Ajastettu kuvaus

Ajastettu kuvaus (myös intervallikuvaus, aikaviivekuvaus tai sekvenssikuvaus, engl. time-lapse photography) on elokuvauksen tekniikka, jossa saadaan aikaan tapahtumiltaan nopeutettua elokuvaa ottamalla kohteesta kuvia normaalia elokuvausta hitaammin ja esittämällä tulos sitten normaalilla nopeudella (noin 24 ruutua sekunnissa). Tällöin kuvattu kohde näyttää muuttuvan paljon todellista nopeammin: esimerkiksi ruusunnuppu voi avautua ja puhjeta kukkaan tai rakennus nousta harjakorkeuteensa muutamassa sekunnissa.

Ajastamalla nopeutettua kuvaa auringonlaskusta.

Ajastamalla jalustalle sijoitettu elo- tai valokuvakamera kuvaamaan kohdetta esimerkiksi yhden ruudun sekuntinopeudella ja esittämällä tulos nopeudella 30 ruutua sekunnissa saadaan ajan kuluminen vaikuttamaan 30 kertaa todellisuutta nopeammalta. Tällöin erityisesti hitaat muutosprosessit, joihin emme muutoin kiinnittäisi suurta huomiota, näyttäytyvät hyvin korostuneina ja mielenkiintoisina. Ajastettua kuvausta käytetäänkin usein esimerkiksi pilvien tai tähtitaivaan liikkeiden sekä kasvien kasvun tai lahoamisen dramatisoinnissa.

Ajastetun kuvauksen historiaa

Ensimmäisenä tunnettuna ajastetun kuvan käyttönä pidetään Georges Méliès’n elokuvaa Carrefour De L'Opera vuonna 1897. Biologiassa ajastetun kuvauksen uranuurtaja olivat Jean Comandon ja Pathén veljekset 1909 sekä F. Percy Smith 1910 ja Roman Vishniac 1915–1918. Tekniikkaa kehitti edelleen 1920-luvulla muiden muassa Arnold Fanck saksalaisilla UFA-studioilla, esimerkkinä elokuva Alppien salaisuus (Der heilige Berg) vuodelta 1926. Yhdysvaltalainen Royal Rife hämmästytti yleisöä 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa yhdistämällä lähikuvauksen ja ajastetun kuvauksen.

Tärkeimpänä intervallikuvauksen popularisoijana mainitaan usein John Nash Ott Jr., jonka työtä on dokumentoitu DVD-julkaisulla Exploring the Spectrum ja käytettiin muun muassa Disneyn pitkissä dokumenttielokuvissa Luonnon ihmeet (1951) ja Elämän salaisuudet (1956). Pankkitoimihenkilö Ott kuvasi tekniikalla aluksi harrastuksekseen kasvikunnan prosesseja ja alkoi rakennella tätä varten yhä parempia välineitä ja olosuhteita. Lopputuloksena oli iso kasvihuone monine kameroineen, joille hän rakensi ajastettuja liikuttelumekanismeja niin, että sai aikaan kamera-ajoja, panorointeja ym. kasvien vähittäistä kasvua seuratakseen. Hän keksi myös tapoja manipuloida kasvien kehitystä muun muassa säännöstelemällä niiden kastelua ja muuntelemalla kasvihuonestudionsa valon määrää ja värilämpötilaa.

Euroopassa merkittävä ajastetun ja muun tieteellisen erikoiskuvauksen kehittäjä on ollut brittiläinen vuonna 1968 perustettu Oxford Scientific Films (OSF).

