Ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet ovat jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia. Niiden tarkoituksena on taata kaikille ihmisarvoinen elämä.^[1] Ihmisoikeudet perustuvat ajatukseen ihmisestä moraalisena olentona ja jokaiselle ihmiselle ihmisyyden osana kuuluvasta ihmisarvosta.^[2]

Ihmisoikeudet on määritetty kansainvälisillä sopimuksilla ja julistuksilla, kuten Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisella julistuksella 1948. Valtioiden välisillä ihmisoikeussopimuksilla on perustettu kansainvälisiä elimiä, joille valtiot ovat tunnustaneet oikeuden tutkia valituksia ja tehdä arviointeja jäsenmaiden ihmisoikeusongelmista.

Antiikin Persian kuningas Kyyros Suuren Kyyroksen sylinterin julistuksen katsotaan olleen merkittävä ihmisoikeuksienkin periaatteiden osalta. Sylinterin tekstissä puhutaan eri etnisten kansanosien ja eri uskontojen oikeuksista^[3]. Myös Yhdysvaltojen Thomas Jeffersonin tiedetään perehtyneen Kyyros Suureen, minkä katsotaan voineen vaikuttaa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen uskonnon ja eri etnisten ryhmien ihmisoikeuksien määrittelyyn ^[4]. Kyroksen sylinterin teksti on myös YK:ssa, ja se on käännetty YK:n virallisille kuudelle kielelle ^[5].

Ihmisoikeuksien juuria on etsitty muun muassa 1400- ja 1500-luvulla toimineiden katolisen kirkon teologien ajatuksista. Esimerkiksi Salamancan yliopistossa Espanjassa opettaneet teologit, kuten Francisco de Vitoria, kehittelivät nominalistista suuntausta ja alkoivat tulkita vanhaa luonnonoikeusoppia siten, että jokaisella ihmisellä on vapaus, joka kuuluu hänelle siksi, että hän on Jumalan luoma. Vapaus omaan itseen oli heidän mukaansa luovuttamaton. 1500-luvulla tätä ajatusta käytettiin esimerkiksi perusteltaessa kuninkaan vallan rajaamista.^[6]

Toisaalta ihmisoikeuksien syntyyn ovat vaikuttaneet osaltaan myös hollantilaisen juristin Hugo Grotiuksen kirjoitukset. Hän hahmotteli oikeuden eri merkityksiä ja näki, että keskeisin oikeuden merkitys oli jokaiselle kuuluva omistusoikeus ja vapaus toimia oman tahtonsa mukaisesti. Hänen mukaansa ihmiset eivät kuitenkaan olleet enää täysin vapaita sen jälkeen, kun he ovat perustaneet valtion. Valtiolle nimittäin kuuluu oikeus määrätä niistä toimista, jotka ovat tarpeen muun muassa näiden oikeuksien toteutumiseksi. Myös Thomas Hobbes ja John Locke kehittelivät samantyyppisiä ajatuksia.^[6]

Ensimmäiset kansainväliset ihmisoikeuksiin liittyvät sopimukset koskivat uskonnonvapautta ja orjuuden poistamista. Uskonnonvapaus hyväksyttiin Westfalenin rauhansopimuksessa 1648. Käytännössä kuitenkin uskonnonvapaus ei ollut monissakaan maissa Euroopassa mahdollista, sillä esimerkiksi Suomen kuuluessa Ruotsiin ja Venäjään ja itsenäisyydenkin ajan alusta vuoteen 1923 asti Suomessa vallitsi uskontopakko, eli kristinuskonto oli pakollinen (tai seurasi maasta karkotus tai tuomioita), eikä siitä voinut erota (jos oli kastettu ja Suomeen saatiin siviilirekisteri, kirkon aiemmin pitämän väestörekisterin lisäksi 1917), eikä valita toista uskontoa uskonnonvapaasti. Lisäksi Suomessa oli kuolemantuomio tai karkotustuomio Siperiaan 1700- ja 1800-luvuilla kristinuskonnon kritisoinnista, jumalanpilkasta. Wienin kongressi tuomitsi orjuuden vuonna 1815, lisäksi 1800-luvulla tehtiin paljon muitakin kansainvälisiä sopimuksia orjuuden poistamiseksi.^[7]

