanhentunut linkki]
- Ruissolki ja haapalastu leivän antajina. Keikyäläiset ja kauvatsalaiset valmistavat suomalaisten kenkiin irtopohjat, Helsingin Sanomat, 03.02.1939, nro 32, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot