Filip I (Ranska)

Ranskan monarkia
Kapeting-dynastia
(suorat kapetingit)

Hugo Capet

Lapset:

• Robert II Hurskas

Robert II Hurskas

Lapset:

• Henrik I
• Robert I

Henrik I

Lapset:

• Filip I
• Hugo Magnus

Filip I

Lapset:

• Ludvig VI

Ludvig VI Paksu

Lapset:

• Ludvig VII
• Robert I

Ludvig VII Nuori

Lapset:

• Marie
• Alix de France
• Marguerite de France
• Adèle
• Filip II
• Agnes de France

Filip II Augustus

Lapset:

• Ludvig VIII

Ludvig VIII Leijona

Lapset:

• Ludvig IX Pyhä
• Robert I
• Alphonse
• Pyhä Ranskan Isabel
• Anjoun ja Sisilian Kaarle I

Ludvig IX Pyhä

Lapset:

• Filip III Rohkea
• Robert
• Ranskan Agnes

Filip III Rohkea

Lapset:

• Filip IV Kaunis
• Kaarle
• Louis
• Margareeta Ranskalainen

Filip IV Kaunis

Lapset:

• Ludvig X Itsepäinen
• Filip V Pitkä
• Isabella de France
• Kaarle IV Kaunis

Ludvig X Itsepäinen

Lapset:

• Johanna II
• Juhana I Postuumi

Juhana I Postuumi

Filip Pitkä V

Kaarle IV Kaunis

Filip I (23. toukokuuta 1052 – 29. heinäkuuta 1108 Meulan) oli Ranskan kuningas vuodesta 1060 vuoteen 1108. Filip kuului kapetingien sukuun.

Filipin vanhemmat olivat Ranskan kuningas Henrik I ja Kiovan prinsessa Anna (Jaroslav I Viisaan tytär). Filip voideltiin tavaksi tulleen käytännön mukaisesti kuninkaaksi isänsä vielä eläessä. Voitelu suoritettiin Reimsissä 23. toukokuuta 1059, Filipin ollessa vasta seitsemän vuoden ikäinen. Jo seuraavana vuonna Filipin isä kuoli, ja hänestä tuli pääkuningas. Hänen äitinsä Anna kuitenkin hallitsi todellisuudessa siihen asti että Filip täytti 14 vuotta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Ranskan kuningatar toimi sijaishallitsijana poikansa alaikäisyyden aikana. Kuningatar Annan apuna sijaishallintoa hoitamassa olivat nuoren kuninkaan setä Flanderin kreivi Baudouin V ja Reimsin arkkipiispa-herttua Gervais.

Anna ei epäröinyt sekaantua myöhemminkään hallitustoimiin. Leskeksi jäätyään hän oli avioitunut uudelleen Vermandoisin kreivin kanssa. Hoviin hän palasikin vuonna 1071 kun Filip avioitui Bertha Hollantilaisen kanssa. Mukanaan hoviin hän toi uuden aviopuolisonsa. Uuden aviopuolison kuoleman jälkeen Anna asettui vakituisesti hoviin poikansa sinne kutsumana.

Hallitsijana Filip poikkesi edeltäjistään siinä, että hän ei pyrkinyt kaikin keinoin laajentamaan kuninkaallista aluettaan suurvasallien tai muidenkaan pienempien läänitysten hallitsijoiden kustannuksella. Tämä helpotti valtakunnan ylimysten asemaa ja he onnistuivat lähes täysin irrottautumaan kaikesta kuninkaan vallasta.

Kuninkaan alaisuudessa oikeastaan olivat vain hänen omat alivasallinsa nykyisen Ile-de-Francen alueella. Suurimman uhan Ranskan kuninkaan auktoriteetille ja vallalle aiheutti Normandia, sillä sen herttuasta Vilhelm Äpärästä oli vuonna 1066 tullut Vilhelm Valloittaja ja Englannin kuningas. Filipille tilanne oli vaikea, sillä hän oli joutunut tavallaan kahden tulen väliin; idässä oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja lännessä Englanti, jonka hallitsijalla oli laajat alueet Ranskassa. Filip koettikin diplomatialla saada Normandian pienet vasallit aiheuttamaan mahdollisimman paljon vaikeuksia lääninherralleen herttualle ja siten vapauttamaan Filipin jatkuvasta naapurin tarkkailusta.

Avioliitto Hollannin Berthen kanssa oli poliittinen järkiavioliitto, sillä liiton kautta saatujen sukulaisten kanssa pyrittiin tiivistämään liittoa, joka olisi toiminut vastapainona jatkuvasti huolta aiheuttavalle Vilhelm Valloittajan politiikalle ja toimille. Filipin keskeisiä tukijoita olivat Anjoun ja Flanderin kreivit, jotka myös kokivat Vilhelm Valloittajan kasvaneen vallan uhkaavana.

Suuri osa Filipin valtakaudesta kului valtaa hamuavien alamaisten kapinoiden tukahduttamiseen. Vuonna 1077 hän teki rauhan Vilhelm Valloittajan kanssa, kun tämä luopui Bretagnen valloittamisesta. Kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin 1079 Filip solmi liiton Vilhelmin pojan Robertin kanssa tämän noustua kapinaan isäänsä vastaan. Lisäksi hän muutenkin pyrki sekoittamaan Vilhelmin perheen sisäistä dynamiikkaa saaden Robertin vielä nousemaan veljeään Vilhelm II Punaista vastaan.