Valistuksen ajalla ihmisoikeuksien edistämisen merkkipaaluja olivat Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuonna 1776 jossa julistettiin kaikkien ihmisten olevan vapaita ja tasa-arvoisia lain edessä, lakkautettiin säätyerioikeudet ja taattiin muun muassa uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuuden suoja. Ensimmäistä kertaa toteutui myös se ajatus, että hallitus saa hallita vain hallittujen suostumuksella. Yhdysvalloissa ihmisten tasa-arvo ulottui alun perin kuitenkin vain miespuolisiin valkoisiin eurooppalaistaustaisiin maanomistajiin ja kaupunkien liikemiehiin. Naiset saivat ääni- ja edustusoikeuden Yhdysvalloissa vasta 1920.^[8] Orjuus oli laillista osassa Yhdysvaltojen osavalloista vuoteen 1865 asti.^[7]

Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa 1789 merkittävää oli muun muassa kansalaisten tasa-arvon ja henkilökohtaisen vapauden turvaaminen ja lukuisten Raamattu-pohjaisten lakien poistaminen Ranskan laeista ja ainakin periaatteellinen uskonnon erottaminen valtiosta, mitä täydennettiin vielä 1900-luvulla. Kun julistus ilmestyi, niin ei ollut kuitenkaan lainkaan selvää, mitä se tulisi käytännössä tarkoittamaan. Esimerkiksi orjuus ei poistunut sen myötä, ja Ranskassa naiset saivat ääni- ja edustusoikeuden vaaleissa vasta hyvin myöhään, vasta vuonna 1945.^[6][7]

Kansainliitto perustettiin vuonna 1919 yleismaailmalliseksi valtioiden väliseksi järjestöksi. Se yritti ottaa ihmisoikeuksien suojelun tehtäväkseen, vaikka järjestön mandaatissa aihetta ei edes mainittu. Järjestö tuomitsi vuonna 1926 myös orjuuden.^[9]

Natsi-Saksan toimeenpanema hyökkäyssota ja holokausti herättivät toisen maailmansodan jälkeisen ihmiskunnan toden teolla huomaamaan ihmisoikeuksien merkityksen. Alettiin ajatella, että ihmisoikeuksia tulee suojella tasa-arvon pohjalta. Voittajavaltiot perustivat Yhdistyneet kansakunnat. Se alkoi valmistella ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Julistus hyväksyttiin 10. joulukuuta 1948 YK:n kolmannessa yleiskokouksessa. Neuvostoliitto liittolaisineen, Etelä-Afrikka ja Saudi-Arabia kuitenkin pidättäytyivät äänestämästä.^[10]

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus kokosi ensimmäistä kertaa yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kaikille kuuluvia. Se ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja, mutta sen poliittinen ja moraalinen vaikutusvalta on huomattavan suuri. Julistus on myös toiminut YK:n myöhemmän ihmisoikeustyön perustana, mukaan lukien kaikki YK:n piirissä solmitut ihmisoikeussopimukset.^[11]

Paitsi YK:ssa, myös Länsi-Euroopassa ryhdyttiin toisen maailmansodan jälkeen valmistelemaan ihmisoikeussopimusta siltä pohjalta, etteivät ihmisoikeudet ole minkään maan sisäinen asia. Itä-Euroopan kehitys johti siihen, että läntisten maiden perustama Euroopan neuvosto otti omaan vuonna 1950 hyväksyttyyn Euroopan ihmisoikeussopimukseen erityisesti niitä vapausoikeuksia, joita loukattiin Neuvostoliiton kontrolloimassa Itä-Euroopassa. Myöhemmin sopimukseen on otettu uusia lisäpöytäkirjoja, joihin sitoutuminen ei kuitenkaan ole ollut jäsenmaille pakollista.

Euroopan ihmisoikeussopimuksella perustettiin Euroopan ihmisoikeustoimikunta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Ensimainittu suoritti alustavan tutkinnan valituksissa, joista sitten valikoituivat ne tapaukset, joista aluksi osa-aikainen tuomioistuin antoi tuomion. Ensimmäisinä vuosikymmeninä tuomioita annettiin harvakseltaan, ehkä vain muutama vuosittain eikä kaikkina vuosina annettu yhtään tuomiota. Euroopan neuvoston jäsenmäärän noustua ja valitusoikeuden käytön lisäännyttyä tehtiin suuri uudistus vuonna 1998, jolloin ihmisoikeustoimikunta lakkautettiin ja valittajat saivat asian vireille suoraan uudessa, pysyvästi ja kokoaikaisesti toimivassa ihmisoikeustuomioistuimessa.

