Indonesia

Wikipediasta
1 muutos tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 14. lokakuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Kielestä kertoo artikkeli Indonesian kieli.
Indonesian tasavalta
Republik Indonesia
Indonesian lippu Indonesian vaakuna
lippu vaakuna

Indonesian sijainti
Indonesian sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Varapresidentti		 Prabowo Subianto
Gibran Rakabuming Raka
Pääkaupunki Jakarta (8 792 000 as.)
6°08' S, 106°45' E
Muita kaupunkeja Surabaya (2 600 000 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 1 904 569 km² [1] (sijalla 15)
– josta sisävesiä 4,85 %
Väkiluku (2023) 277 534 122[2] (sijalla 4)
– väestötiheys 134 as. / km²
– väestönkasvu 0,95 % [1] (2014)
Viralliset kielet indonesia
Valuutta rupia (IDR)
BKT (2013)
– yhteensä 1285 miljardia USD[1]  (sijalla 15)
– per asukas 5 200 USD
HDI (2019) 0,718 [3] (sijalla 107)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 38,3 % [1]
– teollisuus 12,8 % [1]
– palvelut 48,9 % [1]
Aikavyöhyke UTC+7 / UTC+9
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Alankomaista  – julistautui
 – tunnustettu
17. elokuuta 1945
27. joulukuuta 1949
Lyhenne ID
– ajoneuvot: RI
– lentokoneet: PK
Kansainvälinen
suuntanumero		 +62
Tunnuslause Bhinneka Tunggal Ika (vanhaa jaavan kieltä: Erilaisuudessaan yhtenäinen)
Kansallislaulu ”Indonesia Raya”

Indonesian tasavalta eli Indonesia (indonesiaksi Republik Indonesia) on valtio Kaakkois-Aasiassa. Se koostuu 17 508 saaresta ja on maailman suurin saarivaltio. Suurimmat saaret ovat Sumatra, Jaava ja Sulawesi sekä Borneo. Indonesian väkiluku on yli 270 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa. Indonesia on valtiomuodoltaan tasavalta, jolla on vaaleilla valittu parlamentti ja presidentti. Maan pääkaupunki on Jakarta. Indonesialla on maarajaa kolmen valtion, Papua-Uuden-Guinean, Itä-Timorin ja Malesian, kanssa, sillä Uuden-Guinean ja Timorin saaret on jaettu kahden ja Borneo kolmen valtion kesken. Muita valtioita sen lähialueilla ovat Singapore, Filippiinit, Australia ja Intian Andamaanien ja Nikobaarien territorio.

Indonesian saaristo on ollut kaupalle merkittävä alue ainakin 600-luvulta lähtien, jolloin Srivijaya-kuningaskunta muodosti kauppayhteyksiä Kiinaan ja Intiaan. Indonesian historiaan ovat vaikuttaneet sen luonnonrikkauksia havitelleet suurvallat. Intian vaikutuksesta hindulaiset ja buddhalaiset kuningaskunnat kukoistivat alueella ajanlaskun alusta lähtien. Muslimikauppiaat toivat Indonesiaan islamin, ja eurooppalaiset suurvallat taistelivat löytöretkikaudella keskenään saadakseen monopolin Maustesaarten eli Molukkien kauppaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945[4], 350 vuotta kestäneen Alankomaiden siirtomaavallan päätyttyä, Indonesia sai itsenäisyyden. Sen jälkeen maan historia on ollut myrskyisä, sillä vaikeuksia ovat tuoneet luonnonkatastrofit, korruptio, separatismi, demokratisoitumisen kompastelu ja nopeat talousmuutokset. Tasavalta perustettiin 1950; ensimmäinen presidentti oli Sukarno[4].

Indonesian noin 17 000 saarella[4] elää useita toisistaan eroavia etnisiä, kielellisiä ja uskonnollisia ryhmiä. Niistä jaavalaiset ovat suurin ja poliittisesti hallitseva ryhmä. Jaava on keskussaari, jonka länsiosassa on maan pääkaupunki Jakarta[4]. Yhtenäinen identiteetti on Indonesiassa syntynyt kansallisen kielen, muslimienemmistöisen väestön ja siirtomaavallan sekä sitä vastaan käydyn kamppailun kautta. Indonesian kansallinen tunnuslause Bhinneka tunggal ika ("erilaisuudessaan yhtenäinen", kirjaimellisesti "monta, silti yksi"), ilmentää maan monimuotoisuutta. Separatismi ja muut jännitteet ovat kuitenkin aiheuttaneet väkivaltaisuuksia, jotka ovat haitanneet maan poliittista ja taloudellista vakautta. Suuresta väkiluvusta ja tiheästi asutuista seuduista huolimatta Indonesiassa on laajoja luonnontilaisia alueita, joilla vallitsee maailman toiseksi suurin biodiversiteetti. Vaikka Indonesialla on huomattavat luonnonvarat, köyhyys on yksi nyky-Indonesiaa määrittävistä piirteistä. Indonesia on trooppista aluetta ja kuuluu tulivuorivyöhykkeeseen.[4]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Indonesia on peräisin latinan sanasta Indus, joka tarkoittaa Intiaa, ja kreikan sanasta nesos, joka tarkoittaa saarta.[5] Englantilainen kansatieteilijä George Earl ehdotti vuonna 1850 ”Intian saariston tai Malaijin saariston” asukkaille nimiä Indunesians ja Malayunesians.[6] Samassa julkaisussa Earlin oppilas James Richardson Logan käytti nimeä Indonesia synonyymina ”Intian saaristolle”.[7] Alankomaiden Itä-Intian julkaisuissa kirjoittaneet hollantilaiset tieteilijät eivät kuitenkaan juuri halunneet käyttää Indonesia-nimeä. Sen sijaan he kutsuivat aluetta nimillä Malaijien saaristo (Maleische Archipel); Alankomaiden Itä-Intia (Nederlandsch Oost Indië), yleisesti Indië, Itä (de Oost) ja jopa Insulinde.[8]

Nimi Indonesia yleistyi vuodesta 1900 lähtien yliopistopiireissä Alankomaiden ulkopuolella, ja indonesialaiset nationalistiryhmät ottivat sen myös käyttöön.[9] Adolf Bastian Berliinin yliopistosta teki nimen suosituksi kirjansa Indonesien oder die Inseln des Malayichen Archipels, 1884–1894 kautta. Ensimmäinen nimeä käyttänyt indonesialainen oppinut oli Suwardi Suryaningrat, joka perusti Alankomaihin vuonna 1913 Indonesisch Pers-bureau -nimisen uutistoimiston.[10]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Indonesian kartta.

Indonesia koostuu 17 508 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja.[11] Saaret sijaitsevat päiväntasaajan molemmilla puolilla. Viisi suurinta saarta ovat Jaava, Sumatra, Borneo (Indonesian puoleinen osa Kalimantan), Uusi-Guinea (Indonesian puoleinen osa Länsi-Uusi-Guinea) ja Sulawesi. Indonesialla on maarajaa Malesian kanssa Borneon ja Sebatikin saarilla, Papua-Uuden-Guinean kanssa Uuden-Guinean saarella ja Itä-Timorin kanssa Timorin saarella. Indonesialla on myös aluevesirajaa pohjoisessa Singaporen, Malesian ja Filippiinien kanssa sekä etelässä Australian kanssa kapeissa salmissa.[1] Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki, Jakarta, sijaitsee Jaavan saarella.[11] Muita arviolta yli kahden miljoonan asukkaan kaupunkeja ovat Surabaya, Bekasi, Bandung ja Medan.[12]

Yhteensä 1 904 569 neliökilometrin suuruisena Indonesia on pinta-alaltaan maailman 15. suurin valtio.[1][13] Maan keskimääräinen väestötiheys vuonna 2006 oli 134 henkeä neliökilometriä kohden, 79. suurin maailmassa.[14] Kuitenkin Jaavalla, maailman väkirikkaimmalla saarella,[15] väestötiheys on 940 henkeä neliökilometriä kohden. Indonesian korkein vuori on 5 030 metriä korkea Puncak Jaya Papualla[1] ja suurin järvi 1 145 neliökilometrin suuruinen Toba Sumatralla.[16] Maan pisimmät joet ovat Kalimantanilla, ja niihin kuuluvat Mahakam, Kapuas ja Barito.[17]

Semeru- ja Bromo-vuoret Itä-Jaavalla. Indonesia kuuluu seismiseltä ja vulkaaniselta toiminnaltaan maailman aktiivisimpiin alueisiin.

