Dornier Do 17

Dornier Do 17
Dornier Do 17 Z
Tyyppi	pommikone
Alkuperämaa	Saksa
Valmistaja	Dornier
Ensilento	23. marraskuuta 1934
Pääkäyttäjät	Luftwaffe (Wehrmacht) Itsenäisen Kroatian ilmavoimat Suomen ilmavoimat Espanjan ilmavoimat Jugoslavian kuninkaalliset ilmavoimat Romanian kuninkaalliset ilmavoimat Bulgarian ilmavoimat
Valmistusmäärä	~1 700
Muunnelmat	Dornier Do 215, Dornier Do 217
Infobox OK

Dornier Do 17 oli Saksan ilmavoimien toisessa maailmansodassa käyttämä Dornierin suunnittelema ja valmistama keskiraskas pommikonemalli.

Do 17 rakennettiin puhtaasti pommikoneeksi, vaikkakin aluksi sitä esiteltiin julkisesti siviilikoneena. Ennen sotaa Do 17 menestyi muun muassa DB-601A -moottorein varustetun MV-1-mallin D-AELE:n voittaessa Alppien ympärilentokilpailun, jossa se jätti monet hävittäjälentokoneet taakseen. Pitkän ja kapean runkonsa vuoksi konemallia kutsuttiin Saksassa ”lentäväksi lyijykynäksi” (saks. Fliegender Bleistift).

Prototyyppejä oli viisi kappaletta (V1-V5). Lisäksi rakennettiin ainakin yksi kone tyyppiä MV-1. Ensimmäinen prototyyppi Do 17 V1 (V = Versuchs) D-AJUN lensi ensimmäisen kerran 23. marraskuuta 1934 Dornierin pääkoelentäjän Egon Fathin ohjaamana. Toinen prototyyppi Do 17 V2 D-AHAK liittyi koelento-ohjelmaan toukokuussa 1935. Ensimmäisen ja toisen prototyypin suurimpana erona oli alkuperäisen yhden sivuvakaimen korvaaminen kahdella. Kesällä 1935 suoritetun tehostetun koelento-ohjelman perusteella lisättiin sivuvakaimien pinta-alaa ja siirrettiin laskutelinettä eteenpäin. Dornier 17 -koneen koesarja käsitti viisi konetta, joiden moottoreina olivat muun muassa 12-sylinterinen V-rivimoottori BMW VI (700 hv, V1), puristettu BMW-VI (750 hv, V2) tai Hispano Suiza 12Ykrs (V5).

Ensisarja oli mallinimeltään Do-17E. Sen tiedusteluversio oli F. Näitä valmistettiin noin 500 konetta. Jugoslaviassa valmistettiin lisenssillä 40 kpl sarjaa Kb, joista 14 kappaletta varustettiin ranskalaisilla Gnome-Rhone 14 -moottoreilla. Viimeisin malli, Z, oli lentäjien ja teknillisen henkilökunnan piirissä suosittu, ja sen on sanottu olleen teknisesti luotettavin Luftwaffen pommikonetyyppi. Tuotantomäärä oli 913 konetta. Nämä koneet olivat muita versioita painavampia (8 600 kg), mutta ne oli myös varustettu tehokkaammilla Bramo Fafnir 323A -moottoreilla.

Do-17-koneita rakennettiin yhteensä noin 1 700 kpl. Niitä käytettiin myös tiedustelukoneina. Do 17 -koneen valmistajina toimivat muun muassa Dornierin oma tehdas Dornier Werke GmbH, Siebel, Henschel ja Hamburger Flugzeugbau.

Tulikasteensa Do 17 sai 1937 Espanjan sisällissodassa. Toisessa maailmansodassa koneilla pommitettiin Ranskassa muun muassa Dunkerquesta vetäytyviä brittiläisjoukkoja. Taistelussa Britanniasta Do 17 -koneita käytettiin hyökkäyksissä Englannin kanaalin saattueita ja Etelä-Englannin lentotukikohtia vastaan. Kone kesti liu’ut aina 600 km/h nopeudelle saakka. Vain näin se pystyi pakenemaan Kuninkaallisen ilmavoimien hävittäjiä. Tehokkaan hävittäjätorjunnan edessä Do 17 osoittautui riittämättömän puolustusaseistuksensa vuoksi yhtä haavoittuvaksi kuin muutkin saksalaisten käytössä olleet pommikonemallit. Niinpä se vedettiin vuonna 1941 länsirintamalla pois pommituskäytöstä Junkers Ju 88:n tai Dornier Do 217:n korvatessa sen.

Do 17 oli itärintamalla pommituskäytössä syksyyn 1941, jolloin se vedettiin pois eturintamakäytöstä. Jäljelle jääneet koneet säilyivät muun muassa liitokoneiden hinauskäytössä aina sodan loppuun asti. Dornier Do 17 oli myös Romanian, Kroatian, Jugoslavian ja Suomen ilmavoimien käytössä.