Suomi liittyi Euroopan neuvostoon toukokuussa 1989 ja vuotta myöhemmin ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen. Jo aiemmin Suomi oli ratifioinut YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia sekä TSS-oikeuksia koskevat yleissopimukset.

Islamilaisen käsityksen mukaan ihmisoikeudet ja ihmisarvo voivat perustua ainoastaan Jumalan lakiin eli šariaan, eivät ihmisen omiin pohdintoihin. YK:n ihmisoikeuksien julistus nähdään usein länsimaiden arvostuksille rakentuvaksi ja kolonialistiseksi. Sen vuoksi islamilaiset maat ovat julkaisseet omia ihmisoikeuksien julistuksiaan.^[12]

YK:n julkaisemaa ihmisoikeuksien julistusta vastustanut Saudi-Arabia julkaisi oman ihmisoikeuksia koskevan muistionsa vuonna 1970. Panislamilainen Islamilainen konferenssi laati vuonna 1980 islamin omille lähtökohdille rakentuvan asiakirjan, jossa esimerkiksi kiellettiin islamista luopuminen. The Islamic Council of Europe julkaisi samana vuonna oman yleismaallisen islamilaisen julistuksensa, joka täydensi ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta islamilaisin varaumin. Julistus perustuu šariaan, ja sen mukaan ihmisoikeudet tulivat maailmaan islamin mukana.^[12]

Islamilaisen konferenssin vuonna 1980 laatiman mutta hyväksymättä jääneen asiakirjan pohjalta järjestö laati Kairon julistuksen ihmisoikeuksista islamissa, jonka konferenssi hyväksyi vuonna 1990. Kaikissa islamilaisissa ihmisoikeuksien julistuksissa ihmisen oikeudet nähdään velvollisuuksina Jumalaa kohtaan, ja vapaus merkitsee alistumista Jumalan tahtoon. Etenkin uskonnonvapaus ja naisten oikeudet ovat rajoitetumpia kuin ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa.^[12]

Ihmisoikeudet voidaan jaotella kansalaisoikeuksiin ja vapausoikeuksiin, poliittisiin oikeuksiin sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin.^[1]

Keskeisiä ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi oikeus elämään, ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus, mielipiteen vapaus ja sananvapaus, liikkumisen vapaus, oikeus työhön, oikeus riittävään elintasoon, oikeus lepoon ja vapaa-aikaan sekä oikeus opetukseen.^[1] Näiden lisäksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus turvaa myös oikeuksia, joiden suojaamisesta on ollut vaikea päästä yhteisymmärrykseen ja sitoviin sopimuksiin, kuten pakolaisen oikeus turvapaikkaan, yksilön oikeus kansalaisuuteen sekä omaisuuden suoja.^[1]

Ihmisoikeussopimusten turvaamia ihmisoikeuksia ovat esimerkiksi:^[13]

• Oikeus elämään
• Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
• Mielipiteenvapaus ja sananvapaus
• Kokoontumisvapaus ja yhdistymisvapaus
• Liikkumisen vapaus
• Oikeus kansalaisuuteen
• Oikeus kehitykseen
• Oikeus lepoon ja vapaa-aikaan
• Oikeudenmukainen oikeudenkäynti
• Oikeus omaisuuteen
• Oikeus opetukseen
• Oikeus osallistua julkiseen toimintaan ja poliittiseen päätöksentekoon
• Oikeus osallistua yhteiskunnan sivistyselämään
• Oikeus riittävään elintasoon
• Oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe
• Oikeus sosiaaliturvaan
• Oikeus tulla tunnustetuksi henkilönä
• Oikeus työhön
• Oikeus yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan
• Oikeus turvapaikkaan
• Orjuuden ja pakkotyön kielto
• Mielivaltaisen pidätyksen kielto
• Syrjinnän kielto
• Kidutuksen kielto

Ihmisoikeuksien tapaan myös perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille yhdenvertaisesti kuuluvia oikeuksia. Perusoikeudet eroavat kuitenkin ihmisoikeuksista siinä, että perusoikeudet on turvattu perustuslaissa kun taas ihmisoikeudet on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.^[14]