Indonesian sijainti Tyynenmeren, Euraasian ja Australian mannerlaattojen reunoilla on synnyttänyt maan alueelle lukuisia tulivuoria ja aiheuttaa usein maanjäristyksiä. Indonesiassa on ainakin 150 aktiivista tulivuorta,[18] joihin kuuluvat Krakatau ja Tambora. Molemmat ovat kuuluisia tuhoisista purkauksistaan 1800-luvulla. Tobajärven supertulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli yksi kaikkien aikojen suurimmista purkauksista ja maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi. Viimeaikaisiin seismisen aktiivisuuden aiheuttamiin katastrofeihin kuuluvat vuoden 2004 Intian valtameren maanjäristys, joka surmasi arviolta 167 736 henkeä Pohjois-Sumatralla,[19] ja Jaavan maanjäristys vuonna 2006. Vulkaaninen tuhka on kuitenkin merkittävä tekijä maan hedelmällisyydessä, ja se on mahdollistanut Jaavan ja Balin tiheän asutuksen.[20]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Indonesia sijaitsee päiväntasaajalla, maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Vuodessa on toisistaan selvästi erottuvat kuivakausi ja monsuunin aiheuttama sadekausi. Vuosittainen keskimääräinen sademäärä on Jakartassa 1 650 ja Ambonissa 3 640 millimetriä.[21] Maan länsi- ja pohjoisosat saavat eniten sadetta. Yleisesti ottaen ilman suhteellinen kosteus on suuri, tyypillisesti 70–90 %. Lämpötilat vaihtelevat vuoden aikana vain vähän: rannikkotasangoilla on keskimäärin 28 °C, sisämaassa ja vuoristoissa 26 °C, ja korkeimmilla vuorilla 23 °C.[22]

El Niño aiheuttaa suuria vaihteluita vuosittaisiin sademääriin. Vuonna 1997 koettiin paha kuivuus, kun taas vuosina 2001 ja 2009 aluetta koettelivat rankkasateet ja tulvat.[21]

Luonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äärimmäisen uhanalainen sumatranoranki, Indonesiassa kotoperäinen ihmisapina.
Kasvillisuus Indonesiassa

Indonesian koon, trooppisen ilmaston ja saaristoluonteen vuoksi maassa on maailman toiseksi korkein biodiversiteetti Brasilian jälkeen.[23] Maan kasvillisuus ja eläimistö ovat sekoitus aasialaisia ja australaasialaisia lajeja. Sundan jalustan saaret (Sumatra, Borneo, Jaava ja Bali) olivat aiemmin yhteydessä manner-Aasiaan, ja niillä asuu runsaasti aasialaista eläimistöä. Suuria lajeja, kuten sumatrantiikeri, jaavansarvikuono, oranki, norsu ja leopardi eli aiemmin runsaasti aina Balilla saakka, mutta niiden määrät ja asuinalueet ovat pienentyneet rajusti.[24]

Metsät peittävät noin 60 prosenttia Indonesiasta.[25] Pienemmän ja tiheämmin asutun Jaavan saaren metsät on kuitenkin suureksi osaksi tuhottu ihmisasutuksen ja maatalouden tieltä. Sumatralla ja Kalimantanilla kasvillisuus on pääosin aasialaista. Sulawesilla, Pienillä Sundasaarilla ja Molukeilla, jotka ovat olleet pitkään erossa mantereesta, on sen sijaan oma ainutlaatuinen kasvillisuutensa ja eläimistönsä.[26] Papua oli yhteydessä Australian mantereeseen, ja sen kasvillisuus ja eläimistö poikkeavat siksi muista Indonesian saarista.[27]

Indonesian 80 000 kilometrin pituista rannikkoa ympäröi trooppinen meri, joka on vaikuttanut maan lajiston monimuotoisuuteen. Indonesialla on lukuisia meri- ja rannikkoekosysteemeitä, joihin kuuluu esimerkiksi rantoja, dyynejä, estuaareja, mangrovemetsiä, koralliriuttoja, vuorovesialueita ja pieniä saariekosysteemejä.[5]

Brittiläinen luonnontieteilijä Alfred Russel Wallace kuvaili jakolinjan Indonesian aasialaisen lajiston ja australaasialaisen lajiston välillä.[28] Se tunnetaan Wallacen linjana, ja se kulkee suurin piirtein pohjoisesta etelään Sundan jalustan reunalla Kalimantanin ja Sulawesin välissä sekä syvän Lombokinsalmen kautta Lombokin ja Balin välissä. Linjan länsipuolella lajisto on aasialaistyyppistä, Lombokilta itään taas enemmänkin australialaista. Kirjassaan The Malay Archipelago (1869) Wallace kuvailee useita linjaa ympäröivälle alueelle kotoperäisiä lajeja.[29] Alue on nimetty Wallaceaksi.[28]

Indonesian tiheä väestö ja nopea teollistuminen ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia. Ne eivät useinkaan saa paljon huomiota köyhyyden ja heikon, alirahoitetun hallinnon vuoksi.[30] Ongelmiin kuuluvat suurimittainen metsien tuhoaminen (josta suuri osa tapahtuu laittomasti) ja siihen liittyvät metsäpalot, jotka aiheuttavat savuhaittoja Länsi-Indonesiassa, Malesiassa ja Singaporessa, meren luonnonvarojen liikakäyttö sekä nopeaan kaupungistumiseen ja talouskehitykseen liittyvät ongelmat. Niihin kuuluvat ilmansaasteet, liikenneruuhkat, jätteiden hallinta ja vesikysymykset.[30] Indonesian metsistä oli vuonna 2008 jäljellä enää vajaat puolet vuoteen 1982 verrattuna.[31] Elinympäristöjen tuhoutuminen uhkaa Indonesialle kotoperäisten ja muiden lajien selviytymistä. Niihin kuuluu 140 nisäkäslajia, jotka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on määritellyt vaarantuneiksi ja joista 15 lajia on äärimmäisen uhanalaisia, mukaan lukien sumatranoranki.[32]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Indonesian historia

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Indonesialaiset alukset tekivät kauppamatkoja Afrikkaan asti jo ensimmäisellä vuosisadalla. Borobuduriin kaiverrettu laiva noin vuodelta 800.

Homo erectuksen yleisesti jaavanihmisenä tunnetuista fossiilijäänteistä on päätelty, että Malaijien saaristossa on ollut asutusta ainakin 500 000 vuotta sitten.[33] Malaijien saaristoon tulleet austronesialaiset olivat todennäköisesti lähtöisin Etelä-Kiinasta, josta he Taiwanin kautta saapuivat Filippiineille noin 3000 eaa., Itä-Indonesian saarille ja Borneoon noin 2000 eaa. sekä Uuteen-Guineaan, Jaavalle ja Sumatralle noin 1500–1000 eaa.[34] Villiriisiä on viljelty Sulawesin saarella ainakin jo noin 3000 eaa. ja varhaisimmat todisteet riisin märkäviljelystä ovat 700-luvulta jaa.[35] Varhaisimmat arkeologiset todisteet kaupankäynnistä Kiinan ja Intian kanssa ovat kahdelta ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. Balilta on löydetty 1. vuosisadalta peräisin olevista haudoista intialaisia esineitä ja Intian kaakkoisrannikolta on löydetty 100-luvulta eaa. peräisin olevia indonesialaisten veneiden hylkyjä.[36]

Muskotti on lähtöisin Indonesian Bandasaarilta. Se oli aiemmin yksi maailman arvokkaimmista tuotteista ja houkutteli eurooppalaisia siirtomaavaltoja Indonesiaan.

Hindulais-buddhalaiset kuningaskunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malaijien saariston ensimmäinen nimeltä tunnettu poliittinen yksikkö oli Kantoli, josta ei tiedetä muuta kuin nimi ja että se oli Srivijayan edeltäjä.[37][38] Srivijayan kuningaskunta syntyi todennäköisesti jo 500-luvulla, sillä kiinalaisten tullessa sinne 600-luvun lopulla yhteiskunta oli pitkälle kehittynyt.[39] 600-luvun lopulta lähtien Srivijaya alkoi laajeta ja 1100-luvun lopulla sen alueet käsittivät Sumatran, Malakan niemimaan sekä osia Jaavan ja Borneon saarista. Srivijaya oli thalassokratia eli merivalta. Sen hallussa olivat Malakansalmi ja Sundansalmi, jotka olivat alueen tärkeimmät merireitit. Niiden kautta kulkivat Kiinan ja Intian väliset kauppareitit sekä Malaijien saariston koko kaupankäynti.[40] Muita merkittäviä kuningaskuntia olivat saariston itäosissa Mataramin kuningaskunta (732-1045) ja sen seuraaja Kedirin kuningaskunta (1045-1221).