Ensimmäinen pitkä elokuva, joka perustui valtaosin ajastettuun kuvaukseen oli Godfrey Reggion ohjaama Koyaanisqatsi (1983). Juoneton elokuva koostui nopeutetuista kuvista jotka esittivät pilviä, ihmisten ja autojen massoja kaduilla, auringon kulkua yms. Philip Glassin musiikin säestyksellä. Koyaanisqatsin kuvaaja Ron Fricke teki myöhemmin muita samankaltaisia elokuvia kuten Chronos ja Baraka. Nate Northin elokuva Silicon Valley Timelapse (2008) on paitsi ajastetusti kuvattu, myös ensimmäinen pitkä elokuva, joka on kokonaan kuvattu laajan sävyalan HDR-kuvana. Ajastettua kuvausta ovat käyttäneet myös muun muassa Peter Greenaway elokuvassaan A Zed & Two Noughts ja David Attenborough vuoden 1995 luontodokumenttisarjassaan Kasvien maailma.

Terminologiaa

Termiä ajastettu kuvaus käytetään valokuvauksessa joskus myös aikavalotuksesta, jossa kameran suljinta pidetään auki pitkän aikaa tallentamaan esimerkiksi tähtitaivaan pyörimisliikettä yöaikaan – varsinkin, jos sulkimen avaus ja sulkeminen on ohjelmoitu eli ajastettu etukäteen tapahtumaan tiettyyn aikaan.

Puhekielessä ajastettua kuvausta voidaan kutsua vain nopeutetuksi kuvaksi tai videotekniikasta opituksi kuvakelaukseksi. Videonauhurin kuvakelausta muistuttavaa efektiä käytetään monissa nykyajan televisio-ohjelmissa, kuten sisustussarjoissa, lyhentämään todellisuudessa pitkään kestävä kohtaus, kuten huoneen sisustuksen rakentuminen, koomisella tavalla muutamaan sekuntiin. Joskus myös kuvaan liittyvä ääni nopeutetaan ja korotetaan taajuudeltaan matkimaan analogisten laitteiden nauhanopeuden lisäämisen aiheuttamaa ”pikkuoravailmiötä”.

Ajastettua kuvausta muistuttava menetelmä on stop motion -animaatio, jossa peräkkäisten kuvien ottaminen ei kuitenkaan välttämättä tapahdu ennalta ajastetusti, vaan manuaalisesti sitä mukaa kun esineitä tai esiintyjiä saadaan liikutetuksi uusiin asentoihin ja liikuttaja ehtii siirtyä pois kuvasta.

Ajastetun kuvauksen vastakohta on hidastus, joka saadaan aikaan vastaavasti säätämällä kamera kuvaamaan normaalinopeutta useampia kuvia sekunnissa ja esittämällä tulos sitten normaalinopeudella. Suurnopeuskameran avulla voidaan päästä jopa yli tuhanteen kuvaan sekunnissa.

Hyperlapse

Hyperlapse on ajastettua kuvausta, jossa kamera liikkuu käyttäjänsä mukana pitkiäkin matkoja. Kameran heiluntaa käsivaralla tai esimerkiksi kypäräkameralla kuvatussa materiaalissa voidaan vakauttaa ohjelmallisesti, kuten Instagram-palvelun iOS-käyttöjärjestelmälle vuonna 2014 julkaisemassa Hyperlapse-sovelluksessa. Tuloksena on nopeutettuja, hyvin vakaalta ja hallitulta näyttäviä pitkiä kamera-ajoja.

Ajastetun kuvauksen välineistö

Monissa nykyajan digitaalisissa järjestelmä- ja kiinteäobjektiivisissa kameroissa, jopa älypuhelimissa, voi olla säädettävä, sähköinen ajastinlaukaisin (engl. intervalometer), jonka avulla ajastettu kuvaus on mahdollista.

Ajastetusti liikkuvia hitaita panorointeja varten on saatavana erityisiä moottoroituja jalustoja, jotka voivat olla samoja joita käytetään kaukoputkien hitaaseen liikuttamiseen tähtitaivaan liikettä seuraten. Kamera-ajoja voidaan helpoimmillaan simuloida siirtämällä jalustalla olevaa kameraa valotusten välillä käsin, mutta esimerkiksi Koyaanisqatsin kuvaaja Ron Fricke on kehittänyt tarkoitukseen erilaisia ajastettuja kameran liikuttelumekanismeja.