Ihmisoikeuksien tunnusmerkkejä ja tärkeimpiä ominaispiirteitä ovat yleismaailmallisuus, luovuttamattomuus ja perustavanlaatuisuus.^[2] Ihmisoikeuksien yleismaailmallisuus tarkoittaa, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle ihmiselle ja ovat voimassa kaikkialla samanlaisina ilman erottelua sukupuolen, ihonvärin, yhteiskunnallisen aseman tai muun vastaavan seikan perusteella. Luovuttamattomuus tarkoittaa, että ihmisoikeuksia ei voi ottaa ihmiseltä pois esivallan päätöksellä tai edes henkilön omalla suostumuksella. Vain perustavanlaatuisia eli tärkeitä oikeuksia kutsutaan ihmisoikeuksiksi.^[15]

Ihmisoikeudet ovat lisäksi jakamattomia ja keskinäisriippuvaisia, mikä tarkoittaa sitä, että yhden oikeuden edistäminen parantaa myös muiden oikeuksien toteutumista, ja vastaavasti yhden oikeuden loukkaaminen tai riistäminen vaikuttaa kielteisesti muiden oikeuksien toteutumiseen.^[2] Teppo Sillantauksen mukaan sana ”jakamaton” tuottaa sekaannuksia ja olisi parempi sanoa, että ihmisoikeudet ovat toisistaan erottamattomia.^[16]

Ihmisoikeuksien sopimuksen englanninkielinen käsite dignity, ’arvokkuus’,^[17] on suomalaisessa käännöksessä saanyt muodon ”ihmisarvo”.

Ihmisoikeuksilla ymmärretään nykyisin lähinnä oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä, valtioiden solmimissa ihmisoikeussopimuksissa. Niiden kannalta käännekohta oli YK:n yleiskokous 10. joulukuuta 1948, jolloin hyväksyttiin ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.^[1] Sen myötä vakiintui käsitys ihmisoikeuksista kaikille kuuluvina oikeuksina.^[15]

Kun ihmisoikeussopimus on ratifioitu, valtio on sitoutunut ottamaan vastuulleen sopimuksessa määritellyt velvoitteet. Ihmisoikeuksien toteutumista valvoo useita kansainvälisiä valvontaelimiä ja kansalaisjärjestöjä. Esimerkiksi Suomessa ihmisoikeuksien toteutumista valvovat muun muassa eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Oman alansa ihmisoikeustilannetta seuraavat erityisvaltuutetut kuten tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisvaltuutettu.^[15]

Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia. Erillisiä kansainvälisiä sopimuksia on tehty myös joidenkin haavoittuvaisiksi katsottujen ryhmien osalta. Sopimuksilla on pyritty turvaamaan muun muassa lasten oikeuksien toteutuminen sekä lopettamaan naisiin kohdistuva syrjintä.^[1]

• Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
• Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus
• Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus
• Lapsen oikeuksien julistus
• Lapsen oikeuksien sopimus
• Naisten oikeuksien sopimus
• Kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus
• Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus
• ETYK-sopimukset
• Euroopan ihmisoikeussopimus
• Euroopan sosiaalinen peruskirja
• Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa
• Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus

Katso myös: Ihmisoikeudet alueittain ja maittain

Pääartikkeli: Ihmisoikeudet Suomessa

Suomessa pyritään erityisesti edistämään naisten, lasten, vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja vammaisten henkilöiden oikeuksia, koska he ovat usein niitä, joita helpoiten syrjitään. Samalla pyritään lisäämään oikeudenmukaisuuden toteutumista koko maailmassa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ihmisoikeudet ovat tärkeällä sijalla. ^[18] Suomessa ihmisoikeuksia valvoo Ihmisoikeusliitto ry (Förbundet for Mänskliga Rättigheter r.f., Finnish League for Human Rights), joka on vuonna 1979 perustettu ja 1980 rekisteröity puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yleinen ihmisoikeusjärjestö. Se jatkaa 1935 perustetun Ihmisoikeuksien liiton työtä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettiin vuoden 2012 alusta toiminnallisesti itsenäinen ja riippumaton ihmisoikeuskeskus.^[19]