Srivijaya alkoi hajota 1200-luvulla ja 1290 Singhasari valloitti sen. Singhasarin valtakausi jäi lyhyeksi, sillä mongolit tuhosivat sen 1293. Singhasarin raunioille syntyi Malaijien saariston seuraava suurvalta Majapahit (1293-1527). Alueellisesti Majapahit käsitti lähes koko nyky-Indonesian sekä Malakan niemimaan ja Itä-Timorin. Majapahitin hajoaminen alkoi 1400-luvulla ja 1500-luvun alkupuolella siitä oli enää jäljellä Kediri, jonka Demakin sulttaanikunta valloitti 1527.

Srivijaya ja Majapahit ovat suuri kansallisen ylpeyden aihe indonesialaisille ja samalla osoitus Indonesian historian suuruudesta. Poliitikot ovat käyttäneet Srivijayan ja Majapahitin kuningaskuntien hallitsemia alueita perusteluna Indonesian nykyisille rajoille.[41]

Hindulais-buddhalaisten kuningaskuntien näkyvin perintö on maailman suurin buddhalainen temppeli Borobudur Jaavalla ja Indonesian suurin hindutemppeli Prambanan. Molemmat kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Islamin valtakausi ja eurooppalaisten tulo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka muslimikauppiaat matkustivat Kaakkois-Aasiassa jo varhain islamilaisella kaudella, vanhimmat todisteet islamiin kääntyneistä ovat 1200-luvulta Pohjois-Sumatralta.[42] Muut Indonesian alueet ottivat islamin vastaan asteittain. Siitä tuli Jaavan ja Sumatran hallitseva uskonto 1500-luvun lopulla. Islam sekoittui suureksi osaksi jo olemassa oleviin kulttuurin ja uskonnon piirteisiin, ja niin syntyi Indonesiassa, erityisesti Jaavalla, nykyisin pääosin harjoitettava islamin muoto.[43] Ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Indonesiaan vuonna 1512, kun portugalilaiset kauppiaat Francisco Serrãon johtamina yrittivät monopolisoida itselleen muskotin, mausteneilikan ja kubebapippurin lähteet Molukeilla.[44] Alankomaalaiset ja brittiläiset kauppiaat tulivat perässä. Vuonna 1602 alankomaalaiset perustivat Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian (VOC), ja heistä tuli hallitseva eurooppalainen valta alueella. Vararikon jälkeen VOC hajotettiin virallisesti vuonna 1800, ja Alankomaat perustivat Alankomaiden Itä-Intian siirtomaakseen.[45]

Suurimman osan siirtomaakautta Alankomaiden valta alueella oli heikkoa, ja vasta 1900-luvun alussa se ulottui Indonesian nykyisille rajoille saakka.[46]Hollantilaiset joukot osallistuivat jatkuvasti kapinoiden kukistamiseen Jaavalla ja sen ulkopuolella. Paikallisten johtajien vaikutusvalta, kuten prinssi Diponegoron Jaavan keskiosassa, Imam Bonjolin Sumatralla ja Pattimuran Molukeilla, ja verinen kolme vuosikymmentä kestänyt sota Acehissa heikensivät Alankomaiden hallintoa ja sitoivat siirtomaajoukot konflikteihin.[47]

Toinen maailmansota ja itsenäisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin hyökkäys ja sitä seurannut miehitys toisen maailmansodan aikana päättivät Alankomaiden hallinnon,[48] ja rohkaisivat aiemmin hiljennettyä Indonesian itsenäisyysliikettä. Kaksi päivää Japanin antautumisen jälkeen elokuussa 1945 vaikutusvaltainen nationalistijohtaja Sukarno julisti maan itsenäiseksi, ja hänet nimitettiin sen presidentiksi. Alankomaat yritti saada maan takaisin hallintaansa. Indonesian vallankumous päättyi kuitenkin joulukuussa 1949 siihen, että kansainvälisen painostuksen alla hollantilaiset muodollisesti tunnustivat Indonesian itsenäiseksi.[49] Alankomaille jäi kuitenkin vielä Uuden-Guinean länsiosa, mutta Indonesia vaati myös sitä, ja se liitettiinkin maahan vuonna 1962.[50]

Indonesian ensimmäinen presidentti Sukarno.

Sukarno siirtyi demokratiasta kohti autoritaarisempaa hallintoa. Hän säilytti valtansa tasapainottelemalla toisiaan vastustavien voimien, armeijan, islamin ja kommunistien (PKI) kanssa.[51] Vallankaappausyritys 30. syyskuuta 1965 sai vastaansa armeijan, joka johti väkivaltaisia kommunisminvastaisia puhdistuksia. Niiden aikana PKI:tä syytettiin kaappausyrityksestä ja puolue käytännössä tuhottiin.[52] Satoja tuhansia ihmisiä surmattiin.[53] Armeijan päällikkö, kenraali Suharto, syrjäytti poliittisesti heikentyneen Sukarnon, ja hänet nimitettiin muodollisesti presidentiksi maaliskuussa 1968. Hänen Uuden järjestyksen hallintoaan kannatti Yhdysvaltain hallitus,[54] joka rohkaisi ulkomaiden investointeja Indonesiaan. Ne olivat merkittävä tekijä seuraavan kolmen vuosikymmenen taloudellisessa kasvussa mutta myös hallinnon suorittamissa joukkoteurastuksissa.

Indonesia vaati itselleen myös Portugalin siirtomaata Itä-Timoria ja miehittikin sen vuonna 1975, samoihin aikoihin kuin Portugalin muut siirtomaat itsenäistyivät. Alueen asukkaat eivät kuitenkaan hyväksyneet sen liittämistä Indonesiaan ja myös YK tuomitsi miehityksen. Vuonna 2002 Indonesia vetäytyi sieltä ja Itä-Timor itsenäistyi.

Vuosina 1997 ja 1998 Aasian talouskriisi iski pahiten Indonesiaan.[55] Se lisäsi tyytymättömyyttä maan hallintoa kohtaan[56] ja johti yleisiin mielenosoituksiin. Suharto erosi 21. toukokuuta 1998.[57] Vuonna 1999 Itä-Timor äänesti haluavansa erota Indonesiasta 25 vuotta kestäneen miehityksen jälkeen. Miehityksen aikaiset sortotoimet ja ihmisoikeusloukkaukset oli tuomittu kansainvälisesti.[58] Suharton eroa seuranneella Reformasi-kaudella demokratia on vahvistunut; maassa on aloitettu alueellisen autonomian ohjelma, ja ensimmäiset suorat presidentinvaalit pidettiin vuonna 2004. Poliittinen ja taloudellinen epävakaisuus, yhteiskunnalliset levottomuudet ja terrorismi ovat hidastaneet kehitystä. Vaikka uskonnollisten ja etnisten ryhmien väliset suhteet ovat pääosin hyvät, tyytymättömyys ja väkivalta ovat joillakin alueilla edelleen ongelmia. Acehin sotilaallisen konfliktin lopettamisesta saatiin poliittinen sopu vuonna 2005.[59]

Hallinto ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Indonesian energiapolitiikka
Katso myös: Indonesian ympäristöpolitiikka
Katso myös: Ihmisoikeudet Indonesiassa

Indonesia on tasavalta, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. Pääministerin virkaa ei ole. Indonesia on yhtenäisvaltio, eli valta on keskittynyt keskushallitukselle. Sen jälkeen kun presidentti Suharto erosi vuonna 1998, maassa on tehty suuria poliittisia ja rakenteellisia uudistuksia. Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa on uudistettu neljällä perustuslakiin vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2002 tehdyllä lisäyksellä.[60] Indonesian presidentti on maan valtionpäämies ja armeijan ylipäällikkö, ja hän johtaa sisä- ja ulkopolitiikkaa. Presidentti nimittää ministerineuvoston, jonka jäsenten ei tarvitse olla vaaleilla valittuja. Vuoden 2004 presidentinvaaleissa kansa valitsi presidentin ja varapresidentin ensimmäistä kertaa suoraan.[61] Presidentti voi olla virassa enintään kaksi peräkkäistä viisivuotiskautta.

DPR:n istunto Jakartassa.

