Viittomakielet

Viittomakielet eli viitotut kielet ovat gesturaalis-visuaalisia kieliä: niissä käytetään käsien ja kehon liikkeitä sekä ilmeitä kielellisen viestin ilmaisemiseen (gesturaalisuus), ja viesti vastaanotetaan näön kautta (visuaalisuus). Viesti välitetään käsimuotojen, käsien, vartalon ja suun liikkeiden sekä ilmeiden avulla.

Viittomakieli ei ole vain tapa esittää puhuttua kieltä, vaan se on itsenäinen, luonnollinen kieli, joka vielä usein on käyttäjänsä äidinkieli (vrt. viitottu puhe). Viittomakielen ilmaisuja käytetään myös eritasoisesti vammaisten ja neurologisesti poikkeavien puhetta tukevassa ja korvaavassa kommunikaatiossa.

Viittomakielet ovat kehittyneet kuurojen yhteisöissä. Niitä käyttävät syntymästään saakka kuurojen lisäksi muiden muassa kuuroutuneet, huonokuuloiset, viittomakielisten omaiset ja ystävät, kuurojen parissa työskentelevät, tutkijat ja tulkit. Viittomakieliä ei tule pitää pelkästään kuurojen kielinä, sillä suuri osa niiden käyttäjistä on kuulevia henkilöitä, jotka ovat mukana kuurojen yhteisöissä.^[1]

Viitotut kielet eivät myöskään ole uusi keksintö – niitä on käytetty yhtä kauan kuin kuurojen yhteisöjä on ollut. Historiallisesti niiden synnyllä ei katsota olevan yhteyttä luonnollisiin kieliin.^[1] Joidenkin tutkijoiden mukaan viittomakieliä käytettiin jopa ennen puhuttuja kieliä.

Ensimmäisen kerran viittomakieltä alettiin käyttää kouluopetuksessa vuonna 1775 Ranskassa. Koulutuksen aloitti Charles Michel d'Epée.

Erilaisia viittomakieliä on maailmassa satoja, jotka eroavat viittomistoltaan ja kieliopiltaan toisistaan. Kieliopeissa ja viittomissa on tosin löydettävissä tiettyjä samankaltaisuuksia, mikä helpottaa eri kieliä viittovien kuurojen kommunikointia.

Viittomakielillä ei myöskään ole suoraa yhteyttä puhuttuihin kieliin. Esimerkiksi Englannissa, Irlannissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa puhutaan englantia, mutta viittomakielet eroavat kaikissa maissa toisistaan (amerikkalainen viittomakieli on itse asiassa läheistä sukua ranskalaiselle viittomakielelle). Kaikissa maissa on omat käsimerkit eli viittomat.

Keinotekoinen kieli gestuno on yritys luoda yhtenäinen kansainvälinen viittomakieli. Gestuno ei ole käytössä kovin yleisesti, mutta eräitä gestunon viittomia käytetään kansainvälisen viittomisen yhteydessä. Gestuno on osittain verrattavissa puhuttujen kielten esperantoon.

1960- ja 1970-luvun vaihteessa pohjoismaisia viittomakieliä yritettiin yhtenäistää, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Projektista jäi pohjoismaisiin kieliin muutama yhtenäinen viittoma, kuten viikonpäivien viittomat.^lähde?

• amerikkalainen viittomakieli, ASL, ameslan
• australialainen viittomakieli, auslan
• brittiläinen viittomakieli, BSL
• gestuno
• jukatekin viittomakieli
• nicaragualainen viittomakieli
• portugalilainen viittomakieli
• ruotsalainen viittomakieli
• suomalainen viittomakieli
• suomenruotsalainen viittomakieli
• tasankointiaanien viittomakieli
• salomonsaarten viittomakieli
• uusiseelantilainen viittomakieli

Maailman viitotut kielet ovat keskenään kieliopillisesti hyvin samankaltaisia verrattuna puhuttujen kielten kielioppien erilaisuuksiin. Eroavuuksia on, mutta kattavaa viittomakieliä vertailevaa tutkimusta ei ole tehty.

Viitottujen kielten tendenssi näyttää olevan topic–comment-rakenne, eli pääasia kerrotaan ensin, sitten sen määreet. Esimerkiksi adjektiivit seuraavat (pääosin) substantiivia.

Puhutut kielet ovat lineaarisia (yksiulotteisia), mutta viitotuissa kielissä käytetään useampia kielellisiä tasoja päällekkäin. Esimerkkinä suomen kielen ajoin autoa tarvitsee lisämääreitä, jos halutaan kertoa asiasta tarkemmin: Ajoin autoa kuoppaisella tiellä. Viittomakielissä viittomat voivat ottaa visuaalisia määreitä, jotka lisäävät viittoman antamaa kielellistä informaatiota. Siten AJAA-KUOPPAISTA-TIETÄ voi olla yksi viittoma samalle käsitteelle, johon puhuttu kieli tarvitsee kolme sanaa. Käsien asennon ja liikkeiden lisäksi muut kielelliset tekijät, ilmeet ja kehon liikkeet, voivat antaa päällekkäistä informaatiota. Siten lauseet ajoin autoa ja ajoin autoa kuoppaisella tiellä mutta en välittänyt siitä voivat olla viitottuna ajallisesti yhtä pitkiä ja sisältää saman määrän viittomia.