Suomen ihmisoikeustilanteessa on YK:n mukaan edelleen parannettavaa. Ihmisoikeusneuvosto kehottaa Suomea tehostamaan syrjinnän vastaisia toimia. Ihmisoikeusneuvosto suositteli Suomelle esimerkiksi ILOn alkuperäiskansojen asemaa koskevan yleissopimuksen hyväksymistä ja allekirjoittamista. Tarkastelu tehtiin Suomen antaman lyhyen raportin perusteella. Raportin laativat valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt, mutta myös kansalaisjärjestöillä oli mahdollisuus kommentoida sen sisältöä. Ihmisoikeusneuvosto tekee tarkastelun joka neljäs vuosi jokaisessa YK:n jäsenmaassa. Suomi kuului ensimmäiseen tarkasteluryhmään.^[20] Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomi oli saanut ihmisoikeustuomioistuimelta 128 tuomiota ja lisäksi 54 valitusta oli päätynyt sovintoon tai hallitus oli yksipuolisesti myöntänyt ihmisoikeusloukkauksen. Tuomioista 99 on ollut langettavia.^[21]

Monissa Aasian maissa valtiojohto vetoaa erityisiin ”aasialaisiin arvoihin” ja kieltäytyy hyväksymästä länsimaisiksi kutsumiaan ihmisoikeuskäsityksiä.^[10]

Kansainvälisesti tunnettuja ihmisoikeusaktivisteja ovat esimerkiksi Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Nelson Mandela, Daisaku Ikeda, Anna Politkovskaja, Rosa Parks ja Ngawang Sangdrol. Tunnettuja suomalaisia ihmisoikeusaktivisteja ovat esimerkiksi Helvi Sipilä, Matti Wuori, Martti Koskenniemi, Allan Rosas, Martin Scheinin, Helena Ranta, Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen.^[22]

• Amnesty International
• Eläinten oikeudet
• Vähemmistöryhmä

• Ihmisoikeudet Suomessa (Arkistoitu – Internet Archive).
• Ihmisoikeusliitto – Ajankohtaista, 7.6.2010.

• Hanski, Raija: Katsaus ihmisoikeustiedon lähteisiin. (5. uudistettu painos) Turku: Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutti, 2006. ISBN 952-12-1724-3
• Honkanen, Jussi & Syrjälä, Jaana (toim.): Lapsen oikeudet. Helsinki: Suomen YK-liitto, 2000. ISBN 952-9694-38-5
• Ihmisoikeudet. Sata kansainvälistä asiakirjaa. (Julkaisija: Ihmisoikeusliitto. Toimituskunta: Lauri Hannikainen ym. 2. uudistettu painos. Ihmisoikeusliitto r.y.:n julkaisusarja nro 1) Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1403-9
• Ihmisoikeudet 2000-luvulla. Sopimuksia ja asiakirjoja. (Julkaisija: Ihmisoikeusliitto. Toimitus: Arto Haapea) Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3557-5
• Levin, Leah: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia. ((Human rights. Questions and answers, 1996.) Suomentanut Taina Dahlgren) Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta: Ihmisoikeusliitto, 2001. ISBN 952-442-307-3
• Puhakainen-Mattila, Rosa: Friidu. Tyttöjen ja naisten ihmisoikeudet. Opetusmateriaali tyttöjen ja naisten oikeuksista Suomessa ja maailmalla. (Teksti ja toimitus: Nadja Mäkelä ja Rosa Puhakainen-Mattila. 3. uudistettu painos (1. painos 2004). Suomen YK-liitto ry:n julkaisusarja) Helsinki: Suomen YK-liitto, 2008. ISBN 978-952-9694-58-7 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
• Puro, Perttu: Eurooppa ja ihmisoikeudet. Helsinki: Suomen YK-liitto: Edita, 1999. ISBN 952-9694-34-2
• Raulo, Marianna: Ihmisiä vai ihmisiä. Vähemmistöoikeuksien filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-444-8
• Scheinin, Martin: Yhteiset ihmisoikeutemme. Helsinki: Suomen YK-liitto, 1998. ISBN 952-9694-25-3
• Syrjinnän vastainen käsikirja. (Kirjoittajat: Timo Makkonen et al.) Helsinki: Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM, Baltian ja Pohjoismaiden aluetoimisto, 2003. ISBN 92-9068-168-3 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)

• Ihmisoikeusliitto.
• YK:n 3. yleiskokouksen ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.
• Ihmisoikeudet.net.
• Amnestyn suomenkieliset sivut.
• YK-liitto.
• Fagan, Andrew: Human Rights The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Kuosmanen, Jaakko: Ihmisoikeudet Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.
• Nickel, James: Human Rights The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)