Indonesian korkein kansanedustajisto on Neuvoa-antava kansankokous (MPR). Sen päätehtävät ovat perustuslain tukeminen ja sen muuttaminen, presidentin nostaminen valtaan ja valtion politiikan laajojen suuntaviivojen määrittely.[62] MPR:ssä on kaksi huonetta: kansanedustusneuvosto (DPR), jossa on 550 jäsentä, ja alueellisten edustajien neuvosto (DPD), jossa on 168 jäsentä. DPR hyväksyy lainsäädännön ja valvoo toimeenpanovaltaa; sen puolueisiin ryhmittyneet jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi suhteellisella vaalitavalla.[60] Uudistukset vuodesta 1998 lähtien ovat huomattavasti lisänneet DPR:n merkitystä hallinnossa. Uudistuksiin kuuluu täysi valta lainsäädännössä ilman toimeenpanevien elinten puuttumista, se että kaikki DPR:n jäsenet valitaan vaaleilla ja armeijan edustajille varatut paikat on poistettu, ja vain DPR:lle avoimet perusoikeudet.[63] DPD on vuorostaan parlamentin uusi huone, joka huolehtii alueellisista kysymyksistä. Vuoden 2001 perustuslain lisäyksen mukaan DPD koostuu neljästä vaaleilla valitusta puolueeseen kuulumattomasta edustajasta jokaisesta 33 provinssista.[64]

Maan korkein oikeus on Mahkamah Agung eli Indonesian korkein oikeus. Se koostuu jäsenistä, jotka presidentti nimittää parlamentin laatimasta ehdokaslistasta. Korkeimman oikeuden alapuolella on neliosainen oikeusjärjestelmä, johon kuuluu yleisiä, uskonnollisia, sotilaallisia ja hallinnollisia oikeusistuimia. Erillinen perustuslakituomioistuin perustettiin vuonna 2003.[65]

Suharton kaatumisen jälkeen Indonesiassa on tapahtunut paljon edistystä demokratiassa ja poliittisissa vapauksissa, ja vaikka maassa on edelleen paljon ihmisoikeusongelmia, luokitteli Freedom House sen vuonna 2010 ainoana Kaakkois-Aasian maana vapaaksi (free).[66] Suurimpia ihmisoikeusongelmia ovat kuolemantuomio, Papuan tilanne, uskonnonvapauden rajallisuus, ilmaisunvapauden osittainen rajoittaminen ja haluttomuus käsitellä aiempien hallintojen ihmisoikeusrikoksia.[67]

Indonesian presidenttinä vuodesta 2014 ollut Joko Widodo valittiin huhtikuussa 2019 presidentinvaaleissa toiselle virkakaudelle. Vaalit hävinnyt vastaehdokas syytti vaaleja epärehellisiksi, mutta sekä vaalien valvontaelin että riippumattomat vaalitarkkailijat olivat todenneet vaalit vapaiksi ja rehellisiksi.[68]

Ulkosuhteet ja armeija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suharto suhtautui epäilevästi länsivaltoihin ja vihamielisesti Malesiaan. Hänen jälkeensä Indonesian ulkosuhteet ovat keskittyneet kansainväliseen yhteistyöhön ja myönnytyksiin, jotta maan poliittiselle vakaudelle ja talouskehitykselle saataisiin ulkopuolista tukea. Indonesialla on läheiset suhteet naapureihinsa Aasiassa, ja maa on ASEANin[69] sekä East Asia Summitin perustajajäsen. Indonesia palautti suhteensa Kiinaan vuonna 1990. Suhteiden viilenemisen olivat aiheuttaneet Suharton kauden alun kommunisminvastaiset puhdistukset.[65] Indonesia on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1950 lukuun ottamatta lyhyttä eroa tammikuusta 1965[70] siksi, että Malesia otettiin turvallisuusneuvoston väliaikaisjäseneksi. Maa oli Sitoutumattomien maiden liikkeen ja Islamilaisen konferenssin perustajajäsen.[69] Indonesia on allekirjoittanut ASEANin vapaakauppa-aluesopimuksen, ja se on OPECin, Cairns-ryhmän ja Maailman kauppajärjestön jäsen. Indonesia on saanut humanitaarista ja kehitysapua vuodesta 1966 lähtien, erityisesti Yhdysvalloilta, Euroopalta, Australialta ja Japanilta.[69]

Indonesia on työskennellyt muiden valtioiden kanssa saadakseen syytteeseen Al-Qaidaan ja muuhun sotilaalliseen islamismiin liittyneiden pommi-iskujen tekijöitä.[71] Tuhoisassa Balin pommi-iskussa Kutan turistikaupungissa vuonna 2002 kuoli 202 henkeä, joista 164 oli ulkomaisia matkailijoita.[72] Iskut ja niitä seuranneet matkustusvaroitukset ovat vahingoittaneet pahasti Indonesian matkailualaa.

Indonesian 300 000 miehen[73] asevoimiin (TNI) kuuluvat maavoimat (TNI-AD), merivoimat (TNI-AL, mukaan lukien merijalkaväki) ja ilmavoimat (TNI-AU). Armeijan henkilökunnasta noin 233 000 on aktiivisessa palveluksessa. Puolustusmäärärahojen osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2005 yksi prosentti.[74] Suharton kauden jälkeen vuodesta 1998 armeijan edustus parlamentissa on poistettu, mutta sillä on silti runsaasti poliittista valtaa.[75] Separatismi Acehin ja Papuan alueilla on johtanut aseellisiin konflikteihin, ja syytteitä ihmisoikeusloukkauksista ja julmuuksista on esitetty molemmilta puolilta.[76] Kolmekymmentä vuotta kestäneen Vapaa Aceh -liikkeen ja Indonesian armeijan välisen sissisodan jälkeen osapuolet sopivat vuonna 2005 Helsingissä aselevosta.[77] Papualla on otettu käyttöön merkittäviä alueellisen autonomian takaavia lakeja, joskin ne ovat jääneet epätäydellisiksi.

Hallinnollinen jako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Indonesian provinssit
Indonesian provinssit.

Hallinnollisesti Indonesia koostuu 34 provinssista, joista kolmella on erikoisasema.[78][1][79] Jokaisella provinssilla on oma poliittinen hallintonsa ja kuvernöörinsä. Provinssit on jaettu hallintoalueisiin (kabupaten) ja kaupunkeihin (kota), jotka jaetaan edelleen alapiirikuntiin (kecamatan), ja sen jälkeen kyläryhmiin (joko desa tai kelurahan). Sen jälkeen kun asetukset alueellisesta itsehallinnosta otettiin käyttöön vuonna 2001, hallintoalueista ja kaupungeista on tullut keskeisiä alueellisen jaon yksiköitä. Ne tarjoavat suurimman osan julkisista palveluista. Kylätaso on eniten läsnä indonesialaisen päivittäisessä elämässä. Kylän tai kaupunginosan asioita hallinnoi vaaleilla valittu lurah tai kepala desa (kyläpäällikkö).[80]

Aceh, Jakarta, Yogyakarta, Papua ja Länsi-Papua ovat provinsseja, joilla on tavallista enemmän valtaa lainsäädännössä ja suurempi autonomia keskushallinnosta kuin muilla provinsseilla. Acehin hallituksella on esimerkiksi oikeus luoda itsenäinen lakijärjestelmä; vuonna 2003 se otti käyttöön šarian eli islamilaisen lain muodon.[81] Yogyakartalle annettiin erityisalueen status tunnustuksena sen keskeisestä asemasta Indonesian tasavaltalaisten kannattamisessa vallankumouksen aikana. Papua, joka tunnettiin ennen nimellä Irian Jaya, sai autonomian vuonna 2001.[82] Jakartalla puolestaan on erikoisasema maan pääkaupunkialueena.[83]

Indonesian provinssit ja niiden pääkaupungit

(Indonesialainen nimi suluissa, kun se eroaa suomenkielisestä)
* viittaa provinsseihin, joilla on erikoisasema

Sumatra

Jaava

Pienet Sundasaaret

Kalimantan (Borneon eteläosa)

Sulawesi

Molukit

Länsi-Uusi-Guinea

Pääkaupungin siirto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Widodo ilmoitti vuonna 2019, että maa alkaa valmistella pääkaupungin siirron Itä-Kalimantanin provinssiin, Borneon saarelle. Symbolisesti siirrolla olisi iso merkitys, sillä Widodon sanoin uusi pääkaupunki olisi ensimmäinen, jonka indonesialaiset itse ovat valinneet. Uuden pääkaupungin nimeksi tulee Nusantara.[84] Käytännönläheisempiä syitä olivat Jakartan saasteet, ruuhkat ja alttius luonnonkatastrofeille. Siirron kustannuksiksi arvioidaan 30 miljardia euroa.[85].

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesipuhvelia käytetään apuna riisipeltojen auraamisessa Jaavalla. Maatalous on ollut Indonesian tärkein elinkeino vuosisatoja.

