Öylätti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Öylätti (lat. oblatum, "eteen kannettu") tai hostia (lat. hostia, uhri, lahja) oli alkujaan leipä, jonka kristityt toivat yhteisiin aterioihin, agape-aterioihin tai ehtoollisiin. Nykyisissä jumalanpalveluksissa tätä "leivän esiinkantoa" voi esiintyä jumalanpalveluksessa edelleen sen offertorio-osassa, jossa kerätään myös kolehti. (Luterilaisessa messussa uhrivirsi.) Myöhemmin öylätillä on tarkoitettu happamattomasta vehnätaikinasta tehtyä ehtoollisleipää[1].

Lännen kirkko siirtyi happamattoman leivän käyttöön 700-luvulla, ja ehtoollisleivän laatu oli yksi idän ja lännen kirkkoja erottavista perinteistä, sillä itäiset riitukset käyttävät hiivaa leivässä. Happamaton leipä viittaa juutalaisen happamattoman leivän juhlaan ja pääsiäis- eli seder-aterian Matsa-leipään. Se kuvaa symbolisesti myös taivaasta laskeutunutta mannaa.lähde?

Öylätti fyysisesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öylätti on pieni, noin yhden tuuman läpimitaltaan oleva ympyrämäinen pieni leipä. Se voi olla myös suuri, enimmillään jopa kuusi tuumaa. Suuret öylätit murretaan ehtoollisenvieton aikana, mutta pienempiäkin voidaan murtaa, mikäli öylätit eivät näytä riittävän ehtoollisvieraille. Ehtoollisella voidaan käyttää myös yhtä suurta ja joukkoa pienempiä öylättejä, mikä on yleistä erityisesti korkeakirkollisten pappien keskuudessa. Suurta öylättiä nimitetään myös papin leiväksi, koska tridentiinisessä messussa pappi söi ison leivän ja muut saivat pieniä öylättejä.

Leipään on yleensä painettu jokin kristillinen kuvio. Suomessa yleisimmissä öyläteissä, jotka ovat Helsingin Diakonissalaitoksen tekemiä, on ristiinnaulitun Kristuksen kuva eli krusifiksi. Suurissa leivissä on yleensä risti ja joskus urat murtamista varten. Joskus niissä näkyy myös kalan kuvia tai muita kristillisiä symboleja.

Iso ja useampi pieni öylätti.

Ehtoollisleipien valmistaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa öylättejä valmistaa vain Helsingin Diakonissalaitos. Jumalanpalveluksessa käytettävän leivän ei tarvitse olla jonkin tietyn yrityksen valmistamaa. Se voidaan myös tehdä itse, ja se voi olla myös kohotettua. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edellisessä Jumalanpalveluksen oppaassa oli resepti ehtoollisleivän tekemistä varten.[2]

Perinteinen öylättitaikina sisältää vain vettä ja vehnäjauhoja. Gluteenittomiin öylätteihin käytetään jauhoseosta, jossa on maissi-, peruna- ja riisijauhoa. Diakonissalaitoksen valmistamissa gluteenittomissa öyläteissä on myös sahramia, joka värjää ne keltaisiksi, jotta ne eroavat tavallisista öyläteistä. Syy on siis käytännöllinen eikä teologinen. Monet seurakunnat hankkivat vain yhdenlaisia öylättejä ja tällöin valitaan gluteeniton versio, joka käy myös erikoisruokavaliota noudattaville ja tekee näin ehtoollisen vietosta helpompaa. Gluteenittomien öylättien osuus on 2020-luvulla vuosittain vaihdellut 30–45 prosentin välillä kaikista öyläteistä.[3]

Diakonissalaitoksella ehtoollisleipien valmistamiseen ryhdyttiin 1926 Aino Miettisen aloitteesta. Hän oli tutustunut niiden valmistamiseen Saksassa ja Tanskassa. Laitoksen leipomossa oli 2021 kaksi työntekijää. Paistaminen aloitetaan kuumentamalla öylättirauta ja voitelemalla se mehiläisvahalla. Öylättiraudassa olevan ja leipiin tulevan ristiinnaulitun Jeesuksen kuvan on suunnitellut taiteilija Ebba Masalin. Kuumalle raudalle kaadetaan ohut kerros tavallista tai gluteenitonta taikinaa ja rauta suljetaan. Öylättiraudan toisessa puoliskossa on 38 pyöreää, halkaisijaltaan kolme senttistä koloa, joiden kuvio prässäytyy leipälevyyn. Muutaman minuutin paiston jälkeen öylättirauta avataan ja ehtoollisleipälevy höyrytetään murenemisen ehkäisemiseksi. Lopuksi pyöreät pikkuleivät irrotetaan käsityönä levystä ja suljetaan erikokoisiin myyntipakkauksiin. Seurakunnille ehtoollisleivät välittää kristillisiin tarvikkeisiin erikoistunut Sacrum Oy, jonka vuosimyynti on selvästi alle miljoona kappaletta vuodessa.[4]

Ehtoollisleipien käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiskatolisen kirkon opetuksen mukaan, kun öylätti siunataan eli konsekroidaan eukaristian aikana lukemalla asetussanat sen yli, se muuttuu, niin ettei se ole enää leipää vaan Kristuksen ruumis. Luterilainen opetus on perinteisesti opettanut leivän muuttumisesta, että leipä muuttuu Kristuksen ruumiiksi, mutta pysyy edelleen leipänä. Luterilaisessakin kontekstissa konsekraatio tapahtuu asetussanojen lukemisen yhteydessä. Ortodoksisessa ja yleisesti itäisessä kristinuskossa varsinaisen muuttumisen katsotaan tapahtuvan epikleesirukouksen eli Pyhän Hengen avuksihuutamisen vaikutuksesta.