Yleisesti historiantutkimuksessa pidetään Filip I:n vahvana ominaisuutena hänen älykkyyttään ja kykyä käyttää hyväkseen tuolloin käytössä ollutta feodaalista tapaoikeutta, jonka avulla hän koetti saada vasallit kunnioittamaan hallitsijan asemaa. Realistina Filip kuitenkin keskitti pääsääntöisesti huomionsa omien alueittensa hyvään hallintaan ja otti hovin palvelukseen etenkin ns. keskitason aateliston edustajia, joille hän luovutti monia palatsinsa virkoja. Hän pyrki rakentamaan kuninkaallista valtaa seuraajiensa käytettäväksi.

Kärsivällisesti hän myös pyrki laajentamaan kuninkaallista hallinta-aluetta. Anjoun kreivikunnan perimysongelmat mahdollistivat sen, että vuonna 1082 hän liitti valtakuntaansa Vexinin kreivikunnan ja vuonna 1100 oston kautta Bourgesin, joka tuli näyttelemään myöhemmissä historian vaiheissa merkittävää roolia Ranskan kuninkaan aseman pelastamisessa.

Filipillä oli isänsä ja isoisänsä tavoin moninaisia ongelmia avioliitoissaan. Tosin isoisänsä Robert II:n kaltaisiin ongelmiin hän ei joutunut, vaikka molemmat joutuivat paavin pannaan.

1) Ensimmäisen avioliittonsa Filip solmi Flanderin kreivin sisaren, Hollannin ja Friisian kreivin Florentin tyttären Bertha Hollantilaisen (1055–1087) kanssa. Tästä poliittisesta järkiavioliitosta syntyi viisi lasta:

• Constance (1078–n. 1125) puoliso Champagnen kreivi Hugues I, toinen puoliso Antiokian ruhtinaan Bohemond I
• Ludvig (1081–1137)
• Henri (1083–kuollut nuorena)
• Charles (1085–kuollut nuorena)
• Eudes (1087–kuollut nuorena)

2) Avioliiton, josta syntyi tarpeellinen kruununperijä, sekoitti perusteellisesti Bertrade de Monfort, joka oli naimisissa Anjoun ja Toulousen kreivin Foulques IV:n kanssa, joskin avioliitto oli jo rakoilemassa. Filip rakastui tulisesti Bertradeen (1061–1117) ja ilmoitti avioliittonsa Hollannin Berthen kanssa olevan pätemätön, koska puolisot olivat liian läheistä sukua. Filip nai Bertraden 15. toukokuuta 1092. Tämän jälkeen Bertrade siirtyi "myötäjäisinä" tuomaansa Montreuil-sur-Merin satamaan. Siellä syntyivät myös parin lapset:

• Philippe de Montlhéry (n. 1093–jälkeen 1129)
• Fleury (n. 1093 – n. 1147)
• Cécile (n. 1097–jälkeen 1145), avioliitossa Tancrède de Hautevillen, ja myöhemmin Tripolin kreivin Pons de Tripolim kanssa
• Eustachie (n. 1100), avioliitossa Étampesin kreivin Jeanin kanssa.

Vaikeudet eivät suinkaan päättyneet tähän, sillä paavi Urbanus II ei hyväksynyt avioliittoa, eikä siten myös ensimmäisen avioliiton purkua pelkällä kuninkaan itse tekemällä ilmoituksella. Seurauksena oli Filipin julistaminen pannaan. Ranskassa Filipin toimintaa vastusti erityisesti Chartresin piispa Yves.

Paavin julistamasta pannasta ja avioliiton mitätöimisestä huolimatta Filip ja Bertrade jatkoivat eloaan kuin virallisena avioparina. Parin yhteiselämä tuomittiin ja pannaanjulistus vahvistettiin useissa konsiileissa mm. Clermontissa, Nîmesissä ja Beaugencyssä. Bertrade ei voinut sietää poikapuoltaan Ludvigia ja yritti kaikin tavoin estää tämän lyömisen ritariksi Abbevillessä vuonna 1097, sillä tämä tarkoitti pojan tulemista täysi-ikäiseksi. Kolme vuotta myöhemmin, vastoin Bertraden pyrkimyksiä (sillä tämä yritti saada kruununperilliseksi oman poikansa), Filip voitelutti Ludvigin kuninkaaksi jo perinteeksi muodostunutta tapaa noudattaen.

Filipin hallinnon aikana paavi Urbanus II saarnasi vuonna 1095 voimakkaasti Pyhälle maalle tehtävän ristiretken puolesta. Filip ei kuitenkaan voinut osallistua ensimmäiselle ristiretkelle, koska hänet oli julistettu pannaan ja tämä pannaanjulistus oli useasti konsiileissa vahvistettu. Tosin tätä pidetään yleisesti vain paavin kehittelemänä tekosyynä ja todellisuudessa Filipin useat hyökkäykset kirkon maaomistuksia ja läänityksiä vastaan olisivat olleet paavin mukaantulokiellon todellinen vaikutin.

Vielä kuolemassaankin Filip korosti eriseuraisuuttaan, sillä kun hän kuoli Melunin linnassa 29. heinäkuuta 1108, häntä ei haudattu frankkien ja Ranskan hallitsijoiden perinteiseen hautapaikkaan Saint Denisin kuninkaalliseen nekropoliin, vaan hänet haudattiin Saint-Benoît-sur-Loiren luostariin. Filipin seuraaja oli hänen poikansa Ludvig VI, jonka valtaanastuminen oli kuitenkin monen taistelun takana.

• Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997-
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989-
• Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sekä Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.

Edeltäjä: Henrik I

Ranskan kuningas

Seuraaja: Ludvig VI Paksu

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Espanja Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Tšekki Alankomaat Puola Henkilöt Deutsche Biographie DDB Muut IdRef