Luuydin
Luuydin (lat. medulla ossium) on kudosta, joka täyttää pitkien luiden ja selkänikamien yhtenäiset ydinontelot. Luuydinontelo sijaitsee hohkaluukerroksen sisäpuolella.[1] Punaisen luuytimen kantasolujen yksi solulinja johtaa kypsien punasolujen kehittymiseen, toinen granulosyyttien ja monosyyttien kehittymiseen ja kolmas imusolujen kehittymiseen. Verihiutaleet muodostuvat luuytimessä kuroutumalla irti luuytimen jättisoluista, megakaryosyyteistä.[2]
Keltainen luuydin on pääasiassa sidekudosta ja rasvaa. Vastasyntyneen luuydin on kokonaan verisoluja tuottavaa punaista ydintä, mutta kasvuvuosina punainen luuydin rasvoittuu suurelta osin keltaiseksi ytimeksi.[1] Terveellä ja täysikokoisella henkilöllä on punaista luuydintä vain kylkiluissa ja muutamissa muissa lyhyissä litteissä luissa kuten lantiossa ja rintalastassa. Luissa ei ole hermoja vaan ne ovat luuta ympäröivässä luukalvossa.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 196. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2
- ↑ Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 312. Porvoo: WSOY, 1999. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
Aiheesta muualla
muokkaa