George Berkeley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
George Berkeley

George Berkeley (/ˈbɑːrkli/;[a][1] 12. maaliskuuta 1685 Kilkennyn kreivikunta, Irlanti – 14. tammikuuta 1753 Oxford, Englanti) oli irlantilainen filosofi ja piispa. Hän edusti tietoteoriassa empirismiä ja ontologiassa idealismia. Hän kiteytti ajattelunsa latinankieliseen lauseeseen "esse est percipi" ('olemassaolo on havaituksi tulemista').[2] Berkeley on merkittävin subjektiivisen idealismin edustaja.

Berkeleyn mukaan aistitodellisuus on liian ristiriitainen ollakseen oikeasti olemassa. Berkeleyn mukaan oli olemassa vain Jumala ja olentojen sielut. Aistitodellisuus oli vain Jumalan sieluille antamaa aistitietoa, mutta sitä ei muuten ollut olemassa. Mitään ainetta Berkeleyn maailmankuvaan ei siis kuulunut.[2] Aikalaiset eivät arvostaneet Berkeleyn filosofiaa, eikä se ole saanut kannattajia myöhemminkään, mutta Berkeleytä pidetään kuitenkin yhtenä 1700-luvun filosofian suurista hahmoista, koska hän loi oman filosofisen järjestelmänsä, ja pyrki argumentoimaan sen puolesta varsin uskottavalla tavalla.

Berkeleyn kiinnostuksen kohteena ei ollut vain filosofia, vaan myös uskonnolliset kysymykset, matematiikka ja yhteiskunnalliset uudistukset. Matematiikassa Berkeley arvosteli – varsin terävänäköisesti – vastikään keksittyä differentiaali- ja integraalilaskentaa, jonka käsitteelliset perusteet olivat hänen mielestään täysin sekavat. Berkeleyn kritiikki ei kuitenkaan suoraan johtanut matematiikassa uusiin keksintöihin, ja differentiaali- ja integraalilaskenta saatettiinkin täsmälliselle pohjalle vasta 1800-luvulla.

Berkeley kirjoitti tervavedestä kaksi kirjaa, joissa suositeltiin tervavettä käytettäväksi moniin eri vaivoihin. Näistä ensimmäinen, vuonna 1744 julkaistu nide oli hänen myydyin kirjansa hänen elinaikanaan.

Berkeleyn runosta "On the Prospect of Planting Arts and Learning in America" otti David Foster Wallace nimen pienoisromaanilleen Westward the Course of Empire Takes Its Way.[3] Runosta on saanut herätteensä myös Yhdysvaltain kongressitalon seinällä oleva Emanuel Gottlieb Leutzen muraali.[4]

Westward the course of empire takes its way;
The first four Acts already past,
A fifth shall close the Drama with the day;
Time's noblest offspring is the last.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berkeley kasvoi Dysert Castlessa lähellä Thomastownia Irlannissa. Hän oli William Berkeleyn vanhin poika ja kuului Berkeleyn aatelissukuun. Hän opiskeli aluksi Kilkenny Collegessa ja valmistui maisteriksi Dublinin Trinity Collegesta vuonna 1707. Hän jatkoi Trinity Collegessa opettajana opettaen muun muassa kreikkaa. Hänen ensimmäinen teoksensa oli matemaattinen, mutta ensimmäinen teos joka toi hänelle mainetta oli Essay towards a New Theory of Vision joka julkaistiin vuonna 1709. Vaikka se herätti valmistuessaan ristiriitoja, sen johtopäätökset hyväksytään nykyään osana optiikan perusteita. Seuraava teos oli vuonna 1710 julkaistu Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge, jota seurasi vuonna 1713 Three Dialogues Between Hylas and Philonous.

Näissä suhteellisen nuorena kirjoittamissaan pääteoksissa Berkeley esitti filosofisen järjestelmänsä, jonka keskeisenä ajatuksena oli, että aistiemme havaitseman todellisuuden olemassaolo vaatii sen, että se tulee havaituksi. Teoksista Principles selitti teorian ja Dialogue puolusti sitä. Berkeleyn yhtenä päätavoitteena oli vastustaa materialismia. Dialoguen päähenkilöt olivat kreikan kielen mukaan nimetyt Philonous, ”mielen rakastaja”, joka edusti idealistista katsantokantaa eli Berkeleytä itseään, sekä Hylas, ”materia”, joka edusti materialistista katsantokantaa eli muun muassa John Locken ajatuksia, joka uskoo ulkoisen, aineellisen todellisuuden olemassaoloon. Berkeleyn teoriaan suhtauduttiin usein pilkaten, mutta jotkut, kuten tohtori Samuel Clarke, pitivät Berkeleytä nerona.