Viittomakielille ei ole yleisesti käytössä olevaa kirjoitusjärjestelmää, ja arkikäytössä viittomakieliä kirjoitetaan tuskin koskaan. Kielen päällekkäiset elementit ja kolmiulotteisuus vaikeuttavat yksinkertaisen kirjoitusjärjestelmän kehittämistä. Sutton SignWriting on yksi varsinkin Yhdysvalloissa käytössä oleva järjestelmä. Hampurin yliopiston kehittämää HamNoSys-kirjoitusjärjestelmää käytetään joskus lingvistisissä tutkimuksissa.

Yleisin tapa kirjoittaa muistiin viittomakieltä on glossien käyttö. Glosseissa viittomat kirjoitetaan ylös käyttäen niitä parhaiten vastaavaa puhutun kielen sanaa. Lisäksi käytetään numeroita ilmaisemaan viittoman paikkaa tai suuntaa, sekä kirjaimia, välimerkkejä ja alleviivauksia kertomaan toistosta, ilmeistä tai muista kielellisistä tekijöistä.

Wikipediassa käytetään glosseja esitettäessä esimerkkejä viittomista tai viittomakielisistä lauseista.

Viittomakieliä tai viitottuja kommunikaatiomenetelmiä syntyy myös kuulevien yhteisöissä. Usein kyse ei ole kuitenkaan varsinaisesti kielestä, vaan merkkijärjestelmästä. Amerikan intiaanit käyttivät heimojen välisessä viestinnässä viitottua pidgin-kieltä kun heimojen puhutut kielet olivat erilaisia. Salaseurat ja rikolliset ovat käyttäneet käsien liikkeisiin perustuvia merkkikieliä. Viittomia tai käsimerkkejä käytetään myös silloin, kun puhe on mahdotonta tai pitää pysyä hiljaa, kuten sotilasoperaatioissa, meluisassa pörssisalissa ja sukeltaessa.

Kuulevat käyttävät puheen tukena eleitä, jotka ovat kulttuuriin sidonnaisia. Etenkin Italiassa eleet ovat niin voimakkaasti puhutun italian osa, että jotkut italialaiset pystyvät ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä pelkillä eleillä.

Suomessa on kaksi eri viittomakieltä: suomalainen viittomakieli ja suomenruotsalainen viittomakieli. Aiemmin on ollut kiistanalaista, ovatko ne erillisiä kieliä vai onko suomenruotsalainen suomalaisen variaatio, mutta nykyisin niitä pidetään erillisinä kielinä.^[2] Karin Hoyer on väitöskirjassaan tutkinut kolmea aiemmin dokumentoimatonta viittomakieltä, joista suomenruotsalainen on yksi. Kaksi muuta ovat albanialainen ja kosovolainen. Väitös perustuu kielten sanakirjahankkeisiin.^[3][4]

Suomessa viittomakielten asema on tunnustettu lainsäädännössä. Viittomakielisiä ja heidän kielellisiä oikeuksiaan käsitellään muun muassa Suomen perustuslaissa ja viittomakielilaissa.^[1]

Kansainvälistä, YK:n julistamaa viittomakielen päivää on vietetty vuosittain 23. syyskuuta vuodesta 2018 lähtien^[5]. 12. helmikuuta puolestaan vietetään Suomessa kansallista viittomakielen päivää, jolla juhlistetaan maan kahta viittomakieltä^[6].

• Kuurojen Liitto
• Suomalainen viittomakieli
• Suomenruotsalainen viittomakieli
• Taktiiliviittominen
• Tukiviittomat
• Viitottu puhe
• Viittomanimi

• Hoyer, Karin: Dokumentation och beskrivning som språkplanering: Perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk. (Diss. Nordica Helsingiensia, 29) Helsingfors: Helsingfors universitet, 2012. ISSN 1795-4428 ISBN 978-952-10-7611-4 Teoksen verkkoversio.
• Jantunen, Tommi (toim.): Näkökulmia viittomaan ja viittomistoon. (Soveltavan kielentutkimuksen teoriaa ja käytäntöä, 5) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. ISSN 1457-1269 ISBN 978-951-39-3955-7
• Rissanen, T.: Viittomakielen perusrakenne. Helsingin yliopisto 1985.
• Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 158) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2010. ISSN 0355-5437 ISBN 978-952-5446-48-7
• Luukkainen, Minna: Viitotut elämät. Kuurojen nuorten aikuisten kokemuksia viittomakielisestä elämästä Suomessa. (Väitöskirja) Helsinki: Kuurojen Palvelusäätiö, 2008. ISBN 978-951-98990-3-9

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta viittomakieli.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta ranskalainen viittomakieli.

• Kuurojen Liitto – tietoa viittomakielistä