Indonesian ostovoimakorjattu bruttokansantuote (BKT) oli vuonna 2011 arviolta noin 1 139 miljardia Yhdysvaltojen dollaria, henkeä kohden 4 700 dollaria. Teollisuus muodostaa talouden suurimman osa-alueen, ja tuottaa 47,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Palvelut muodostavat 38,9 prosenttia ja maatalous 14,7 prosenttia BKT:stä. Palvelualoilla työskentelee kuitenkin enemmän ihmisiä kuin talouden muilla osa-alueilla, 48,9 prosenttia maan työikäisestä väestöstä. Teollisuudessa työskentelee 12,8 prosenttia ja maataloudessa 38,3 prosenttia työvoimasta. Merkittäviin teollisuudenaloihin kuuluvat öljyn- ja kaasuntuotanto, tekstiilit, vaatteet, elintarvikkeet, lannoitteet ja kaivostoiminta. Tärkeitä maataloustuotteita ovat mm. palmuöljy, riisi, tee, kahvi, mausteet ja kumi.[1]

Indonesian suurimmat vientimaat ovat Japani (29,4 prosenttia viennistä vuonna 2006), Singapore (11,8 prosenttia), Yhdysvallat (11,5 prosenttia), Kiina (7,7 prosenttia) ja Etelä-Korea (6,4 prosenttia). Suurimmat tuojat ovat vuorostaan Singapore (29,6 prosenttia), Kiina (11,2 prosenttia) ja Japani (8,8 prosenttia). Vuonna 2006 Indonesian kauppatase oli positiivinen: viennistä saatiin tuloja 102,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria, ja tuontikustannukset olivat 73 miljardia dollaria. Indonesialla on huomattavat luonnonvarat, joihin kuuluu raakaöljyä, maakaasua, tinaa, kuparia ja kultaa. Maa tuo eniten koneita ja laitteita, kemikaaleja, polttoaineita ja elintarvikkeita.[1]

Indonesian pääkaupunki ja taloudellinen keskus Jakarta.

1960-luvulla maan talous heikkeni voimakkaasti poliittisen epätasapainon, nuoren ja kokemattoman hallituksen ja taloudellisen nationalismin vuoksi. Seurauksena oli äärimmäistä köyhyyttä ja elintarvikepula. Kun Sukarnon hallitus kaatui 1960-luvun puolivälissä, talous oli kaaoksessa: inflaatio oli 1 000 prosenttia vuodessa, vientitulot supistuivat, infrastruktuuri rapistui, tehtaat toimivat minimikapasiteetilla ja investoinnit olivat vähäisiä. Uusi hallinto toi maahan kurinalaisemman talouspolitiikan, jonka seurauksena inflaatio laski, valuutta vakautui ja maahan saatiin houkutelluksi ulkomaista apua ja investointeja. Indonesia on OPECin ainoa jäsen Kaakkois-Aasiassa. 1970-luvun korkeat öljyhinnat toivat vientituottoja, joiden ansiosta talous kasvoi yli 7 prosenttia vuosina 1968–1981. Ylisäätelyn ja laskevien öljyhintojen vuoksi kasvu hidastui keskimäärin 4,3 prosenttiin vuosina 1981–1988. 1980-luvun lopulla aloitettiin useita talousuudistuksia, joihin kuuluivat rupian hallittu devalvaatio vientituotteiden kilpailukyvyn lisäämiseksi ja sääntelyn vähentäminen.[86] Kun taloutta jälleen uudistettiin 1980-luvun lopulla, ulkomaisia investointeja virtasi Indonesiaan, erityisesti teollisuustuotantoon. Vuosina 1989–1997 maan talous kasvoi keskimäärin yli 7 prosenttia vuodessa.[86][87]

Aasian talouskriisi iski vuosina 1997–1998 rajuimmin juuri Indonesiaan. Maan valuutan Indonesian rupian vaihtokurssi dollaria vastaan putosi 2 000 rupiasta 18 000 rupiaan. Bruttokansantuote kutistui 13,1 prosenttia.[87] Suhde on sen jälkeen tasaantunut noin 10 000 rupiaan dollaria kohden. Talous on parantunut huomattavasti, vaikkakin hitaasti. Poliittinen epävakaisuus vuodesta 1998 lähtien, hitaat talousuudistukset ja korruptio hallinnon ja talouden kaikilla tasoilla ovat vaikeuttaneet toipumista.[88][89] Transparency International on sijoittanut Indonesian korruptioindeksissään sijalle 143 yhteensä 180 tutkitusta maasta.[90] Maan bruttokansantuote kuitenkin kasvoi yli viisi prosenttia vuosina 2004 ja 2005, ja kasvun on ennustettu nousevan.[91] Kasvu ei kuitenkaan ole niin voimakasta, että työttömyys vähenisi merkittävästi,[89][92] tai nopeuttaisi palkkojen nousua. Polttoaineen ja riisin hintojen nousu on pahentanut köyhyyttä. Vuonna 2005 valtion oli pakko vähentää suuria tukiaan polttoaineiden hintoihin kansainvälisten öljyhintojen noustessa, mikä oli merkittävä syy inflaatioon ja vaikeuksiin. Vuonna 2006 arviolta 17,8 prosenttia maan väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella, ja 49,0 prosenttia eli alle kahdella dollarilla päivässä.[93]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesiassa on 676 lentokenttää. Rautatietä on noin viisituhatta kilometriä ja päällystettyä maantietä noin 260 000 km.[1] Saarten välillä liikutaan laivoilla ja lautoilla. Suurin laivayhtiö on valtiollinen Pelni. Maantieliikenne on kaoottista varsinkin Jaavalla ja Balilla. Monet matkailijat vuokraavat moottoripyörän.[94]

Jakartan ja Surabayan välille suunnitellaan 685 km pitkää erikoisnopeaa junayhteyttä, jolla matka taittuisi 2,5 tunnissa. Nykyisin matka kestää linja-autolla 10–14 tuntia, ruuhkissa jopa 18 tuntia. Kaupunkien välillä on lentoyhteys kerran tunnissa, mutta lentoasemien kapasiteetti lähestyy ylärajaansa.[11]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Indonesian kansat

Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan Indonesian väkiluku oli noin 206 miljoonaa, ja vuonna 2010 maan tilastokeskus arvioi sen kasvaneen yli 237 miljoonaan.[95] 124 miljoonaa henkeä asuu Jaavan saarella, joka on maailman väekkäin saari.[15] 1960-luvulta asti noudatetusta, suhteellisen tehokkaasta perhesuunnitteluohjelmasta huolimatta väestön ennustetaan kasvavan yhteensä 315 miljoonaan vuoteen 2035 mennessä. Ennuste perustuu arvioituun nykyiseen 1,25 prosentin vuosittaiseen väestönkasvuun.[96]

Minangkabau-hääpari.

Suurin osa indonesialaisista on Taiwanilta kotoisin olevien, austronesialaisia kieliä puhuneiden kansojen jälkeläisiä. Toinen merkittävä ryhmä on melanesialaiset, jotka asuvat maan itäosassa. Indonesiassa on noin 300 etnistä ryhmää, ja maassa puhutaan 742 kieltä ja murretta[97] Suurin kieli on jaava, jota puhuu 42 prosenttia väestöstä. Jaavankieliset ovat maan poliittisesti ja kulttuurisesti hallitseva väestöryhmä.[98] Sundalaiset, malaijit ja maduralaiset ovat suurimmat ei-jaavalaiset väestöryhmät. Pienet, mutta merkittävät kiinalaisten, intialaisten, eurooppalaisten ja arabien ryhmät asuvat pääosin kaupunkialueilla. Tunne kuulumisesta yhteiseen Indonesian kansakuntaan on läsnä vahvojen alueellisten identiteettien rinnalla.[99] Maan yhteiskunta on pysynyt suureksi osaksi harmonisena, vaikka sosiaaliset, uskonnolliset ja etniset jännitteet ovat paikoin aiheuttaneet pahoja väkivaltaisuuksia. Maansisäinen muuttoliike (mukaan lukien virallinen transmigrasi-ohjelma) on aiheuttaneet väkivaltaa, kuten paikallisten dayakien toteuttaman satojen maduralaisten joukkomurhan Länsi-Kalimantanilla ja konfliktit Molukeilla, Keski-Sulawesilla ja Länsi-Papualla. Indonesiankiinalaiset ovat vaikutusvaltainen etninen vähemmistö, joka muodostaa alle kaksi prosenttia väestöstä. Kiinalaiset hallitsevat suurta osaa maan yksityisestä kaupankäynnistä ja varallisuudesta.[100] Seurauksena on ollut huomattavaa katkeruutta ja jopa väkivaltaa kiinalaisia vastaan.[101]

Maan virallinen kansallinen kieli on indonesia, jota puhuu valtaosa indonesialaisista. Sitä opetetaan kouluissa kautta maan. Se on kaupankäynnin, politiikan, tiedotusvälineiden, koulutuksen ja akateemisen maailman kieli. Alun perin se toimi alueen, mukaan lukien nykyisen Malesian, lingua francana, ja se on läheistä sukua malaijin kielelle. Indonesian käyttöä alkoivat edistää ensimmäisen kerran nationalistit 1920-luvulla, ja se julistettiin maan viralliseksi kieleksi Indonesian itsenäistyessä vuonna 1945. Suurin osa indonesialaisista puhuu ainakin yhtä useista sadoista paikallisista kielistä (bahasa daerah), usein äidinkielenään. Niistä maan suurimman etnisen ryhmän kieli, jaavan kieli on puhutuin.[1] Toisaalta Papualla puhutaan yli 700:aa alkuperäistä papualaista ja austronesialaista kieltä vain 2,7 miljoonan asukkaan alueella.[102]

Medanin suuri moskeija. Indonesian muslimiväestö on maailman suurin.