John Smibert, George Berkeleyn perhemuotokuva, 1729.

Pian tämän jälkeen Berkeley vieraili Englannissa ja pääsi Steelen, Addisonin ja Popen piireihin. Vuosien 1714 ja 1720 välisenä aikana hän matkusteli akateemisten töidensä ohella laajalti Euroopassa. Vuonna 1721 hän sai pappisvihkimyksen ja valmistui jumaluusopin tohtoriksi. Hän valitsi jälleen uran Trinity Collegessa luennoiden teologiasta ja heprean kielestä. Vuonna 1724 hänestä tuli Derryn tuomiorovasti.

Vuonna 1725 Berkeley aloitti hankkeen collegen perustamiseksi Bermudalle siirtokuntien papiston ja intiaanien parissa lähetystyötä tekevien kouluttamiseksi. Tehtävän johdosta Berkeleyn luopui virastaan, jossa oli ansainnut 1100 puntaa, ja muutti Amerikkaan 100 punnan palkalla. Hän saapui Newporttiin Rhode Islandille ja osti sieltä Whitehallin plantaasin. 4. lokakuuta 1730 Berkeley osti ”neekerimiehen nimeltään Philip, iältään neljätoista vuotta tai sinnepäin”. Muutamaa päivää myöhemmin hän osti lisää orjia. 11. heinäkuuta 1731 peräisin oleva merkintä kertoo, että ”rovasti Berkeley kastoi kolme neekereistään, Philip, Anthony ja Agnes Berkeleyn”. Hankintojen kuitit ovat nähtävillä British Museumissa (Ms. 39316) (George C. Mason, Annals of Trinity Church, 1698–1821, 51).

Berkeleyn saarnat selittivät siirtokuntalaisille, miksi kristinusko salli orjuuden ja miksi orjista tuli tehdä kastettuja kristittyjä: ”Olisi hyödyksi heille [orjien isännille], että heillä olisi orjia jotka kunnioittavat kaikissa asioissa isäntiään lihan mukaan, ei silmänpalvonnalla kuten mielistelijät, vaan sydämen yksinäisyydessä, Jumalaa peläten; että evankeliumin vapaus käsittää maallisen orjuuden; ja että heidän orjistaan tulee vain parempia orjia tulemalla kristityiksi” (Berkeley, Proposal, 347. Saarna Newportissa lokakuussa 1729).

Berkeley asui plantaasillaan odottaessaan collegen perustamiseksi tarkoitettujen rahojen saapumista. Rahoja ei kuitenkaan tullut ja vuonna 1732 hän palasi Lontooseen. Vuonna 1734 hänet nimitettiin Cloynen hiippakunnan piispaksi. Pian tämän jälkeen hän julkaisi teoksensa The Analyst, joka oli matematiikan myöhempään kehitykseen vaikuttanut tieteen perusteiden kritiikki, sekä teoksen Alciphron, or The Minute Philosopher, joka oli osoitettu Lordi Shaftesburyä vastaan. Vuosina 1734-37 hän julkaisi teoksen The Querist. Hänen viimeiset teoksensa olivat Siris, tutkielma tervaveden terveellisyydestä, ja sitä seurannut Further Thoughts on Tar-water samasta aiheesta.

Berkeley pysyi Cloynessä vuoteen 1752 jolloin hän jäi eläkkeelle ja muutti Oxfordiin elääkseen poikansa kanssa. Hän oli pidetty henkilö rakastavan olemuksensa ja leppoisien käytöstapojensa ansiosta.

