Kallion I hallitus
Kallion I hallitus oli Suomen tasavallan 9. hallitus. Se oli Maalaisliiton ja Edistyspuolueen muodostama vähemmistöhallitus, joka toimi 431 päivän ajan 14. marraskuuta 1922 – 18. tammikuuta 1924. Kallion ensimmäinen hallitus oli Suomen ensimmäinen maalaisliittolaisenemmistöinen hallitus ja Kyösti Kallio ensimmäinen maalaisliittolainen pääministeri.[1]
| Kallion I hallitus | |
|---|---|
.svg){kind=small} Suomen tasavallan 9. valtioneuvosto | |
| Toimikausi alkoi | 14. marraskuuta 1922 |
| Toimikausi päättyi | 18. tammikuuta 1924 |
| Jäsenet | |
| Hallituksen johtaja | Kyösti Kallio |
| Ministerien lukumäärä | 12 |
| Hallituspuolueet | |
| Historia | |
| Edellinen | Cajanderin I hallitus |
| Seuraava | Cajanderin II hallitus |
Kallion hallituksen toimikaudella hyväksyttiin laki valtakunnanoikeudesta sekä siihen liittyvä niin sanottu ministerivastuulaki eli laki eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatoimien lainmukaisuutta. 1910-luvulla Suomeen rantautunut luonnonsuojeluaate pääsi vaikuttamaan myös lainsäädäntöön, kun eduskunta hyväksyi Suomen ensimmäisen luonnonsuojelulain vuonna 1923. Juuri itsenäistynyt Suomen ortodoksinen kirkko jaettiin Helsingin ja Kuopion hiippakuntiin. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon perustettiin ruotsinkielinen Porvoon hiippakunta ja aikaisemman Porvoon hiippakunnan piispanistuin siirrettiin Tampereelle. Kallion hallitus pyrki hillitsemään yhä kiihtyvää kielitaistelua suomen- ja ruotsinkielisten kesken lailla, joka määräsi opetuskielen Helsingin yliopistossa riippuvaksi eri kieliryhmiin kuuluvien ylioppilaiden suhteellisesta määrästä.[1]
Kallion hallitus kaatui tammikuussa 1924. Kommunistit olivat käyttäneet vallinneessa vapaamielisessä ilmapiirissä heille myönnettyjä toimintavapauksia ulkoparlamentaariseen toimintaan Kominternin ohjeiden mukaisesti. Sisäministeriön määräyksestä Etsivä keskuspoliisi pidätti elokuussa 1923 noin 200 johtavaa suomalaista kommunistia, mukaan lukien kaikki 27 Sosialistisen työväenpuolueen kansanedustajaa. Lisäksi Etsivä keskuspoliisi takavarikoi puolueen kirjapainot ja esti Sosialistisen työväenpuolueen sanomalehtien ilmestymisen. Osa vangituista vapautettiin myöhemmin, mutta muut asetettiin syytteeseen valtiopetoksen valmistelusta tai avunannosta siihen ja tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Porvaripuolueiden mielestä ennen uusien vaalien määräämistä oli odotettava hovioikeuden päätöstä, joka ratkaisisi kommunistien oikeuden ottaa osaa vaaleihin. Sosialidemokraatit puolestaan vaativat eduskunnan välitöntä hajottamista sen tultua vajaalukuiseksi Sosialistisen työväenpuolueen kansanedustajien vangitsemisen vuoksi. Pääministeri Kyösti Kallio kieltäytyi eroamasta, mutta presidentti K. J. Ståhlberg asettui kiistassa sosialistien kannalle määräten uudet eduskuntavaalit, vapauttaen Kallion hallituksen ministerit tehtävistään ja nimittäen aikaisemman pääministerin Aimo Cajanderin muodostamaan virkamieshallituksen.[1][2]
Kenraali Bruno Jalander joutui eroamaan puolustusministerin tehtävästä Leppävirralla paljastuneen vakoilutapauksen vuoksi kesäkuussa 1923. Tämän jälkeen pääministeri Kyösti Kallio hoiti myös puolustusministerin tehtäviä, kunnes uudeksi puolustusministeriksi tuli kenraali Vilho Nenonen. Nenonen puolestaan oli eronnut rannikkotykistön komentajan tehtävästä kesäkuun alussa 1923 riitauduttuaan armeijan johdon kanssa.[3]
Kokoonpano
muokkaaHallituksen puoluejakautuma
muokkaa| Puolue | 14.11.1922 | 18.1.1924 |
|---|---|---|
| Maalaisliitto | 6 | 5 |
| Edistyspuolue | 4 | 5 |
| ammattiministeri | 1 | 2 |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 60–61. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
- ↑ Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 625. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
- ↑ Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 308. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
- ↑ Kallion hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 24.5.2010.