Vaikka Indonesian perustuslain mukaan maassa on taattava uskonnonvapaus,[103] virallisesti tunnustettuja uskontoja on vain kuusi: islam, protestanttisuus, katolisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus.[104] Vaikka Indonesia ei ole islamilainen valtio, se on väkiluvultaan maailman suurin muslimienemmistöinen maa. Lähes 80 prosenttia indonesialaisista on vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan muslimeita.[1] Väestöstä on kristittyjä 11 prosenttia, josta noin kaksi kolmasosaa protestantteja. Kaksi prosenttia on hindulaisia ja yksi prosentti buddhalaisia. Suurin osa indonesialaisista hinduista on balilaisia,[105] ja suurin osa buddhalaisista kuuluu maan kiinalaisväestöön.[106] Vaikka hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat nykyisin vähemmistöuskontoja, niillä on ollut huomattava vaikutus maan kulttuuriin. Islam saapui Indonesiaan aluksi Pohjois-Sumatralle 1200-luvulla kauppiaiden välityksellä. Siitä tuli maan valtauskonto 1500-luvulla.[107] Katolilaisuuden toivat maahan ensimmäiset portugalilaiset siirtomaavalloittajat ja lähetyssaarnaajat,[108] ja protestanttisuus levisi pääosin alankomaalaisten kalvinistien ja luterilaisten lähetyssaarnaajien vaikutuksesta siirtomaakaudella.[109] Suuri osa indonesialaisista, kuten jaavalaiset abanganit, Balin hindut ja kristityt dajakit, harjoittavat uskontoaan vähemmän puhdasoppisessa, synkretistisessä muodossa, johon on sekoittunut paikallisia tapoja ja uskomuksia.[110]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wayang kulit -varjonukketeatteriesitys.

Indonesiassa on noin 300 etnistä ryhmää, joilla on kaikilla vuosisatojen kuluessa kehittyneet omat kulttuuriperintönsä. Maan kulttuuriin ovat vaikuttaneet muun muassa intialainen, arabialainen, kiinalainen, malaijilainen ja eurooppalainen kulttuuri. Hindulaisesta kulttuurista ja mytologiasta on aineksia esimerkiksi perinteisissä jaavalaisissa ja balilaisissa tansseissa, kuten myös wayang kulit -nukketeatterissa. Myös Indonesian arkkitehtuuriin on perinteisesti vaikuttanut eniten intialainen arkkitehtuuri, mutta myös Kiinasta, arabeilta ja Euroopasta saadut vaikutteet ovat jättäneet siihen jälkensä.[111]

Perinteisiä tekstiilejä, kuten batiikki ja ikat, valmistetaan sekä vientiin että kotimaiseen käyttöön. Pitkähihainen batiikkipaita hyväksytään juhlapuvuksi kaikissa etnisissä ryhmissä länsimaalaistyylisen tumman puvun rinnalla.[111]

Perinteiseen indonesialaiseen musiikkiin kuuluvat gamelan ja keroncong. Suosittu nykyaikainen populaarimusiikin laji on dangdut, joka on saanut vaikutteita arabialaisesta, intialaisesta ja malaijien kansanmusiikista. Indonesialainen elokuva oli suosionsa huipulla 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa.[112] Se koki alennustilan 1900-luvun lopussa, mutta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kotimaisten elokuvien tuotanto kasvoi kuudesta yli kahdeksaankymmeneen.[113]

Vanhimmat Indonesiasta löydetyt kirjoitukset ovat sanskritinkielisiä tekstejä, jotka on ajoitettu 400-luvulle. Maan kirjallisuuden merkittäviä hahmoja ovat olleet hollantilainen kirjailija Multatuli, joka arvosteli indonesialaisten kohtelua Alankomaiden siirtomaakaudella, itsenäisyyttä edeltävät sumatralaiset nationalistikirjailijat ja poliitikot Muhammad Yamin ja Hamka[114] sekä maan tunnetuin romaanikirjailija Pramoedya Ananta Toer.[115] Monilla indonesialaisilla kansoilla on omat, vahvat suulliset perinteensä, jotka ovat auttaneet heidän kulttuuriperintönsä säilyttämisessä ja määrittelyssä. Tiedotusvälineiden vapaus on lisääntynyt Indonesiassa huomattavasti presidentti Suharton valtakauden jälkeen. Suharton aikana nykyisin lakkautettu Informaatioministeriö valvoi ja kontrolloi kotimaisia tiedotusvälineitä ja hankaloitti ulkomaisten viestinten toimintaa.[116] Maan televisioverkkoon kuuluu kymmenen kaupallista, maanlaajuista kanavaa ja alueellisia kanavia, jotka kilpailevat julkisen TVRI:n kanssa. Internetiä käyttää kansasta vähemmistö: vuonna 2007 käyttäjiä oli Indonesiassa 20 miljoonaa.[117]

Valikoima indonesialaista ruokaa, kuvassa soto ayam (kananuudelikeitto), sate kerang (simpukkakebab), telor pindang (säilötyt munat), perkedel (uppopaistettua ruokaa) ja es teh manis (makea jäätee).

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesian keittiö vaihtelee alueen, vuodenajan ja yhteiskuntaluokan mukaan. Siinä on vaikutteita kiinalaisesta, länsimaisesta, intialaisesta ja Lähi-idän keittiöistä. Riisi on useimmilla alueilla pääruoka-aine, jota tarjoillaan kasvis- ja liharuokien kanssa. Perusraaka-aineita ovat mausteet (erityisesti chili), kookosmaito, kala ja kana. Molukeilla ja Sulawesissa syödään kuitenkin saagoa ja Länsi-Timorilla maissia enemmän kuin riisiä.[111]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesian suosituimmat urheilulajit ovat sulkapallo ja jalkapallo: maan korkein sarjataso jalkapallossa on Liga Indonesia. Jalkapallomaajoukkue on esiintynyt MM-kilpailuissa historiansa aikana kerran.[118] Myös koripallo oli erityisesti 1940-luvulla suosittua ja 2000-luvulla laji on nostanut suosiotaan nuorison keskuudessa.[119] Maan koripallomaajoukkue on sijoittunut Aasian-mestaruuskilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi.[120] Perinteisiin urheilulajeihin kuuluvat sepak takraw ja Maduralla harrastetut härkäkilpailut. Alueilla, joilla on aiemmin sodittu heimosotia, pidetään niitä muistuttavia kilpailuja, kuten caci Floresilla ja pasola Sumballa. Indonesialainen kamppailulaji on pencak silat. Urheilu on Indonesiassa yleensä miesten hallitsemaa, ja yleisölajeihin liitetään usein laiton uhkapeli.[96]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom House arvioi vuonna 2017 Indonesian median olevan osittain vapaa, mikä johtuu esimerkiksi siitä, että Papuan ihmisoikeuksien tilanteesta raportoineiden toimittajien viisumeja on peruttu.[121]. Toimittajat ilman rajoja katsoi myös Länsi-Papuaa koskevan uutisoinnin olevan huolenaihe maan mediassa, sillä monet toimittajat harjoittavat siitä raportoidessaan myös itsesensuuria.[122]

Indonesian yleisradioyhtiö on nimeltään TVRI, joka on perustettu vuonna 1962.