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berkeleyn ajattelu oli empirismiä sen äärimmäisessä muodossa. Nuorena Berkeley teorioi, että ihmiset eivät voi tietää, ovatko oliot olemassa, vaan ainoastaan että ne ovat mielen havaitsemia. Hän katsoi, että ei voida ajatella tai puhua olioiden olemisesta, sen sijaan voidaan ajatella ja puhua vain, että ne ovat jonkun havaitsemia – ihmiset eivät voi tuntea sen taustalla miten oliot havaitaan mitään ”todellisia” olioita tai materiaa joka saisi aikaan havainnon.

Näin Berkeley päätteli, että kaikki mitä ihmiset tietävät olioista on heidän aistimuksensa niistä. Jos ihmisten oli tarve puhua lainkaan ”todellisista” tai ”materiaalisista” olioista, kaikkien nimitysten tuli kuitenkin viitata pelkästään niistä tehtyyn havaintoon. Erityisesti materia oli Berkeleylle epäselvä termi, josta hän pyrki eroon.

Tästä seuraa kysymys, ovatko yksilön aistimat oliot ”objektiivisia” siinä mielessä, että ne ovat samoja myös muille ihmisille, jos ajatus yksilön havainnoista riippumattomasta käsityksestä muista ihmisistä on edes pätevä. Berkeley katsoi, että yksilö kokee muut ihmiset sen mukaan, miten he puhuvat hänelle – tavalla joka ei ole peräisin mistään yksilön omasta toiminnasta – ja kun hän oppii, että heidän näkemyksensä maailmasta on yhtäpitävä hänen oman näkemyksensä kanssa, hän voi uskoa heidän olemassaoloonsa ja siihen, että todellisuus on sama tai samanlainen kaikille.

Tästä seuraa, että:

  • kaikki tieto empiirisestä todellisuudesta voidaan saada pelkästään suoralla havainnolla,
  • virheet seuraavat ajattelusta, joka seuraa aistihavaintoja,
  • tieto empiirisestä todellisuudesta, ihmisestä ja asioista ja teoista, voidaan puhdistaa ja täydellistää vain poistamalla kaikki ajattelu ja sen mukana kieli puhtaista aistimuksista.

Tästä seuraa, että:

  • tieteellisen tiedon ihanteellinen muoto voidaan saavuttaa vain tavoittelemalla puhtaita ei-älyperäisiä havaintoja,
  • jos yksilöt voivat saavuttaa tämän, voimme saavuttaa syvimmän näkemyksen luonnollisesta todellisuudesta ja inhimillisen ajattelun ja toiminnan todellisuudesta, mikä ihmiskunnalle on mahdollista,
  • kaiken tieteen päämääränä on siksi ei-älyperäistää ja ei-käsitteellistää ja siten puhdistaa inhimilliset aistihavainnot.

Teologisesti eräs Berkeleyn näkemysten seuraus on, että ne vaativat Jumalan läsnä olevaksi välittömänä syynä havainnoillemme. Berkeleyn Jumala ei siis ollut Isaac Newtonin taivaallisen kellokoneiston kaukainen insinööri, joka saa aikaan pihalla olevan puun kasvamisen ajan mittaan. Sen sijaan yksilön havainto puusta on ajatus, jonka Jumalan mieli on tuottanut yksilön mieleen, ja puu jatkaa olemassaoloaan silloinkin kun kukaan yksilö ei havaitse sitä siksi, että Jumala havaitsee sen aina.

Yli sata vuotta myöhemmin Ronald Knox tiivisti Berkeleyn ajatuskokeen seuraavankaltaiseen limerick-runoon:

Oli nuori mies joka sanoi "Jumalan"
Täytyy pitää hyvin outona
Jos hän huomaa, että tämä puu
Jatkaa olemistaan
Kun tällä pihalla ei ole ketään."

"Hyvä herra, ihmettelynne on outoa;
Olen aina tällä pihalla
Ja siksi tämä puu
Tulee jatkamaan olemistaan
Sillä sitä tarkastelee uskollisesti Jumala."