RAF:n kiihtyvien yöpommitusten torjumiseksi Z 10 tyyppiä muunnettiin yöhävittäjiksi ja -häirintäkoneiksi. Ensimmäiset muunnokset tehtiin asentamalla koneeseen varikoilla Ju 88 C - koneen nokka jossa oli MG FF tykki- ja kolme MG 17- konekivääriä. Häirintäkoneilla pyrittiin hyökkäämään pommittajia vastaan niiden tukikohtien läheisyydessä. Yöhävittäjissä kokeiltiin tutkaa ja infrapunasäteilyyn perustuvaa Spanner - valaisu-havaintolaitetta sekä Rohr - infrapunatähtäintä Kauz II - sarjassa.^[1]

Lopulta suorituskykyisemmät Me 110:n ja Ju 88:n yöhävittäjämuunnokset syrjäyttivät Dornier 17:n myös tästä käytöstä. Tähän myötävaikuttivat brittien käyttöönottamat nelimoottoriset pommittajat, jotka lopullisesti osoittivat Do 17:n nousu- ja huippunopeuden olevan liian heikkoja yöhävittäjätoimintaan. Tyyppi oli silti edelleen tärkeä koekone uusille välineille, koulutuskone sekä rajoitetussa operatiivisessa käytössä tukea antava ja täydentävä.^[2]

Suomen ilmavoimat käyttivät jatkosodassa viittätoista valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin marraskuussa 1941 lahjoittamaa Do 17 Z -konetta. Osaltaan lahjoituksen syynä oli Suomen pettymys saksalaisten tarjoamien venäläisten sotasaalispommittajien laatuun ja määrään, osittain asiaan sanotaan vaikuttaneen Göringin sukulaisperheen von Rosenien painostus. Suomalainen komennuskunta haki marras-helmikuussa 1941 – 42 kolmella eri komennuskerralla Do 17 -koneet Varsovasta, jonne lennettiin Aero Oy:n DC-2 ”Sisu” -koneella. Ensimmäiset kolme Dornieria laskeutuivat Malmin lentokentälle 5. tammikuuta 1942 ja viimeiset tulivat Suomeen 29. tammikuuta 1942. Dornierit menivät Lentolaivue 46:n käyttöön. Tukikohta oli Joensuun Lintuniemi.

Suomessa Do 17 -konetta käytettiin lähinnä yö- ja etulinjapommituksiin eläviä maaleja vastaan, koska kone oli pääosin vanhentunut jo vuoden 1942 aikana. Nopeus ja nousukyky eivät enää olleet ajan tasalla. Kone oli kuitenkin teknisesti luotettava ja hyvä käsiteltävä.

Sodan jälkeen 15:stä koneesta vain neljä oli enää lentokunnossa. Nekin poistettiin käytöstä, koska niissä oli sisäinen pommikuilu, joka oli rauhansopimuksen vastainen. Viimeinen niistä romutettiin 1950-luvun alussa.

Ison-Britannian Kentin rannikolta Goodwin Sands -hiekkasärkältä sukeltajat havaitsivat 2008 koneen hylyn, jonka asiantuntijat tunnistivat Do 17-koneeksi. Se on todennäköisesti ammuttu alas Taistelun Britanniasta kuluessa elokuussa 1940. Miehistön jäsenistä kaksi kaatui ja kaksi päätyi sotavankeuteen. Hylky nostettiin kesäkuussa 2013 museoitavaksi Kuninkaallisten ilmavoimien museoon Hendonissa, jossa se asetetaan näytteille 2015. Tämän hylyn arvioidaan olevan ainoa tiedossa oleva esimerkki konetyypistä.^[3]

Lähde: ^lähde?

Yleiset ominaisuudet

• Miehistö: 4: ohjaaja, tähystäjä, radisti, kk-ampuja
• Pituus: &&&&&&&&&&&&&015.080000015,80 m
• Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&018.&&&&0018 m
• Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&&08500.&&&&008 500 kg
• Polttoainemäärä: 860 suojaamattomana, 775 l kumitettuna, lisäsäiliö 895 l
• Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × Bramo 323P Fafnir -tähtimoottoria

Suoritusarvot

• Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&&0424.&&&&00424 km/h 5 000 metrissä täydellä lentomassalla (Z)
• Taistelusäde: &&&&&&&&&&&&0330.&&&&00330 km
• Lakikorkeus: &&&&&&&&&&&08200.&&&&008 200 m
  

Aseistus

• 1 500 kg pommeja
• 6–8 × 7.92 mm MG 15- tai MG 81 -konekivääriä
• 1 × 20 mm tykki (Z)

Avioniikka

• 24 V sähköjärjestelmä, 2 × 1,2 kW generaattorit, 2 ×12 V 30 Ah akut
• FuG X radiot, Peil G V -suuntimalaite, Fu B1 I -sokkolaskulaite
• Lofte C7/A-, Lofte BZG 2- tai Goerz GV 219d pommitustähtäin (suomalaiskoneet jälkimmäisellä)

• Raunio, Jukka: Lentäjän näkökulma IV, Pommikoneet. J. Raunio, 1998. ISBN 951-96866-2-2
• http://www.bbc.com/news/uk-22846645
• Scutts, Jerry: Saksalaiset yöhävittäjä-ässät. Osprey Publishing Limited, Koala kustannus, 1998. ISBN 952-5186-47-4

• Puolustusvoimat: [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Lentorykmentti 4 jatkosodassa
• Suomen Sotilas: [2] Suomalaispommittajien kosto, Pekka Hietala, 2/2005
• Dornier Do 17 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944, Martti Helminen ja Aslak Lukander

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dornier Do 17 Wikimedia Commonsissa