Luterilaisessa katsantokannassa öylätti on siis edelleen leipää, mutta myös Kristuksen ruumis, mikä on usein johtanut puheeseen konsubstantiaatiosta. Kristuksen ruumiista roomalaiskatoliset eivät käytä enää nimitystä öylätti, koska se ei ole enää leipää, koska tapahtuu transsubstantiaatio, leivän olemuksen muuttuminen Kristuksen ruumiiksi. Sanaa hostia voidaan kuitenkin käyttää myös konsekroidusta öylätistä. Itäisessä kristinuskossa voidaan puhua myös transsubstantiaatiosta, mutta yleensä asiaa pidetään salaisuutena. Yhteistä sekä roomalaiskatolisille, ortodokseille että luterilaisille on se, että pyhitettyjen aineiden katsotaan olevan Kristuksen ruumis. Muut protestantit kuin luterilaiset eivät yleensä katso leivän olevan Kristuksen ruumis muuten kuin symbolisesti.

Jakaminen ja syöminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummassakin edellä mainitussa kirkossa, jossa öylättejä käytetään, pyhitetty hostia jaetaan ehtoollisen jakamisessa (kommuunio), jolloin pappi sanoo vaihtelevia jakosanoja. Vaihtoehtoja ovat mm.: Kristuksen ruumis (r.kat. Novus Ordo), [[Meidän] Herramme Jeesuksen] Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu (lut.), Jumalan palvelija(tar) N. osallistuu meidän Herramme ja Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja pyhästä Ruumiista ja Verestä syntiensä anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi. (ort.).

Ehtoollinen voidaan jakaa monella tavalla. Yleisesti käytössä olevia tapoja ovat mm. seisaaltaan ja polviltaan nauttiminen. Kumpaankiin liittyy usein jonotus ennen ehtoolliselle pääsyä. Luterilaisessa kirkossa puhutaan myös yhteisen pöydän ja jatkuvan pöydän käytännöistä. Ensiksi mainittu tarkoittaa sitä, että ehtoollinen jaetaan kaikille alttarikaiteelle polvistuneille, jonka jälkeen pappi lukee ehtoollisen päätössanat ja kommunikantit nousevat yhtä aikaa. Jälkimmäinen puolestaan tarkoittaa käytäntöä, jossa kommunikantti polvistuu alttarikaiteelle ja saatuaan ehtoollisen hän hetken rukoilemisen jälkeen nousee ja antaa paikkansa seuraavalle.

Ehtoolliselle osallistuvat syövät kukin pyhitetyn ehtoollisleivän tai harvoissa tilanteissa monta. Ehtoollisleipä voidaan antaa myös inktinktiomuodossa eli pyhitettyyn viiniin (so. Kristuksen vereen) kastettuna. Ortodoksisessa ehtoollisessa pyhitetyt aineet yleensä sekoitetaan keskenään ja jaetaan kommunikantille lusikalla yhtä aikaa. Yleensä ehtoollinen nautitaan molemmissa muodoissa (eli nautitaan sekä Kristuksen ruumis että veri), mutta joissain tilanteissa se voidaan jakaa tai nauttia vain toisessa muodossa. Roomalaiskatolisessa kirkossa on perinteisesti ollut tapana jakaa ehtoollinen vain leivän muodossa. Vastaavasti henkilö, joka ei kykene nauttimaan toista muotoa, voi nauttia ehtoollisen vain yhdessä muodossa, vaikka ehtoollinen olisikin kahdessa muodossa jaossa.

Säilytys jumalanpalveluksen ulkopuolella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiskatolisessa kirkossa pyhitettyä hostiaa säilytetään tabernaakkelikaapissa, koska nähdään, että leipä on peruuttamattomasti muuttunut Kristuksen ruumiiksi. Kristuksen läsnäolon merkkinä on punainen valo, ns. ikuinen tuli (lat. lux aeterna). Ortodoksinen kirkko opettaa, että siunatut aineet pysyvät Kristuksen ruumiina.

Luterilaisessa kirkossa ei ole konsensusta siitä, pysyyko öylätti jumalanpalveluksen jälkeen Kristuksen ruumiina. Vuoden 2009 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Jumalanpalveluksen opas on sillä kannalla, että leipä pysyy Kristuksen ruumiina ja siihen on suhtauduttava kunnioittavasti. Luterilaisten eriävistä kannoista johtuen siunattujen aineiden jälkikäsittelystä on useita kantoja; ehkä yleisin tapa on käyttää siunatut aineet loppuun, mutta jotkut seurakunnat säilyttävät siunatut aineet erikseen ja jotkut sekoittavat ne siunaamattomiin.

  1. Ahola, Veikko; Kuhlman, Irmeli & Luotio, Jorma: Tietojätti 2000, s. 987. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X
  2. Jumalanpalveluksen opas
  3. Halonen, Kaisa: Kalliossa on leivottu öylättejä pian sata vuotta – alun perin ehtoollisella on nautittu seurakuntalaisten tuomaa leipää Kirkko ja kaupunki. 12.4.2022. Helsinki: Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 18.4.2022.
  4. Pietiläinen, Jari: Ainutlaatuinen leipomo on paistanut minileipiä Kalliossa jo lähes 100 vuotta – näitä tuotteita saa vain Suomen kirkoista Helsingin Uutiset. 2.4.2021. Vantaa: Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 2.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]