David Humen filosofia kausaliteettiin ja objektiivisuuteen liittyvä Berkeleyn filosofian eräs toinen piirre on muotoilu uudelleen. Kun Berkeleyn ajattelu kehittyi, hän vaikuttaa sulauttaneen ajattelunsa lähes kokonaisuudessaan Platonin ajatuksiin, mikä ei tosin ole täysin varmaa. 1900-luvun merkittävin Berkeley-oppinut Luce on toistuvasti painottanut Berkeleyn kypsän iän filosofian jatkuvuutta. Berkeleyn epäröimätön panenteismi on kuitenkin todistus siitä, ettei hän ollut omaksunut platonismia kokonaisuudessaan. Samoin se tosiasia, että Berkeleyn teoksista julkaistiin uudet painokset ilman suuria muutoksia hieman ennen hänen kuolemaansa, puhuu sitä vastaan, että Berkeley olisi tehnyt täyskäännöstä filosofiassaan ajan mittaan.

Berkeleyn teos Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge julkaistiin kolme vuotta ennen Arthur Collierin teosta Clavis Universalis, joka esitti samanlaisia ajatuksia kuin Berkeley teoksessaan. Kirjoittajien välillä ei kuitenkaan vaikuta olevan mitään vuorovaikutusta.

Saksalainen filosofi Arthur Schopenhauer on kirjoittanut: ”Berkeley oli siksi ensimmäinen, joka käsitteli subjektiivista lähtökohtaa todella vakavasti ja osoitti kieltämättömästi sen täydellisen välttämättömyyden. Hän on idealismin isä – –” (Parerga and Paralipomena, Vol.I, ”Fragments for the History of Philosophy,” § 12).

Matematiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofisen panoksensa lisäksi Berkeley vaikutti huomattavasti myös matematiikan kehitykseen, tosin enemmän arvostelijana kuin uutta luovana toimijana. Hänen vuonna 1734 julkaisema teoksensa The Analyst, alaotsikoltaan uskottomalle matemaatikolle osoitettu tutkielma, herätti paljon kiistoja. ”Uskottoman matemaatikon” uskotaan viitanneen joko Edmond Halleyhin tai itseensä Isaac Newtoniin, tosin jälkimmäisessä tapauksessa teos olisi suunnattu Newtonia vastaan vasta postuumisti, sillä hän kuoli jo vuonna 1727. The Analystissa Berkeley esitti suoran hyökkäyksen differentiaalilaskennan perusteita ja perusperiaatteita vastaan ja erityisesti Newtonin ja Leibnizin kalkyylin kehittämisessä käyttämiä jatkuvan funktion (Newtonin ”fluxion”) ja infinitesimaalisen muutoksen ajatuksia vastaan.

Berkeley katsoi kalkyyliä vastaan suunnatun arvostelunsa olevan osa hänen laajempaa kampanjaansa newtonilaisen mekaniikan uskonnollisia seuraamuksia vastaan – hän halusi puolustaa perinteistä kristinuskoa deismiä vastaan, joka pyrkii etäännyttämään Jumalan luomakunnastaan.

Seuranneen kiistan lopputuloksena kalkyylin perusteet kirjoitettiin uudelleen formaalimmassa ja tiukemmassa muodossa raja-arvoja käyttäen. Infinitesimaalisen käsite määriteltiin yhtä tiukasti vasta vuonna 1966 Abraham Robinsonin teoksessa Non-standard Analysis, jossa Robinson esitteli epästandardin analyysin. Näin löydettiin vaihtoehtoinen tapa selviytyä niistä ongelmista, jotka Berkeley oli osoittanut Newtonin lähestymistavassa.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Berkeleyn teoksen Treatise Concerning the Principles of Human Knowledge ensimmäisen painoksen kansi.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ "Berkeley", hakusana sanakirjassa Collins English Dictionary.
  2. ↑ a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 676. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  3. ↑ D. T. Max: David Foster Wallace. s. 123–124 Suomentanut Heikki Karjalainen. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-663-6.
  4. ↑ Westward the Course of Empire Takes Its Way, Explore the Capitol Campus, viitattu 4.7.2021 (englanniksi)

Huomautukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Tärkeää huomata, että filosofin nimi lausutaan eri tavalla kuin kalifornialaisen kaupungin ja yliopiston.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Berman, David: Berkeley. Kokeellinen filosofia. ((Berkeley. Experimental Philosophy, 1997.) Suom. Anssi Korhonen. Suuret filosofit 3) Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16194-6 Myös teoksessa Suuret filosofit II. (Toimittaneet Ray Monk ja Frederic Raphael) Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22308-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=George_Berkeley&oldid=22279334”