Indonesialaisia sanomalehtiä ovat muun muassa Kompas, Jawa Pos, Bisnis Indonesia ja Republika.[122]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Indonesia – saarien kulttuurit, Museovirasto 1993, ISBN 951-9075-59-3
  • Friend, T.: Indonesian Destinies. Harvard University Press, 2003. ISBN 0-674-01137-6
  • Munoz, Paul Miche: Early Kingdoms of the Indonesian Archipelago and the Malay Peninsula. Singapore: Editions Didier Millet, 2006. ISBN 9814155675 (englanniksi)
  • Nilakanta Sastri, K. A.: Sri Vijaya. Bulletin de l'Ecole française d'Extrême-Orient, 1940, 40. vsk, nro 2, s. 239-313. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 1.10.2010. (englanniksi)
  • Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1300, Second Edition. MacMillan, 1991. ISBN 0-333-57689-X
  • Schwarz, A.: A Nation in Waiting: Indonesia in the 1990s. Westview Press, 1994. ISBN 1-86373-635-2
  • Taylor, Jean Gelman: Indonesia: Peoples and Histories. New Haven and London: Yale University Press, 2003. ISBN 0-300-10518-5 Indonesia Peoples and Histories (pdf). (englanniksi)
  • Vickers, Adrian: A History of Modern Indonesia. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-54262-6
  • Frederick W H & Worden R L (toim.): Indonesia: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1993 / 2011. ISBN 978-0-8444-0790-6 Teoksen verkkoversio.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Indonesia The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Countries in the world by population (2023) worldometer. Viitattu 16.12.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Indonesia – saarien kulttuurit, s. 2. Museovirasto, 1993. ISBN 951-9075-59-3
  5. ↑ a b Tomascik, T., Mah, J.A., Nontji, A., Moosa, M.K.: The Ecology of the Indonesian Seas – Part One. Hongkong: Periplus Editions Ltd., 1996. ISBN 962-593-078-7
  6. ↑ Earl, George S. W.: On The Leading Characteristics of the Papuan, Australian and Malay-Polynesian Nations. Journal of the Indian Archipelago and Eastern Asia (JIAEA), 1850, s. 119.
  7. ↑ Logan, James Richardson: The Ethnology of the Indian Archipelago: Embracing Enquiries into the Continental Relations of the Indo-Pacific Islanders. Journal of the Indian Archipelago and Eastern Asia (JIAEA), 1850, s. 4:252–347. ; Earl, George S. W.: On The Leading Characteristics of the Papuan, Australian and Malay-Polynesian Nations. Journal of the Indian Archipelago and Eastern Asia (JIAEA), 1850, s. 254, 277–278.
  8. ↑ Tämä nimi tuli käyttöön vuonna 1860 Multatulin vuonna 1859 kirjoittamasta vaikutusvaltaisesta romaanista Max Havelaar. Justus M. van der Kroef: The Term Indonesia: Its Origin and Usage s. 166–171. 1951. Journal of the American Oriental Society, n. 71.
  9. ↑ Jusuf M. van der Kroef: The Term Indonesia: Its Origin and Usage s. 166–171. 1951. Journal of the American Oriental Society, n. 71.
  10. ↑ Anshory, Irfan: Asal Usul Nama Indonesia Pikiran Rakyat.
  11. ↑ a b c High Speed Train Prject in Indonesia (PDF) 2010. Ministry of Transportation, Indonesia. Viitattu 30.9.2012.
  12. ↑ Indonesia: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer. Viitattu 30.9.2012.
  13. ↑ Rank Order Area (The World Factbook) Central Intelligence Agency.
  14. ↑ Population density – Persons per km² 2006 (CIA world factbook) Photius Coutsoukis.
  15. ↑ a b Calder, Joshua: Most Populous Islands World Island Information.
  16. ↑ The Incredible Lake Toba Indonesia's Official Tourism Website. Viitattu 30.9.2012.
  17. ↑ Kalimantan Indonesiska Ambassaden i Sverige. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  18. ↑ Volcanoes of Indonesia (Global Volcanism Program) Smithsonian Institute.
  19. ↑ The Human Toll (UN Office of the Special Envoy for Tsunami Recovery) United Nations.
  20. ↑ Marshall Cavendish: World and Its Peoples: Eastern and Southern Asia, Volume 10, s. 1306-1307. Marshall Cavendish, 2007. ISBN 9780761476436 Google books (viitattu 30.9.2012).
  21. ↑ a b Indonesia Climate (PDF) (s. 10, 20-21) Met Office. Viitattu 30.9.2012.
  22. ↑ Climate U.S. Library of congress
  23. ↑ Lester, Brown, R: State of the World 1997: A Worldwatch Institute Report on Progress Toward a Sustainable Society (14th edition), s. 7. New York: W. W. Norton & Company, 1997. ISBN 0393040089
  24. ↑ Borneo and Sumatra WWF. Viitattu 30.9.2012.
  25. ↑ Globalis-Indonesia Global Virtual University.
  26. ↑ Whitten, T., Henderson, G., Mustafa, M.: The Ecology of Sulawesi. Hongkong: Periplus Editions Ltd., 1996. ISBN 962-593-075-2 ; Monk, K.A., Fretes, Y., Reksodiharjo-Lilley, G.: The Ecology of Nusa Tenggara and Maluku. Hongkong: Periplus Editions Ltd., 1996. ISBN 962-593-076-0
  27. ↑ Fauna & Flora Indonesian Embassy. Viitattu 30.9.2012.
  28. ↑ a b Severin, Tim: The Spice Island Voyage: In Search of Wallace. Abacus Travel, 1997. ISBN 0-349-11040-9
  29. ↑ Wallace, A.R.: The Malay Archipelago. Periplus Editions, 2000. ISBN 962-593-645-9
  30. ↑ a b Jason R. Miller: Deforestation in Indonesia and the Orangutan Population TED Case Studies.
  31. ↑ YLE yle.fi. Viitattu 13.3.2008.
  32. ↑ Massicot, Paul: Animal Info – Indonesia Animal Info – Information on Endangered Mammals.
  33. ↑ U.S. Library of Congress: Indonesia – history countrystudies.us. Viitattu 18. joulukuuta 2007.
  34. ↑ Taylor 2003, 5–7.
  35. ↑ Taylor 2003, 8–9.
  36. ↑ Taylor 2003, 15.
  37. ↑ Munoz 2006, 102, 114
  38. ↑ Nikalanta Sastri 1940, 242
  39. ↑ Nikalanta Sastri 1940, 239
  40. ↑ The Spread of Indian Civilization US Library of Congress. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  41. ↑ Smith, Anthony L.: Indonesia's Changing Role in ASEAN, s. 9. Singapore: Institute of Southeast Asian Studies, 2000. ISBN 981-230-103-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 30.9.2010). (englanniksi)
  42. ↑ Ricklefs, 1991, s. 3–14.
  43. ↑ Ricklefs, 1991, s. 12–14.
  44. ↑ Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia Since c. 1300, second edition, s. 22–24. London: MacMillan, 1993. ISBN 0-333-57689-6
  45. ↑ Ricklefs, 1991, s. 24
  46. ↑ Dutch Attitudes Towards Colonial Empires, Indigenous Cultures, and Slaves Project MUSE. Viitattu 30.9.2012.
  47. ↑ Schwartz, 1999, s. 3–4.
  48. ↑ Gert Oostindie ja Bert Paasman: Dutch Attitudes towards Colonial Empires, Indigenous Cultures, and Slaves s. 349–355. 1998. Eighteenth-Century Studies, n. 31.; Ricklefs, M. C.: History of Modern Indonesia Since c. 1300, second edition. London: MacMillan, 1993. ISBN 0-333-57689-6
  49. ↑ Indonesia - The National Revolution U. S. Library of Congress.
  50. ↑ Indonesia timeline BBC
  51. ↑ Ricklefs, 1991, s. 237–280.
  52. ↑ Friend, 2003, s. 107–109; Ricklefs, 1991, s. 280–283, 284, 287–290.
  53. ↑ John Roosa and Joseph Nevins: 40 Years Later: The Mass Killings in Indonesia 5. marraskuuta 2005. Counterpunch. Viitattu 19. joulukuuta 2007.
  54. ↑ Adrian Vickers: A History of Modern Indonesia, s. 163. Cambridge University Press, 2005. ; David Slater: Geopolitics and the Post-Colonial: Rethinking North-South Relations, s. 70. London: Blackwell.
  55. ↑ Delhaise, Philippe F.: Asia in Crisis: The Implosion of the Banking and Finance Systems, s. 123. Willey, 1998. ISBN 0-471-83450-5
  56. ↑ Indonesia: from showcase to basket case s. 723–734. 1998. Cambridge Journal of Economics, n. 22.
