Alice Cooper
| Alice Cooper | |
|---|---|
 Alice Cooper vuonna 2013 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. helmikuuta 1948 |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Alice Cooper |
| Aktiivisena | 1963– |
| Tyylilajit |
Rock, shock rock, glam rock, garage rock, hard rock, heavy metal (useita muita) |
| Soittimet | laulu, kitara, huuliharppu |
| Yhtyeet | Earwigs, The Spiders, The Nazz, Hollywood Vampires, Alice Cooper |
| Levy-yhtiöt |
Straight Records (1969-1971) Warner Music Group (1971–1983) MCA (1986–1987) Epic Records (1988–1995) Eagle Records (2000–2005) Roadrunner Records (2008→) |
| Aiheesta muualla | |
| www.alicecooper.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Alice Cooper (synt. Vincent Damon Furnier;[1] 4. helmikuuta 1948 Detroit) on yhdysvaltalainen rockmuusikko, jonka ura ulottuu seitsemälle eri vuosikymmenelle. Aluksi Alice Cooper oli hänen perustamansa yhtyeen nimi, mutta yhtyeen hajottua ja hänen aloittaessaan soolouransa hän alkoi käyttää nimeä Alice Cooper itsestään.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alice Cooper -yhtye (1964–1974)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alice Cooper sai innostuksensa sellaisista brittiläisistä rockyhtyeistä kuin The Beatles, The Who, The Yardbirds ja The Rolling Stones. Cooper on myös sanonut Arthur Brownin olevan yksi hänen innoittajistaan.
Alice Cooper -yhtye aloitti maaliskuussa 1964 nimellä The Earwigs, mutta muutti pian nimensä The Spidersiksi. The Spiders-nimi vaihtui parin vuoden kuluttua The Nazziksi ja vuonna 1968 yhtye vakiinnutti nimensä Alice Cooperiksi. Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi oli Pretties for You vuonna 1969. Aluksi yhtyeen musiikissa oli kuultavissa paljon psykedeliaa, mutta se jäi vähemmälle vuosien myötä. 1960-luvun jälkipuoliskolla ja 1970-luvun alussa yhtye tuli tunnetuksi teatraalisesta ja shokeeraavasta garage rockistaan sekä kiiltävistä kimalleasuistaan ja silmämeikeistään. Yhtye herätti paheksuntaa lavashowllaan, joka yhdisteli kauhua, väkivaltaista teatteria, vaudevillea ja rockia. Tästä tyylistä alettiin myöhemmin käyttää nimitystä shock rock. Cooperia pidetäänkin yleisesti varhaisimpana teatteria ja rockia yhdistelleistä yhtyeistä. Alice Cooperia pidetään myös yhtenä glam rockin kehittäjistä. Yhtyeen ensimmäinen suuri hitti oli loppuvuodesta 1970 julkaistu ”I'm Eighteen”, jolla yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen. Alice Cooperin uran suurin yksittäinen hitti on vuoden 1972 ”School's Out”. Alkuperäisen Alice Cooper -yhtyeen menestyksekkäin albumi oli vuoden 1973 Billion Dollar Babies. Yhtye hajosi vuonna 1974 ja heidän viimeiseksi albumikseen jäi Muscle of Love.
Sooloura (1974–)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäisen Alice Cooper -yhtyeen hajottua Vincent Furnier vaihtoi nimensä Alice Cooperiksi ja julkaisi 1975 ensimmäisen sooloalbuminsa Welcome To My Nightmare. Hän sai soolouransa alussa paljon suosiota, mutta se alkoi hiipua 1970-luvun lopussa, mikä johtui suurelta osin hänen pahasta alkoholiongelmastaan. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa Cooper kokeili uudenlaisia musiikkityylejä aina new wavesta diskovivahteiseen rockiin asti, mutta nämä albumit eivät menestyneet erityisen hyvin.
1980-luvun puolivälissä Cooper raitistui lopullisesti. Glam metal oli nyt muodissa ja Cooper julkaisi vuonna 1986 albumin Constrictor. Se enteili Cooperin paluuta, mutta varsinainen menestys koettiin vuonna 1989 kun Cooper julkaisi Trashin, suosituimman albuminsa neljääntoista vuoteen. Trashilta julkaistiin myös menestyssingle ”Poison”. Vuodesta 1994 vuoteen 2000 hän piti taukoa levyttämisestä, mutta konsertoi silti säännöllisesti. Nykyisin Cooper on levyissään palannut vanhaan 1960- ja 1970-luvun vaihteen soundiinsa. Alice Cooper -yhtye valittiin vuonna 2010 Rock and Roll Hall of Fameen.[2]
Alice Cooper on eri kokoonpanojen kanssa käynyt useasti myös Suomessa. Viimeksi hän konsertoi Suomessa 11.6.2022 ollen Vantaan Rock in the City rockfestivaalin pääesiintyjä.
Konsertit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alice Cooperin konsertit ovat useimmiten kauhuteemojen ympärillä pyöriviä teatterin, vaudevillen ja rock-musiikin yhdistelmiä. 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvun alussa Alice Cooper -yhtye aiheutti erityisesti vanhemman väestön keskuudessa paljon paheksuntaa shokeeraavalla lava-show’llaan. Cooper muun muassa hakkasi kirveellä vauvanukkeja palasiksi, minkä jälkeen hänet itsensä useimmiten ”teloitettiin” giljotiinilla, hirttämällä ja erityisesti uransa alkuvaiheessa sähkötuolilla. Kaikki tämä oli osa Cooperin kehittämää teatteri-rock-show’ta, josta myöhemmin alettiin käyttää nimitystä shock rock. Alice Cooper -yhtye luokitellaankin ensimmäiseksi varsinaiseksi shock rock -yhtyeeksi ja Cooper tunnetaan nykyisin lempinimellä ”Shock rockin kummisetä” sekä teatraalisen rockin kehittäjänä. Muun muassa amerikkalainen Kiss on ottanut huomattavasti vaikutteita Cooperin lavaesiintymisestä.
Toronto Rock & Roll -festivaali 1969
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kenties Alice Cooper yhtyeen alkutaipaleen tunnetuin tapaus sattui 13. syyskuuta 1969 Toronto Rock & Roll -festivaaleilla, josta on olemassa D.A. Pennebakerin kuvaamaa filmimateriaalia. Basisti Dennis Dunaway kertoo 2015 kirjassaan Snakes! Guillotines! Electric chairs! tapauksesta seuraavasti: "Vuosia on toisteltu, että joku yleisöstä heitti lavalle kanan, mutta se kana oli kyllä meidän. Idea kanoista oli saanut alkunsa keikalla Detroitin Eastown Theaterilla. Eräs Glenin kitaraosuuksista muistutti kanojen kotkotusta, joten ajattelin että olisi hauska saada pari sellaista pesimään Glenin vahvistimen päälle. Kiitos uskomattoman henkilökuntamme ja detroitilaisen kaverin nimeltä Larry, asia järjestettiin. Idea toimi niin hyvin että päätimme ottaa hienosulkaiset ystävämme tien päälle. Glen piti niitä omassa kylpyhuoneessaan eri motelleissa, missä ne saivat runsaasti ruokaa vettä ja huomiota, kuin lemmikit. Glen antoi toiselle nimeksi Larry ja toiselle Pecker. D.A. Pennebakerin filmissä Sweet Toronto, voidaan nähdä Michael kaatumassa palosammuttimen kanssa ja Alice vetämässä esiin kanan höyhentyynyn sisältä." Vince tarinan mukaan naivisti oletti, että koska kanalla on siivet, se osaisi lentää. Niinpä hän heitti linnun yleisöön toivoen sen lähtevän kyyhkysen lailla lentoon. Pecker laskeutui kuitenkin yleisön keskelle ja yleisö repi sen kappaleiksi. Kappale soitettiin raivoisaan loppuunsa ja höyhenten yhä laskeutuessa stadionin aplodit heijastelivat yleisön reaktiota. Sekä bändi että yleisö olivat shokissa, varsinkin eturiviläiset jotka olivat saaneet suurimman osan vesimelonien ja kananveren roiskeista. Seuraavana päivänä lehtien otsikoissa luki, kuinka "Alice Cooper oli konsertissaan repinyt kanalta pään ja juonut sen verta", vaikka mitään tällaista ei todellisuudessa tapahtunutkaan. Coopereiden silloinen "tuottaja" Frank Zappa soitti myös ja kehotti bändiä olemaan kieltämättä mitään huhuista..
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alice Cooperin musiikki on vaihdellut tyylillisesti erittäin paljon, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon miehen jo yli 50 vuotta kestäneen uran. Jatkuvuutta ovat edustaneet tietyt teemat, Alicen oma persoonallisuus ja omaperäisyys. Alkuperäinen Alice Cooper -yhtye soitti pääasiassa shokeeraavaa ja teatraalista raakaa garage rockia, sekä paikoitellen hard rockia. Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia tosin olivat lähes yksinomaan psykedeelistä rockia. Ulkoiselta olemukseltaan yhtye edusti pitkälti glam rock -tyylilajia. Soolourallaan Cooper on kokeillut monia eri tyylejä, kuten taiderockia, power poppia, diskomusiikkia, new wavea, bluesia, pop metalia, goottirockia, country rockia ja industrial metalia. Erityisesti 1970-luvun lopulla Cooper tunnettiin myös useasti herkkien pop-balladien esittäjänä. Viime vuosina Cooper on palannut kohti alkuperäistä 1960- ja 70-luvun vaihteen garage rock -tyyliään.