  57. ↑ President Suharto resigns 21. toukokuuta 1998. BBC. Viitattu 1.10.2012. (englanniksi)
  58. ↑ Burr, W. & Evans, M.L.: Ford and Kissinger Gave Green Light to Indonesia's Invasion of East Timor, 1975: New Documents Detail Conversations with Suharto (National Security Archive Electronic Briefing Book No. 62) 6. joulukuuta 2001. National Security Archive, The George Washington University.
  59. ↑ Aceh rebels sign peace agreement 15. elokuuta 2005. BBC.
  60. ↑ a b Susi Dwi Harijanti ja Tim Lindsey: Indonesia: General elections test the amended Constitution and the new Constitutional Court. International Journal of Constitutional Law, 2006, nro 4, s. 138–150.
  61. ↑ The Carter Center 2004 Indonesia Election Report 2004. The Carter Center.
  62. ↑ Government - State Organs Embassy of Republic Indonesia. Viitattu 29.9.2012.
  63. ↑ (Harijanti ja Lindsey, 2006)
  64. ↑ Neuvoa-antava kansankokous (MPR-RI): Third Amendment to the 1945 Constitution of The Republic of Indonesia gtzsfdm.or.id.
  65. ↑ a b Country Profile: Indonesia U.S Library of Congress.
  66. ↑ Indonesia (2010) Freedom House. Viitattu 6.5.2011. (englanniksi)
  67. ↑ Indonesia: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka 23.8.2013. Suomen suurlähetystö, Jakarta. Viitattu 18.1.2015.
  68. ↑ Indonesian jättivaalien äänet saatiin lopulta laskettua: presidentti Joko Widodo toiselle kaudelle, levottomuuksia pelätään Helsingin Sanomat. 21.5.2019. Viitattu 13.1.2020.
  69. ↑ a b c Background Note: Indonesia (Previous editions) 20.1.2012. U.S. Department of State.
  70. ↑ Neuvosto hyväksyi Sukarnon päätöksen eroamisesta YK:sta. (HS 50 vuotta sitten tiistaina 19.1.1965) Helsingin Sanomat, 19.1.2015.
  71. ↑ Reyko Huang: Priority Dilemmas: U.S. – Indonesia Military Relations in the Anti Terror War (Terrorism Project) 23.5.2002. Center for Defense Information.
  72. ↑ Commemoration of 3rd anniversary of bombings (AAP) The Age Newspaper.
  73. ↑ Chew, Amy: Indonesia military regains ground CNN Asia.
  74. ↑ Witular, Rendi A.: Susilo Approves Additional Military Funding The Jakarta Post. Viitattu 18. joulukuuta 2007.
  75. ↑ Friend, 2003, s. 473–475, 484
  76. ↑ Friend, 2003, s. 270–273, 477–480; BBC News:+Indonesia flashpoints: Aceh news.bbc.co.uk. 29.12.2005.
  77. ↑ BBC News:+Indonesia agrees Aceh peace deal news.bbc.co.uk. 17.7.2005. Viitattu 18. joulukuuta 2007.
  78. ↑ Indonesia Statoids. Viitattu 29.9.2012.
  79. ↑ House Agrees on Creation of Indonesia’s 34th Province: ‘North Kalimantan’. The Jakarta Globe, 22. lokakuuta 2014. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.12.2014. (englanniksi)
  80. ↑ Village Justice in Indonesia (PDF) 2004. World Bank. Viitattu 29.9.2012.
  81. ↑ Michelle Ann Miller: The Nanggroe Aceh Darussalam law: a serious response to Acehnese separatism? s. 333–351. 2004. Asian Ethnicity, n. 5.
  82. ↑ Laws and other documents Papuaweb. Viitattu 29.9.2012.
  83. ↑ Jakarta Travel Guide Indonesia Travel Guide. Viitattu 29.9.2012.
  84. ↑ Indonesia names new capital that will replace Jakarta BBC News. 18.1.2022. Viitattu 18.1.2022. (englanti)
  85. ↑ Indonesia suunnittelee siirtävänsä pääkaupunkinsa Borneon saarelle 26.8.2019. YLE Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  86. ↑ a b Schwarz, 1994, s. 52–57.
  87. ↑ a b Indonesia: Country Brief (Key Development Data & Statistics) The World Bank.
  88. ↑ Guerin, G.: Don't count on a Suharto accounting 23.5.2006. Asia Tims Online.
  89. ↑ a b Poverty in Indonesia: Always with them 14. syyskuuta 2006. The Economist.; (seurannut korjaus)
  90. ↑ Corruption Perceptions Index 2007. Transparency International.
  91. ↑ Indonesia: Forecast (Country Briefings) 3.10.2006. The Economist.
  92. ↑ Ridwan Max Sijabat: Unemployment still blighting the Indonesian landscape 23.3.2007. The Jakarta Post.
  93. ↑ Making the New Indonesia Work for the Poor, Overview 2006. World Bank.
  94. ↑ Getting Around Lonely Planet. Viitattu 29.9.2012.
  95. ↑ Population of Indonesia by Province 1971, 1980, 1990, 1995 , 2000 and 2010 Badan Pusat Statistik. Viitattu 29.9.2012.
  96. ↑ a b Witton, Patrick: Indonesia. Melbourne: Lonely Planet, 2003. ISBN 1-74059-154-2
  97. ↑ An Overview of Indonesia (Living in Indonesia, A Site for Expatriates) Expat Web Site Association.; Merdekawaty, E.: "Bahasa Indonesia" and languages of Indonesia (UNIBZ – Introduction to Linguistics) Free University of Bozen.
  98. ↑ Kingsbury, Damien: Autonomy and Disintegration in Indonesia, s. 131. Routledge. ISBN 0-415-29737-0
  99. ↑ Ricklefs, 1991, s. 256
  100. ↑ Schwarz, 1994, s. 53, 80–81; Friend, 2003, s. 85–87, 164–165, 233–237
  101. ↑ In Indonesia, 1998 violence against ethnic Chinese remains unaddressed Los Angeles Times. 2010. Viitattu 29.9.2012. (englanniksi)
  102. ↑ Lewis, M. Paul (toim.): Languages of Indonesia Ethnologue: Languages of the World. 2009. SIL International. Viitattu 29.9.2012. (englanniksi)
  103. ↑ The 1945 Constitution of the Republic of Indonesia: Article 28E (PDF) (Unofficial translation) he 1945 Constitution of the Republic of Indonesia. People Consultive Assembly - Republic of Indonesia. Viitattu 29.9.2012.
  104. ↑ Yang, Heriyanto: The History and Legal Position of Confucianism in Post Independence Indonesia s. 8. August 2005. Religion, n. 10.
  105. ↑ Oey, Eric: Bali. Singapore: Periplus Editions, 1997. ISBN 962-593-028-0
  106. ↑ Indonesia – Buddhism U.S. Library of Congress.
  107. ↑ Indonesia – Islam U.S. Library of Congress.
  108. ↑ Ricklefs, 1991, s. 25, 26, 28; 1500 to 1670: Great Kings and Trade Empires Sejarah Indonesia.
  109. ↑ Ricklefs, 1991, s. 28, 62; Vickers, 2005, s. 22; Goh, Robbie B.H.: Christianity in Southeast Asia, s. 80. Institute of Southeast Asian Studies. ISBN 9812302972
  110. ↑ Magnis-Suseno, F.: Javanese Ethics and World-View: The Javanese Idea of the Good Life, s. 15–18. Jakarta: PT Gramedia Pustaka Utama, 1981. ISBN 979-605-406-X
  111. ↑ a b c Cunningham C.E. {toim.): Indonesia Countries and their cultures. Viitattu 29.9.2012.
  112. ↑ History of Cinema in Indonesia Filmbirth.com. Viitattu 29.9.2012.
  113. ↑ Reza Daffi: A Short Guide to (New) Indonesian Cinema Latitudes.nu. Viitattu 29.9.2012.
  114. ↑ Taylor, 2003, s. 299–301
  115. ↑ Vickers, 2005, s. 3–7; Friend, 2003, s. 74, 180
  116. ↑ Shannon L. Smith, Grayson J. Lloyd: Indonesia Today: Challenges of History. Melbourne, Australia: Institute of Southeast Asian Studies, 2001. ISBN 0-7425-1761-6
  117. ↑ Internet World Stats (Asia Internet Usage, Population Statistics and Information) Miniwatts Marketing Group.
  118. ↑ FIFA: Indonesia FIFA. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  119. ↑ History of Basketball in Indonesia NBL Indonesia. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  120. ↑ Indonesia's history FIBA. Viitattu 30.9.2012. (englanniksi)
  121. ↑ Indonesia 2017. Freedom House. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  122. ↑ a b Indonesia Profile BBC News. 2020. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Indonesia.
Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Indonesia
Itsenäiset valtiot
Kiistanalaiset valtiot
Erityisalueet
1Lasketaan kuuluvaksi myös Eurooppaan.
Jäsenet
Jäädytetty
Tarkkailijat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Indonesia&oldid=22720801”