Alice Cooperin uran tunnetuimpia kappaleita ja isoimpia hittejä ovat muun muassa ”School's Out”, ”I'm Eighteen”, ”No More Mr. Nice Guy”, ”Poison”, ”Only Women Bleed” ja ”Elected”. Alice Cooper -yhtyeen pienempiä listahittejä ovat muun muassa ”Is It My Body”, ”Ballad of Dwight Fry”, ”Under My Wheels”, ”Be My Lover”, ”Hello Hooray”, ”Teenage Lament '74” sekä Hollannissa hitiksi noussut ”Halo of Flies”. Cooperin soolouran listahittejä ovat muun muassa ”Welcome to My Nightmare”, ”Department of Youth”, ”I Never Cry”, ”You and Me”, ”How You Gonna See Me Now”, ”Clones (We're All)”, ”He's Back (The Man Behind the Mask)”, ”Freedom”, ”Hey Stoopid” ,”Feed My Frankenstein”, "Only My Heart Talkin'" ja "House Of Fire".
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1970-luvun alussa Cooper seurusteli näyttelijä Raquel Welchin kanssa. Alice Cooper avioitui vuonna 1976 ballerina Sheryl Goddardin kanssa, jonka kanssa hänellä on kolme lasta; Calico, Dashiell ja Sonora. Cooper asuu nykyisin Phoenixissa Arizonan osavaltiossa.[3] Alice Cooper tunnetaan myös suurena golfin ystävänä. Cooper on useasti korostanut golfin roolia alkoholiriippuvuudesta pääsemisessä.[4][5] Alice Cooper tunnustaa olevansa uudestisyntynyt kristitty[6].
Cooper ilmoitti elokuussa 2016 asettuvansa ehdokkaaksi Yhdysvaltain presidentivaaleissa 2016. Hänen vaalisloganinsa mukaan "Vaikeat ajat vaativat miestä, jolla on vaikeaa".[7]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Alice Cooperin diskografia
Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pretties for You (1969)
- Easy Action (1970)
- Love It to Death (1971)
- Killer (1971)
- School's Out (1972)
- Billion Dollar Babies (1973)
- Muscle of Love (1973)
- Welcome To My Nightmare (1975)
- Alice Cooper Goes to Hell (1976)
- Lace and Whiskey (1977)
- From the Inside (1978)
- Flush the Fashion (1980)
- Special Forces (1981)
- Zipper Catches Skin (1982)
- DaDa (1983)
- Constrictor (1986)
- Raise Your Fist and Yell (1987)
- Trash (1989)
- Hey Stoopid! (1991)
- The Last Temptation (1994)
- Brutal Planet (2000)
- Dragontown (2001)
- The Eyes of Alice Cooper (2003)
- Dirty Diamonds (2005)
- Along Came a Spider (2009)
- Welcome 2 My Nightmare (2011)
- Paranormal (2017)
- Detroit Stories (2021)
- Road (2023)
Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Welcome To My Nightmare (1976)
- Alice Cooper Trashes The World (1990)
- Alice Cooper Prime Cuts (1991)
- Dark Shadows (2012) (cameorooli)
Kokoonpanot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alice Cooper-yhtyeen alkuperäinen kokoonpano (1963-1972)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alice Cooper-yhtyeen kokoonpano 1973-1974[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1974-1976[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1977-1979[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1980-1983[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1984-1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
1989-1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1994-2002[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2003-2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyinen kokoonpano (2013-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Yhtyeen ja sittemmin taustayhtyeen kokoonpano on vaihdellut monia kertoja uran aikana. Ainoana alkuperäisjäsenenä on jäljellä perustaja-laulaja Alice Cooper.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cooperin viralliset kotisivut, FAQ-osio (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ https://wayback.archive-it.org/all/20130202135933/http://www.rollingstone.com/music/news/alice-cooper-rock-and-roll-hall-of-fame-inductee-was-elated-when-he-got-the-news-20101214
- ↑ Ilta-sanomat 2.7.2008
- ↑ Alice Cooper – Cooper's Golf Addiction contactmusic.com. 7.11.2007. Viitattu September 23, 2008.
- ↑ When the Rock Stops: Top 10 Unusual Rock Star Hobbies Archive.org
- ↑ Alice Cooper goes with God, Godscare.Net (englanniksi). Luettu 15. huhtikuuta 2007.
- ↑ Alice Cooper ilmoitti pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi iltalehti.fi. Viitattu 22.8.2016.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cooper, Alice & Zimmerman, Keith & Kent: Alice Cooper, golfhirviö: Rokkarin 12 askelta golfaddiktiksi. ((Alice Cooper, golf monster: A rock ’n’ roller’s 12 steps to becoming a golf addict, 2008.) Suomentanut K. Männistö) Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0101-5
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alice Cooper - virallinen kotisivu. (englanniksi)
| Studioalbumit |
|
|---|---|
| Kokoelmat | |
| Livealbumit | |
| EP:t |
|
| Singlet |
|
| Videografia |
|
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
